Volvo jatkaa ladattavien ykkösenä

Report this content

Volvo saavutti vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen 8,5 prosentin osuuden uusien henkilöautojen kokonaismarkkinoista ja on Suomen kolmanneksi eniten rekisteröity automerkki. Volvoja rekisteröitiin tänä aikana yhteensä 1 791 kappaletta.

Volvo jatkoi ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen ladattavien henkilöautojen, lataushybridien ja nelivetoisten henkilöautojen ylivoimaisena ykkösenä Suomessa. Volvon lataushybridejä rekisteröitiin alkuvuonna yhteensä 930 kappaletta, täyssähköautoja 599 kappaletta ja nelivetoisia Volvoja rekisteröitiin 1 195 kappaletta. Ladattavien Recharge-mallien osuus Volvon kokonaisrekisteröinneistä Suomessa oli 85 prosenttia.

Maailmanlaajuisesti Volvo Cars raportoi 162 938 auton myynnin vuoden 2023 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavaan aikaan. Myynnin kasvuun johtivat pääosin yhtiön täyssähköautot. Euroopassa myynti kasvoi 72 671 autoon, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavaan aikaan. Ladattavien Recharge-mallien osuus alueen kokonaismyynnistä oli 62 prosenttia.

Volvo jatkaa Suomen vastuullisimpana automerkkinä

Volvo jatkaa Suomen vastuullisimpana automerkkinä Sustainable Brand Index 2023 -kuluttajatutkimuksen mukaan. Volvo valittiin Suomen vastuullisimmaksi automerkiksi myös vuonna 2022.

Sustainable Brand Index on Euroopan suurin riippumaton brändien kestävän kehityksen käsityksiä mittaava kuluttajatutkimus, ja se tehdään kahdeksassa maassa eri puolilla Eurooppaa. Tutkimukseen haastateltiin yhteensä 80 000 kuluttajaa liittyen lähes 1600 eri brändiin. Suomessa tutkimusta on tehty vuodesta 2013 lähtien, ja tänä vuonna 12 000 kuluttajaa haastateltiin liittyen 228 brändiin.

”Voimme olla ylpeitä siitä, että suomalaiset jakavat kanssamme näkemyksen kestävän kehityksen tavoitteista. Yhteiset päämäärät antavat parhaan mahdollisuuden onnistumisille kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi”, toteaa Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.

Volvolla on ilmastosuunnitelma hiilipäästöjen rajoittamiseksi kaikissa toiminnoissaan ja tuotteissaan. Yhtiön tavoitteena on olla ilmastoneutraali vuoteen 2040 mennessä.

Seuraava askel sähköistämisstrategiassa paljastetaan jo tulevana kesänä.

”Volvo EX90:n viime syksynä aloittama uusi sähköinen aikakausi saa jatkoa, kun esittelemme tulevana kesänä uuden täyssähköisen kompaktin mallin, joka tulee olemaan kestävän kehityksen edelläkävijä. Lisäksi panostuksemme nykymallistoon toi C40 ja XC40 Recharge täyssähköautojen mallivuoden 2024 versioihin pidemmän toimintamatkan akut ja lataushybrideihin puolestaan tehokkaammat sisäiset laturit”, päättää Ahlstedt.

6.4.2023 

Volvo Car Finland 

PR & Communications Mia Pelttari
mia.pelttari@volvocars.com
puh. 0400 441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
Kaikki videot löytyvät täältä
www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/

Volvo Cars vuonna 2022

Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 2,0 miljardia euroa. Tuotot vuonna 2022 olivat 29,6 miljardia euroa, ja maailmanlaajuinen kokonaismyynti käsitti 615 121 autoa.

Tietoja Volvo Car Groupista

Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista automerkeistä, jonka autoja myydään asiakkaille yli 100 maassa. Volvo Cars on listattu Tukholman Nasdaq-pörssiin lyhenteellä “VOLCAR B”.

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Volvon tavoitteena on olla pelkkien sähköautojen valmistaja vuoteen 2030 mennessä, ja se on sitoutunut jatkuvaan hiilijalanjäljen pienentämiseen tavoitteenaan olla ilmastoneutraali yhtiö vuoteen 2040 mennessä.

Volvolla oli vuoden 2022 joulukuussa noin 43 200 kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa, Daqingissa ja Taizhoussa (Kiina). Volvolla on lisäksi tutkimus- ja kehitystyö- sekä muotoilukeskuksia Göteborgissa, Camarillossa (USA) ja Shanghaissa (Kiina).

Volvo Car Finland Oy Ab on perustettu vuonna 1928, ja se on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia