VOLVO VN780 - AMERIKAN UNELMA

LEHDISTÖTIEDOTE/KULJETUS-LOGISTIIKKA 2003 VOLVO VN780 - AMERIKAN UNELMA Yhdysvalloissa myytävä Volvo VN780 on ulkonäöltään lähes aiemman VN- mallin kaltainen, mutta autossa on silti yli 1 000 uutta ja uusittua osaa. Eräs niistä on moottorin E3-pumppusuutin, joka vähentää ratkaisevasti ajoneuvon päästöjä. Ympäristörajoitukset tiukkenevat jatkuvasti ja hyvä niin. Se asettaa kuitenkin suuria haasteita autonvalmistajille, etenkin raskaan liikenteen osalta. Vuoden 2002 lokakuussa Yhdysvalloissa astui voimaan EPA 02-ympäristövaatimukset, jotka ovat melkein yhtä kovat kuin tulevat Euro4-vaatimukset. Volvo ei tyytynyt pelkkään uuden, puhtaamman VED12- dieselmoottorin kehittämiseen, vaan päätti parantaa kuorma-autojaan kokonaisvaltaisemmin. VN-mallin massa väheni muun muassa uusien rungon sivupalkkien, etupään uuden ilmajousitusjärjestelmän ja uuden ohjaustehostimen ansiosta jopa 680 kilolla ja se näkyy vastaavasti suoraan hyötykuorman kasvuna. Myös ilmanvastuksella on merkityksensä polttoainetalouden kannalta. VN780-mallin aerodynaamisia ominaisuuksia parannettiin esimerkiksi uudella, matalaprofiilisemmalla muotoilulla, pienentämällä ohjaamon ja trailerin välistä rakoa ja uusilla ajovalojen, etupuskurin sekä peilien muotoiluilla. Päästöjen kannalta kenties merkittävin tekijä löytyy kuitenkin pinnan alta. Dieselmoottoreihin suunniteltu E3-pumppusuutin on ruiskutuspumpun ja suuttimen yhdistelmä, jonka ansiosta itse moottoriin ei ole tarvittu juuri lainkaan teknisiä muutoksia päästöjen vähentämiseksi. Päästöihin vaikuttavat polttoaineen ruiskutuspaine ja tapa, jolla polttonestettä ruiskutetaan suuttimista. E3-pumppusuuttimessa on suuri ruiskutuspaine, useita säätömahdollisuuksia ja erittäin hyvä ohjattavuus. Polttoaineen ruiskutusta voidaan siis säädellä hyvin tarkasti, jolloin moottorista saadaan paras teho päästöjen jäädessä mahdollisimman pieniksi. Volvo VN780 perustuu samaan alustaan kuin Euroopassakin myytävät FH- ja FM-mallit. VN780-mallissa on muutenkin paljon yhtenäisiä komponentteja Euroopassa myytävän uuden malliston kanssa. Näin ollen myös Atlantin tällä puolen on päästy hyötymään Amerikan markkinoille tehdystä kehitystyöstä. Yhdysvalloissa mitataan ajoneuvon kokonaispituuden sijasta kuormatilan pituus, joten yhdistelmän nuppi voi olla hyötykuormaan nähden pidempi. Moottoritila voidaan viedä eteen erillisen konepellin alle, jolloin ohjaamoon ja lepotiloihin saadaan ylellistä avaruutta. Ohjaamon varustukseen kuuluu kuljettajan välittömään näkökenttään sijoitettu suuri, 3"x5" viestinäyttö, jonka toimintoja ohjataan tuulilasinpyyhkimen säätövarresta, ohjauspyörään sijoitetut säätimet audiolaitteille ja valoille sekä sähköisesti säädettävät, jousitetut istuimet, joissa runsaasti säätömahdollisuuksia. Lepotiloissa on omat lämpötilan ja valaistuksen säätimensä, runsaasti säilytystiloja, mikroaaltouuni, kytkennät suihkua varten ja ylelliset, laadukkaat sekä hyvin ulkoääniä eristävät verhoilumateriaalit. Lisätietoja: Volvo Kuorma- ja Linja-autot Oy Ab Pontus Stenberg, puh. (09) 5079 254, GSM 0500-605 866 e-mail: pontus.stenberg@volvo.com ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/05/27/20030527BIT00080/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/05/27/20030527BIT00080/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Tilaa