Volvo Carsin liikevoitto kasvoi vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla 21,2 prosenttia 6,8 miljardiin kruunuun

Report this content

Premium-autonvalmistaja Volvo on ilmoittanut vuoden 2017 ensimmäisen puoliskon vahvasti kasvaneesta 6,8 miljardin Ruotsin kruunun (SEK) liikevoitosta. Viime vuoden vastaava tulos oli 5,6 miljardia kruunua. Yhtiö on kasvattanut markkinaosuuttaan Euroopassa ja kokenut voimakasta myynnin kasvua Kiinassa.

Liikevaihto kasvoi 99,1 miljardiin kruunuun vuoden 2016 kuuden ensimmäisen kuukauden 84,2 miljardista kruunusta, ja  liikevoittomarginaali kasvoi 6,8 prosenttiin 6,6 prosentista, vaikka yhtiö jatkoi merkittäviä investointeja uusiin autoihin ja teknologioihin.

Myynti vuoden 2017 kuutena ensimmäisenä kuukautena kasvoi 8,2 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kokonaislukema oli 277.641 autoa. Myynnin kasvu vuoden ensimmäisellä puoliskolla tarkoittaa, että Volvo on matkalla kohti neljättä perättäistä ennätysvuotta.

– Olemme saaneet ilmoittaa voitoista samalla, kun jatkamme investointeja muutosohjelmamme puitteissa. Hyvä vireemme säilyy, toteaa Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.

Vuoden 2017 ensimmäisen puoliskon aikana yhtiö kasvatti markkinaosuuttaan Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella useiden avainmarkkinoiden terveen kasvun ansiosta. Myynti kasvoi tänä ajanjaksona 6,6 prosenttia.

Aasian-Tyynenmeren alueella ja erityisesti Kiinassa Volvo menestyi kokonaismarkkinoita paremmin. Myynti alueella kasvoi 22,6 prosenttia, ja Kiinassa kasvua oli peräti 27,6 prosenttia. Myös Suomessa kasvu on ollut todella merkittävä, peräti 25,8 prosenttia.

Yhdysvalloissa Volvo odottaa kasvua kokonaisvuoden aikana. Toimitusrajoitukset vaikuttivat haitallisesti ensimmäisen neljänneksen myyntilukuihin, mutta yhtiö palasi kasvun tielle toisella neljänneksellä. Uuden XC60-mallin toimitusten alkaminen vauhdittaa loppuvuotta.

– Kansainvälisellä tasolla odotamme ensimmäisellä vuosipuoliskolla nähdyn kasvuvauhdin jatkuvan. Olemme luottavaisia, että voimme ilmoittaa vuodenvaihteessa jälleen uudesta myyntiennätyksestä, Håkan Samuelsson sanoo.

Volvo lanseeraa myöhemmin tänä vuonna täysin uuden XC40-mallin, joka on yhtiön ensimmäinen tuote nopeasti kasvavassa pienten premium-SUV-autojen segmentissä. Uutuus täydentää Volvon SUV-malliston.

Volvo Car Corporation kertoo lisää puolivuosituloksesta tänään klo 11.30 alkavassa tiedotustilaisuudessa. Voit seurata tilaisuutta täältä 

20.7..2017

Lisätietoja: Volvo Car Finland
Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thomas.hallback@volvocars.com, puh. 09-5044 5325
Korkearesoluutisia kuvia, videoita:
www.media.volvocars.com
www.volvocars.fi
www.volvooceanrace.com
www.volvoingolf.com 

Volvo Car Group vuonna 2016 

Tilivuonna 2016 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 153,1 miljoonaa euroa (700,0 miljoonaa euroa vuonna 2015). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 18,9 miljardia euroa (17,2 miljardia euroa). Vuoden 2016 myynti käsitti ennätykselliset 534 332 autoa, mikä merkitsi 6,2 prosentin kasvua vuoteen 2015 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvo Car Groupille eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja. 

Tietoja Volvo Car Groupista 

Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2016 yhteensä 534 332 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin (Geely Holding) omistuksessa vuodesta 2010 lähtien. Se oli osa ruotsalaista Volvo Groupia ennen kuin amerikkalainen Ford Motor Company osti sen vuonna 1999. Geely Holding osti Volvon vuonna 2010. 

Volvolla oli joulukuussa 2016 yli 31 000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi). 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Olemme saaneet ilmoittaa voitoista samalla, kun jatkamme investointeja muutosohjelmamme puitteissa. Hyvä vireemme säilyy
Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson