Volvo toteutti sähköisen liikkumisen tavoitteitaan Slushissa

Report this content

Volvo Car Finland Oy toteutti sähköistysstrategiaansa toimimalla Euroopan johtaviin kuuluvan teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushin autoyhteistyökumppanina jo toistamiseen. Tapahtuman esiintyjien, puhujien ja vaikuttajien liikkuminen toteutettiin Suomen suosituimmilla ladattavilla autoilla, Volvon lataushybrideillä.

–Tarjosimme tapahtumaan 20 lataushybridiä ja edellytämme, että liikkuminen toteutuu sähköisesti. Siksi seuraamme ajosuoritteita reaaliajassa ja toteutuma näyttää lupaavalta, sanoo Volvo Car Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Tom von Bonsdorff.

Sähköisen ajamisen edellytys sopii paitsi tapahtuman kestävän kehityksen teemaan, myös Volvo Carsin ilmastostrategiaan. Volvo rohkaisee kuljettajia ajamaan mahdollisimman taloudellisesti, joten se tarjoaa ensimmäisen vuoden ilmaiset sähköt uuden lataushybridin ostajille. Hyvitys lasketaan sähköllä ajettaessa kulutettujen kilowattituntien perusteella vuoden 2020 toukokuun ja vuoden 2021 toukokuun välisenä aikana.

–Suurin osa lataushybridiauton hiilipäästöistä syntyypolttomoottorista. Haluamme rohkaista Volvon lataushybridien kuljettajia ajamaan mahdollisimman kestävällä tavalla, joten haluamme palkita asiakkaittamme sähköllä ajamisesta, jatkaa von Bonsdorff.

Volvon ilmastostrategian tavoitteena on vähentää autokohtaista hiilijalanjälkeä 40 prosentilla vuosien 2018–2025 välisenä aikana; tämä palvelee yrityksen pitkän tähtäimen tavoitetta tulla ilmastoneutraaliksi vuoteen 2040 mennessä. Volvo leikkaa autojen pakokaasupäästöjen lisäksi yhtiön toimintojen aiheuttamia päästöjä. Ilmastosuunnitelma tukee Pariisin kansainvälistä ilmastosopimusta (2015), joka pyrkii rajoittamaan ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen esiteollisiin tasoihin verrattuna.

Volvo lähtee loppuvuoteen Suomen automarkkinoiden ylivoimaisena ykkösenä sekä lataushybridien että nelivetoisten rekisteröinneissä. Vahva markkina-asema antaa merkille erinomaiset lähtökohdat jatkaa vuoteen 2020 Suomen suosituimpana ladattavana.

–Haluamme olla kunnianhimoisia ja autoalan edelläkävijöitä sähköistämisessä. Viime vuonna ladattavien autojen osuus myynnistämme oli viidennes, tänä vuonna kolmannes ja ensi vuonna puolet päättää von Bonsdorff.

 

22.11.2019 

Volvo Car Finland 
Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari, mia.pelttari@volvocars.com, puh. 0400-441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com 
www.volvocars.fi 
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/

 

Volvo Car Group vuonna 2018 
Tilivuonna 2018 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 336,3 miljoonaa euroa (1 324,6 miljoonaa euroa vuonna 2017). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 23,8 miljardia euroa (19,7 miljardia euroa). Vuoden 2018 myynti käsitti ennätykselliset 642 253 (571 577) autoa, mikä merkitsi 12,4 prosentin kasvua vuoteen 2017 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvolle eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja. 

Tietoja Volvo Car Groupista 
Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista premium-autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2018 yhteensä 642 253 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin omistuksessa vuodesta 2010 lähtien.

Volvolla oli vuonna 2018 keskimäärin 43 000 (39 500) kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan-pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Tämä näkyy yhtiön monissa liiketoimintatavoitteissa. Volvon tavoitteena on, että seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä puolet yhtiön kansainvälisestä myynnistä on lähtöisin täyssähköautoista ja puolet kaikista autoista tarjotaan asiakkaille tilauspalvelun kautta. Volvo odottaa myös, että tuolloin kolmannes myydyistä autoista on autonomisia.


Mia Pelttari
PR Manager
mia.pelttari@volvocars.com


Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Tarjoamme tapahtumaan 20 lataushybridiä ja edellytämme, että liikkuminen toteutuu sähköisesti. Siksi seuraamme ajosuoritteita reaaliajassa ja tulokset näyttävät lupaavilta.
Volvo Car Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Tom von Bonsdorff