Volvon uudet erikoisjärjestelmät varoittavat väsynyttä kuljettajaa

Report this content

Driver Alert huomauttaa kuljettajaa, jos hän alkaa osoittaa väsymyksen merkkejä. Kaistavaroitin varoittaa kuljettajaa, jos auto ylittää kaistaviivan ilman selkeää syytä.

Tutkimusten mukaan peräti 90 prosenttia kaikista liikenneonnettomuuksista aiheutuu kuljettajan keskittymisen herpaantumisesta.

Volvo esittelee uuden Driver Alert -hälytystoiminnon, joka sisältää henkilöautoissa ennennäkemätöntä tekniikkaa. Toiminto pyrkii varoittamaan kuljettajaa, jos hänen keskittymiskykynsä alkaa heikentyä esimerkiksi pitkän ajomatkan aikana.

Uusi kaistavaroitin puolestaan varoittaa kuljettajaa, jos auto ylittää kaistaviivan ilman selkeää syytä.

Kaistavaroitin ja Driver Alert -hälytys ovat osa lisävarusteena saatavaa Driver Alert -järjestelmää, joka on tarjolla Volvo S80-, V70- ja XC70-malleihin vuoden 2007 loppupuolella.

"Tosielämän turvallisuus on turvallisuusfilosofiamme ydin. Lähestymme aktiivisten turvallisuusratkaisujen kehitystyötä samalla tavalla kuin passiivisten suojaavien varusteiden suunnittelua. Tutkimukset ja tekninen kehitystyö keskittyvät alueisiin, joissa uusi tekniikka voi tuottaa huomattavia myönteisiä tuloksia tosielämän tilanteissa", kertoo Volvon turvallisuuskeskuksen johtaja Ingrid Skogsmo.

Volvo on onnettomuustilastojen perusteella katsonut aiheelliseksi kehittää uutta tekniikkaa, joka auttaa kuljettajaa välttämään väsymyksestä ja keskittymisen herpaantumisesta aiheutuvia onnettomuuksia tai minimoimaan niiden seuraukset.

Driver Alert -hälytys (DAC) – ainutlaatuinen innovaatio

Volvo on kuljettajien toimia analysoivien perusteellisten tutkimusten seurauksena kehittänyt Driver Alert -hälytystoiminnon. Kyseessä on ennennäkemätön innovaatio, joka rekisteröi auton kulkua maantiellä ja varoittaa kuljettajaa, jos hän ei vaikuta riittävän keskittyneeltä ajamiseen.

Kuljettajien väsymys on merkittävä liikenneturvallisuuteen liittyvä ongelma kaikkialla maailmassa. USA:n NHTSA-maantieturvallisuusviraston mukaan rattiin nukahtaneet kuljettajat aiheuttavat maassa vuosittain noin 100 000 onnettomuutta, joissa menehtyy keskimäärin 1 500 ja loukkaantuu yli 70 000 henkilöä.

Tilanne on Euroopassa samankaltainen. Saksan vakuutusyhtiöiden liitto GDV arvioi, että noin 25 prosenttia kuolemaan johtavista onnettomuuksista Saksan moottoriteillä johtuu kuljettajien väsymyksestä.



Volvon Driver Alert -hälytys on erittäin tärkeä innovaatio. Se on tarkoitettu pääasiassa tilanteisiin, joissa keskittymiskyvyn heikkenemisen riski on suuri ja onnettomuudella voi olla vakavat seuraukset. Esimerkiksi suora tasainen tie voi tuudittaa kuljettajan liian rentoon olotilaan, jossa keskittymiskyky heikkenee ja nukahtamisen vaara kasvaa. Driver Alert alkaa toimia 65 km/h nopeudessa ja pysyy aktiivisena niin kauan kuin auton nopeus on yli 60 km/h.

Tietapahtumien rekisteröinti

Driver Alert tarkkailee auton liikkeitä ja arvioi, ohjataanko autoa hallitusti vai epävarmasti. Menetelmä on ainutlaatuinen autoteollisuuden piirissä ja erittäin luotettava.

"Emme tarkkaile autossa ihmisen käyttäytymistä, joka vaihtelee yksilöstä toiseen. Keskitymme niihin vaikutuksiin, joita väsymyksellä ja heikentyneellä keskittymiskyvyllä on ajokäyttäytymiseen. Järjestelmämme perustuu auton kulkuun maantiellä. Se antaa luotettavan arvion siitä, jos jotain vaarallista on aikeissa tapahtua, ja varoittaa kuljettajaa ennen kuin on liian myöhäistä", selvittää Driver Alertin projektijohtaja Daniel Levin.

"Meiltä kysytään usein, miksi olemme päätyneet tähän konseptiin emmekä esimerkiksi käytä kuljettajan silmiä tarkkailevaa järjestelmää. Emme yksinkertaisesti usko, että kuljettajan silmiä tarkkaileva tekniikka on vielä riittävän kehittynyttä", Levin lisää.

Driver Alert kattaa myös tilanteet, joissa kuljettaja kiinnittää liikaa huomiota esimerkiksi matkapuhelimeen tai lapsimatkustajiin eikä keskity täysipainoisesti auton hallintaan.

"Tämä on konseptimme myönteinen sivuvaikutus, josta on tullut totta siitä syystä, että järjestelmämme arvioi ajokäyttäytymistä eikä tulkinnanvaraista ihmisen käyttäytymistä", Daniel Levin toteaa.

Tekstiviestejä ja äänimerkkejä

Driver Alert -toiminto koostuu kamerasta, lukuisista antureista ja ohjausyksiköstä. Tuulilasin ja taustapeilin väliin asennettu kamera mittaa jatkuvasti auton ja kaistaviivojen välistä etäisyyttä. Anturit rekisteröivät auton liikkeet. Ohjausyksikkö tallentaa tiedot ja laskee, onko kuljettaja vaarassa menettää ajoneuvon hallinnan.

Jos arvioitu riski on suuri, kuljettajaa varoitetaan asiasta äänimerkillä. Lisäksi auton tietonäyttöön ilmestyy viesti, joka kehottaa kahvikuppisymbolin kera kuljettajaa pitämään ajotauon.

Kuljettaja voi itse milloin tahansa hakea ajotietoja auton ajotietokoneesta. Lähtötaso on viisi palkkia. Mitä epätasaisempaa ajaminen on, sitä vähemmän palkkeja on näkyvissä.

"On luonnollisesti kuljettajan omalla vastuulla pitää riittävästi ajotaukoja, mutta joskus kuljettaja ei vain havaitse, että hän ei ole riittävän virkeä ajamaan. Driver Alert voi tällaisissa tapauksissa auttaa kuljettajaa tekemään oikean päätöksen, kuten pitämään virkistävän tauon tai ottamaan taukopaikalla nokkaunet, ennen kuin hänen keskittymiskykynsä laskee liian alhaiseksi", Daniel Levin sanoo.

Kaistavaroitin (LDW)

USA:n moottoriteillä yksittäisten ajoneuvojen ulosajot kattavat noin neljäsosan kaikista onnettomuuksista ja kolmasosan kuolemantapauksista. Nämä tilastot vahvistavat, että riski keskittymisen herpaantumisesta tasaisissa ja sulavissa ajo-olosuhteissa on suuri.
Volvo lähestyy tätä ongelmaa uudella kaistavaroittimella. Järjestelmä pyrkii vähentämään väliaikaisesta keskittymisen herpaantumisesta aiheutuvia nokkakolareita ja yksittäisten autojen ulosajoja.
Volvon tutkimusten mukaan kaistavaroitin voi estää 30-40 prosenttia tämäntyyppisistä onnettomuuksista (nopeudet 70-100 km/h).

Kaistavaroitin aktivoidaan keskikonsolissa sijaitsevasta painikkeesta. Toiminto varoittaa kuljettajaa hienovaraisella äänimerkillä, jos auto ylittää kaistaviivan ilman selkeää syytä (esimerkiksi suuntavilkkua ei ole käytetty).

Järjestelmä tarkkailee auton sijaintia kaistaviivojen välissä kameran avulla. Kaistavaroitin alkaa toimia 65 km/h nopeudessa ja pysyy aktiivisena niin kauan kuin auton nopeus on yli 60 km/h.

Järjestelmän rajoitukset

Jotkin kuvattujen järjestelmien toiminnoista riippuvat näkyvien kaistaviivojen määrästä ja laadusta. Kaistaviivojen täytyy olla selkeästi näkyvissä, jotta kamera voi rekisteröidä ne. Heikko valaistus, sumu, lumi tai äärimmäiset sääolosuhteet voivat heikentää järjestelmän toimivuutta.

Lisätietoa ja korkearesoluutiokuvia:
www.media.volvocars.com



Tämän lehdistötiedotteen kuvaukset ja tiedot koskevat Volvo Carsin kansainvälistä mallistoa. Kuvatut ominaisuudet voivat olla lisävarusteita. Tekniset tiedot voivat vaihdella maakohtaisesti ja muuttua ilman erillistä ilmoitusta.




Uusi törmäysvaroitin automaattisella jarrutustoiminnolla vähentää peräänajoja

Törmäysvaroitin automaattisella jarrutustoiminnolla auttaa yhteentörmäyksen uhatessa. Mukautuva vakionopeussäädin ja etäisyyshälytin auttavat kuljettajaa ylläpitämään sopivaa turvaväliä edessä kulkevaan ajoneuvoon.

Volvo jatkaa peräänajo-onnettomuuksien vähentämiseen tähtäävää kehitystyötä esittelemällä uuden törmäysvaroittimen ja automaattisen jarrutustoiminnon. Tämä hienostunut varoitusjärjestelmä jarruttaa autoa automaattisesti, jos kuljettaja ei reagoi uhkaavaan yhteentörmäykseen liikkuvan tai paikoillaan olevan ajoneuvon kanssa.

"Tekniikka pienentää vakavien loukkaantumisten riskiä ja lieventää onnettomuuksien yleisiä seurauksia", kertoo Volvon turvallisuuskeskuksen johtaja Ingrid Skogsmo.

Uusi järjestelmä on saatavana Volvo S80-, V70- ja XC70-malleihin vuoden 2007 loppupuolella.

Peräänajot muodostavat kolmasosan kaikista raportoiduista liikenneonnettomuuksista. Yli 50 prosenttia peräänajoista on tapauksia, joissa peräänajaja ei huomaa jarruttaa autoaan lainkaan.

Volvon uusi törmäysvaroitin automaattisella jarrutustoiminnolla (CWAB) varoittaa ensin kuljettajaa ja valmistaa jarrut äkkijarrutukseen. Jos kuljettaja ei reagoi välittömään törmäysuhkaan lainkaan, jarrut aktivoituvat automaattisesti.

Törmäysvaroitin automaattisella jarrutustoiminnolla sisältää astetta hienostuneempaa tekniikkaa kuin vuonna 2006 esitelty jarrutusavulla varustettu törmäysvaroitin.

Tutkan ja kameran yhteistyötä

Volvo S80 -mallissa esitelty alkuperäinen järjestelmä perustuu tutkan käyttöön, mutta uusi törmäysvaroitin ja automaattinen jarrutustoiminto käyttävät sekä tutkaa että kameraa, jotka rekisteröivät auton edessä olevat ajoneuvot. Tutkan kantama on jopa 150 metriä ja kameran 55 metriä.

Uusi tekniikka yhdistelee tutkasta ja kamerasta kerättäviä tietoja, mikä tekee järjestelmästä entistä tehokkaamman.

"Järjestelmä käyttää sekä tutka-anturin että kameran tietoja, joten se määrittää erittäin luotettavasti automaattisen jarrutuksen tarpeen. Järjestelmä on ohjelmoitu aktivoimaan automaattinen jarrutus vain siinä tapauksessa, jos molemmat anturit vahvistavat, että tilanne on kriittinen", kertoo törmäysvaroittimen ja automaattisen jarrutustoiminnon tekninen projektijohtaja Jonas Tisell.

Yksi kameran merkittävimmistä eduista on mahdollisuus havaita paikallaan olevia ajoneuvoja. Lisäksi väärien hälytysten todennäköisyys on pienempi.

"Tilastot osoittavat, että 50 prosentissa kaikista peräänajo-onnettomuuksista on osallisena paikallaan oleva kohde. Tämä tarkoittaa sitä, että uusi törmäysvaroitin automaattisella jarrutustoiminnolla osaa tulkita tuplasti enemmän vaaratilanteita kuin nykyinen järjestelmä", Jonas Tisell toteaa.
Järjestelmää voi mukauttaa eri olosuhteisiin ja ajotyyleihin säätämällä sen herkkyyttä auton asetusvalikosta. Eri asetusvaihtoehtoja on kolme.

Varoitus ja jarrujen valmistelu

Jos kuljettaja lähestyy toista ajoneuvoa takaapäin, eikä hän reagoi tilanteeseen, tuulilasissa alkaa vilkkua punainen varoitusvalo. Samalla aktivoituu myös äänimerkki. Varoitukset auttavat kuljettajaa reagoimaan vaaraan ja useimmissa tapauksissa välttämään onnettomuuden.

"Tuulilasiin heijastuva varoitus on erittäin selkeä ja tehokas keino kiinnittää kuljettajan huomio vaaratilanteeseen. Kuljettajan edessä palava punainen valo synnyttää saman reaktion kuin autojen hohtavat jarruvalot", Jonas Tisell kertoo.

Jos yhteentörmäyksen riski kasvaa varoituksesta huolimatta, jarrutusapu aktivoituu. Jarrupaloja siirretään lähemmäksi jarrulevyjä, mikä pienentää jarrujärjestelmän reaktioaikaa jarrupoljinta painettaessa. Jarrupainetta lisätään hydraulisesti, mikä varmistaa tehokkaan jarrutuksen, vaikka kuljettaja ei painaisi jarrupoljinta erityisen voimakkaasti.

Automaattinen jarrutus pienentää törmäysnopeutta

Jos kuljettaja ei paina jarrupoljinta ja anturijärjestelmä määrittää, että yhteentörmäyksen uhka on välitön, jarrut aktivoituvat automaattisesti.

Automaattisen jarrutustoiminnon tarkoituksena on madaltaa törmäysnopeutta mahdollisimman paljon ja pienentää molempien autojen kuljettajan ja matkustajien loukkaantumisriskiä.

"Jos törmäysnopeus ehtii laskea esimerkiksi nopeudesta 60 km/h nopeuteen 50 km/h, törmäysvoimia syntyy noin 30 prosenttia vähemmän. Tämä ero voi olla ratkaiseva ja estää vakavan loukkaantumisen. Olosuhteista riippuen on myös mahdollista, että automaattinen jarrutustoiminto onnistuu estämään törmäyksen kokonaan", Jonas Tisell kertoo.

Mukautuva vakionopeussäädin (ACC)

Volvo on kehittänyt ajomukavuutta parantavan mukautuvan vakionopeussäätimen, joka auttaa kuljettajaa ylläpitämään sopivaa turvaväliä edellä kulkevaan ajoneuvoon. Järjestelmä tekee ajamisesta myös rennompaa, kun liikenteen rytmi on epätasainen.

Mukautuva vakionopeussäädin käyttää tutka-anturia, joka mittaa jatkuvasti etäisyyttä edessä ajaviin ajoneuvoihin. Järjestelmä mukauttaa auton nopeutta automaattisesti ja säilyttää sopivan turvavälin.

Kun vakionopeussäädin aktivoidaan, kuljettaja asettaa ensin haluamansa enimmäisnopeuden (30-200 km/h) ja valitsee aikavälin edessä kulkevaan ajoneuvoon. Aikavälivaihtoehtoja on viisi (1-2,6 sekuntia).

Kun tutka-anturi havaitsee edessä hitaamman ajoneuvon, auton nopeus säätyy automaattisesti sen mukaan.

"Mukautuva vakionopeussäädin hoitaa osan kuljettajan rutiinitoiminnoista, joten kuljettaja voi keskittyä paremmin tien tapahtumiin ja ajaa entistä turvallisemmin", Jonas Tisell toteaa.



Etäisyyshälytin (DA)

Etäisyyshälytin on uusi mukavuusominaisuus, joka auttaa kuljettajaa ylläpitämään sopivaa turvaväliä edessä kulkevaan ajoneuvoon, vaikka mukautuva vakionopeussäädin olisi kytketty pois käytöstä.

Etäisyyshälytin aktivoidaan keskikonsolissa sijaitsevasta painikkeesta. Kuljettaja voi ACC:n tapaan valita viidestä eri aika-asetuksesta. Jos aikaväli edessä ajavaan auton on pienempi kuin asetettu arvo, kuljettaja saa asiasta tiedon tuulilasin alareunaan heijastettavan varoituksen kautta.

Jos etäisyyshälytin on käytössä ja ACC aktivoidaan, etäisyyshälytin kytkeytyy väliaikaisesti pois käytöstä.

Sekä mukautuva vakionopeussäädin että etäisyyshälytin on suunniteltu auttamaan kuljettajaa noudattamaan paremmin yleistä turvaväliä koskevia kansallisia säädöksiä.

Järjestelmän rajoitukset

Jotkin kuvattujen järjestelmien toiminnoista ovat riippuvaisia näkyvien kaistaviivojen määrästä ja laadusta. Kaistaviivojen täytyy olla selkeästi näkyvissä, jotta kamera voi rekisteröidä ne. Heikko valaistus, sumu, lumi tai äärimmäiset sääolosuhteet voivat heikentää järjestelmän toimivuutta.

Lisätietoa ja korkearesoluutiokuvia:
www.media.volvocars.com


Tämän lehdistötiedotteen kuvaukset ja tiedot koskevat Volvo Carsin kansainvälistä mallistoa. Kuvatut ominaisuudet voivat olla lisävarusteita. Tekniset tiedot voivat vaihdella maakohtaisesti ja muuttua ilman erillistä ilmoitusta.


Tilaa

Multimedia

Multimedia