Volvo saavutti vuonna 2020 jälleen erinomaisen markkinaosuuden

 Volvo saavutti päättyneenä vuonna 7,97 prosentin osuuden uusien henkilöautojen kokonaismarkkinoista. Tällä tuloksella Volvo oli Suomen automarkkinoiden neljänneksi suurin merkki. Markkinaosuus oli lähes yhtä korkea kuin edellisenä vuonna, jolloin Volvon osuus oli ennätyksellinen 8,03 prosenttia.

Joulukuussa 2020 Volvo oli uusien autojen rekisteröinneissä kaikkien merkkien vertailussa toisella sijalla 10,72 prosentin markkinaosuudellaan.

Volvo jatkoi vuonna 2020 sekä lataushybridien että nelivetoisten autojen ylivoimaisena ykkösenä Suomen automarkkinoilla. Volvon kokonaisrekisteröinneistä lataushybridejä on 44,81 prosenttia (3445 kappaletta). Nelivetoisten henkilöautojen johtoasema saavutettiin 21,99 prosentin markkinaosuudella ja 4468 auton rekisteröinnillä.

Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt on tyytyväinen tulokseen.

– Poikkeuksellinen vuosi osoitti pitkäaikaisen työn tuloksen. Vuosikymmenten aikana kehitetyt innovaatiot sekä turvallisuusideologiamme ihmisten ja ympäristön hyväksi ovat vahva lähtökohta rakentaa markkinaa sähköisempään suuntaan.

Volvon ensimmäinen sähköauto Suomen markkinoille

Volvo Car Finland ennakkoesitteli XC40 Recharge -täyssähköauton Suomessa alkuvuonna 2020, ja ensimmäiset asiakkaat saivat autonsa vuoden lopulla. XC40 Rechargen kysyntä on ollut suurta. Malli oli kolmanneksi eniten rekisteröity sähköauto joulukuussa 154 auton rekisteröinnillä. Uuden verotusarvohuojennuksen sekä muiden käyttökustannusten vähennyksiä koskevien linjausten odotetaan lisäävän täyssähköautojen kysyntää edelleen.

XC40 Recharge -sähköauto perustuu Vuoden Autoksi Euroopassa 2018 valittuun kompaktiin SUV-malliin ja on Volvon ensimmäinen täyssähköauto. Nelivetoinen XC40 Recharge tarjoaa toimintamatkaksi 418 km (WLTP) yhdellä latauksella ja 408 hevosvoimaa tehoa. Akku latautuu 80 prosentin kapasiteettiin 40 minuutissa pikalatausjärjestelmällä (150 kW). Auto sisältää myös täysin uuden Android-pohjaisen tieto- ja viihdejärjestelmän. Lisäksi XC40 Recharge vastaanottaa suuremmat ohjelmisto- ja käyttöjärjestelmäpäivitykset langattomasti over the air -päivityksinä.

Ahlstedtin mukaan menestyksen salaisuus on huolellinen markkinatuntemus.
– XC40-mallin myynti Suomessa kasvoi vuoden 2020 aikana lähes 40 prosenttia. Mallin valikoituminen ensimmäiseksi täyssähköautoksi ei ole sattumaa, ja suosio on ollut odotusten mukainen.

Volvon seuraava täyssähköauto esitellään tänä vuonna

Volvo julkistaa seuraavan viiden vuoden aikana täyssähköauton joka vuosi ja tavoittelee täyssähköautoille 50 prosentin osuutta kokonaismyynnistä vuoteen 2025 mennessä lopun koostuessa hybrideistä. Recharge on kattotermi kaikille ladattaville Volvoille: täyssähköautoille ja lataushybrideille. 

Suomen suosituin Volvo on V60

Volvo V60 piti paikkansa Suomen suosituimpana Volvona. Merkin kokonaistulosta vahvisti lisäksi SUV-malliston ja ladattavien Recharge-mallien suuri kysyntä. SUV-mallien osuus kokonaismyynnistä oli 49,16 prosenttia. Myyntiä vahvistivat osaltaan myös mallivuosiuudistuksen myötä esitellyt kevythybridit, jotka ovat nyt saatavilla koko mallistoon .

– Kun otetaan huomioon kaikki merkit ja mallit, Suomen suosituin ladattava hybridi on ikoninen XC60. Myös edellisvuotta korkeampi tilauskanta on tulosta onnistumisesta, sanoo Volvo Car Finlandin operatiivinen johtaja Jouni Jokinen.

Alkavan vuoden näkymä ei Jokisen mukaan voisi olla parempi.
– Ladattavien autojen myyntiin on odotettavissa voimakasta kasvua, ja tämä on erittäin hyvä uutinen ladattavien hybridien ykköselle. Volvon seuraava täyssähköauto vahvistaa ladattavien autojen osuutta edelleen.

Volvo panostaa sähköiseen autoiluun kokonaisuutena. Alkuvuodesta markkinoille saapuvat uudet Volvo -latausratkaisut täydentävät sähköiseen autoiluun liittyvän tarjonnan. Lisäksi asiakaskokemusta uudistetaan jatkuvasti.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme elämää ja liikkumista helpottavia ratkaisuja. Jatkamme panostusta digitaalisiin kanaviin ja asiakaskokemukseen. Loppuvuonna uudistimme nettisivujamme ja esimerkiksi Rakenna Oma Volvo -palvelu tarjoaa uudenlaisen kokemuksen yhdessä perinteisen palvelutarjonnan lisäksi, kertoo Jokinen.

Vuonna 2019 julkaistu Volvon ilmastosuunnitelma käsittää hiilipäästöjen vähentämisen kaikissa toiminnoissa ja tuotteissa. Tavoitteena on saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2040 mennessä.

Suunnitelma ei koske pelkkiä pakokaasupäästöjä. Volvo puuttuu myös tuotantoverkoston ja laajempien toimintojen ja toimitusketjujen hiilipäästöihin ja korostaa lisäksi kierrätystä ja materiaalien uusiokäyttöä.

Ensimmäinen merkittävä askel kohti vuoden 2040 tavoitetta on pienentää autokohtaista hiilijalanjälkeä 40 prosentilla vuoteen 2025 mennessä.  

 

4.1.2021 

Volvo Car Finland 

Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari
mia.pelttari@volvocars.com, puh. 0400-441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
Kaikki videot löytyvät täältä
www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/

Volvo Car Group vuonna 2019

Tilivuonna 2019 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 356,5 miljoonaa euroa (1 347,1 miljoonaa euroa vuonna 2018). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 26,0 miljardia euroa (23,9 miljardia euroa). Vuoden 2019 myynti käsitti ennätykselliset 705 452 (642 253) autoa, mikä merkitsi 9,8 prosentin kasvua vuoteen 2018 verrattuna. Tulokset alleviivaavat Volvon talouden ja toiminnan myönteistä kehitystä viime vuosina ja valmistelevat yhtiötä seuraavaan kasvuvaiheeseen.

Tietoja Volvo Car Groupista

Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista automerkeistä. Yhtiön myynti oli vuonna 2019 yhteensä 705 452 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut Zhejiang Geely Holdingin omistuksessa vuodesta 2010 lähtien.

Volvolla oli vuonna 2019 keskimäärin 41 500 (41 500) kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon APAC-alueen pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Tämä näkyy yhtiön monissa liiketoimintatavoitteissa. Volvon tavoitteena on, että tämän vuosikymmenen puoliväliin mennessä puolet yhtiön kansainvälisestä myynnistä on lähtöisin täyssähköautoista ja yhtiö onnistuu luomaan viisi miljoonaa suoraa asiakassuhdetta. Volvo on myös sitoutunut jatkuvaan hiilijalanjäljen pienentämiseen, ja sen tavoitteena on olla ilmastoneutraali yhtiö vuoteen 2040 mennessä.

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Poikkeuksellinen vuosi osoitti pitkäaikaisen työn tuloksen. Vuosikymmenten aikana kehitetyt innovaatiot sekä turvallisuusideologiamme ihmisten ja ympäristön hyväksi ovat vahva lähtökohta rakentaa markkinaa sähköisempään suuntaan.
Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt