Volvo Recharge -kiertue alkaa

Report this content

Volvon ladattavien autojen Recharge-mallisto kiertää ympäri Suomen alkuvuoden aikana. Kiertue tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden vertailla eri voimalinjoja ja malleja keskenään. Kiertueella ensiesitellään myös Volvon ensimmäinen täyssähköauto, jonka koeajoihin on tarjolla yksilöllinen ohjaus koulutettujen ammattilaisten johdolla. Lisäksi kiertueella esitellään uudet Volvo -latausratkaisut täydentämään sähköistä autoilua helposti ja turvallisesti. 

- Panostamme kokonaisvaltaiseen asiakaskokemukseen, mihin kuuluu ensiluokkainen turvallisuusosaaminen, tekninen tuntemus ja yksilöllinen tutustuminen sähköautoiluun. 
Meille on tärkeää saavuttaa koko asiakasmatkan kestävä luottamussuhde ja tarjota mahdollisimman optimaaliset lähtökohdat kestävään ja omaan elämään sopivaan autoiluun, tiivistää Volvo Car Finlandin operatiivinen johtaja Jouni Jokinen.

Uuden täyssähköisen XC40 Rechargen kysyntä on ollut suurta. Malli oli Suomen kolmanneksi eniten rekisteröity sähköauto viime vuoden joulukuussa 154 auton rekisteröinnillä. Uuden verotusarvohuojennuksen sekä muiden käyttökustannusten vähennyksiä koskevien linjausten odotetaan lisäävän täyssähköautojen kysyntää edelleen.

XC40 Recharge on Volvon ensimmäinen täyssähköauto ja perustuu Vuoden Autoksi Euroopassa 2018 valittuun kompaktiin SUV-malliin. Nelivetoinen XC40 Recharge tarjoaa toimintamatkaksi 418 km (WLTP) yhdellä latauksella ja 408 hevosvoimaa tehoa. Akku latautuu 80 prosentin kapasiteettiin 40 minuutissa pikalatausjärjestelmällä (150 kW). Auto sisältää myös täysin uuden Android-pohjaisen tieto- ja viihdejärjestelmän. Lisäksi XC40 Recharge vastaanottaa suuremmat ohjelmisto- ja käyttöjärjestelmäpäivitykset langattomasti over the air -päivityksinä.

Kiertue juhlistaa myös Volvon asemaa ladattavien hybridien ja nelivetoisten autojen Suomen ykkösenä. Volvon kokonaisrekisteröinneistä viime vuonna lataushybridejä on 44,8 prosenttia. Nelivetoisten henkilöautojen johtoasema saavutettiin 22 prosentin markkinaosuudella.

Volvo Recharge -kiertue alkaa 18.1. ja se kiertää koko Suomen. Koeajot kiertueelle ovat varattavissa osoitteessa volvocars.fi. Koeajot ja asiointi myymälöissä toteutetaan turvallisuussuosituksia ja -rajoituksia noudattaen.

Tervetuloa!

18.-21.1. Bilia Herttoniemi, Kaivoksela ja Olari
25.-26.1. Wetteri Rovaniemi ja Kuusamo
27.-28.1. Wetteri Kemi ja Kajaani
29.-30.1. Wetteri Oulu ja Ylivieska
1.-3.2. Automaa Kokkola ja Palin Pori
4.-6.2. Automaa Vaasa ja Palin Rauma
8.-10.2. Käyttöauto Seinäjoki ja Keskusautohalli Salo
11.-13.2. Käyttöauto Tampere ja Keskusautohalli Turku
15.-16.2. Auto-kilta Savonlinna
15.-17.2. Hämeen Autovaruste Jyväskylä
17.-18.2. Auto-Kilta Mikkeli
18.-20.2. Avain Vaunu Kuopio
19.-20.2. Auto-Kilta Lappeenranta
22.-24.2. Avain Vaunu Joensuu
22.-23.2. Autosalpa Kotka
24.-25.2. Autosalpa Kouvola
25.-27.2. Autosalpa Lahti
26.-27.2. Autosalpa Hämeenlinna
1.-2.3. Autosalpa Porvoo
2.-6.3. Lohjanportin Auto Lohja
3.-4.3. Autosalpa Hyvinkää

5.-6.3. Autosalpa Kerava

 

12.1.2021 

Volvo Car Finland 

Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari
mia.pelttari@volvocars.com, puh. 0400-441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
Kaikki videot löytyvät täältä
www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/

Volvo Car Group vuonna 2019

Tilivuonna 2019 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 356,5 miljoonaa euroa (1 347,1 miljoonaa euroa vuonna 2018). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 26,0 miljardia euroa (23,9 miljardia euroa). Vuoden 2019 myynti käsitti ennätykselliset 705 452 (642 253) autoa, mikä merkitsi 9,8 prosentin kasvua vuoteen 2018 verrattuna. Tulokset alleviivaavat Volvon talouden ja toiminnan myönteistä kehitystä viime vuosina ja valmistelevat yhtiötä seuraavaan kasvuvaiheeseen.

Tietoja Volvo Car Groupista

Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista automerkeistä. Yhtiön myynti oli vuonna 2019 yhteensä 705 452 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut Zhejiang Geely Holdingin omistuksessa vuodesta 2010 lähtien.

Volvolla oli vuonna 2019 keskimäärin 41 500 (41 500) kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon APAC-alueen pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Tämä näkyy yhtiön monissa liiketoimintatavoitteissa. Volvon tavoitteena on, että tämän vuosikymmenen puoliväliin mennessä puolet yhtiön kansainvälisestä myynnistä on lähtöisin täyssähköautoista ja yhtiö onnistuu luomaan viisi miljoonaa suoraa asiakassuhdetta. Volvo on myös sitoutunut jatkuvaan hiilijalanjäljen pienentämiseen, ja sen tavoitteena on olla ilmastoneutraali yhtiö vuoteen 2040 mennessä.

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia