VOLVON YMPÄRISTÖPALKINTO 2003 KÖYHYYDEN LIEVITTÄMISEEN TÄHTÄÄVÄLLE TYÖLLE

Report this content

VOLVON YMPÄRISTÖPALKINTO 2003 KÖYHYYDEN LIEVITTÄMISEEN TÄHTÄÄVÄLLE TYÖLLE Vuoden 2003 Volvon Ympäristöpalkinto jaetaan kahdelle ihmisiin ja heidän tarpeisiin keskittyneelle uranuurtajalle. Intialainen Madhav Gadgil ja bangladeshilainen Mohammad Yunus ovat kumpikin tahollaan kehittäneet uusia malleja köyhyyden, kehityksen ja ympäristön välisten vuorovaikutusten ymmärtämiseen. Professori Madhav Gadgil on eräs maailman johtavista ekologeista ja luonnonsuojelijoista - tiedemies, joka on tehnyt uraa uurtavaa työtä tutkimalla elollisen luonnon monimuotoisuutta, eli biodiversiteettia ja ihmisten sekä yhteisöjen tarpeita. Hän on pyrkinyt vähentämään ihmisten tarpeiden ja luonnonsuojelun vaatimusten välisiä ristiriitoja. Professori Gadgil on vaikuttanut voimakkaasti Intian ensimmäisen biosfääri-tutkimuskeskuksen syntyyn. Hän on vakuuttunut, että perinteiden ja yhteisöjen tapojen tuntemuksella on keskeinen merkitys tieteellisessä tutkimuksessa sekä ekologisessa ja yhteiskunnallisessa suunnittelussa Tohtori Mohammad Yunus perusti Grameen Pankin vuonna 1983. Pankki tarjoaa perinteistä poiketen pieniä lainoja kyläläisille, etenkin naisille, jotka eivät koskaan muutoin saavuttaisi luottokelpoisuuden statusta. Pienten lainojen avulla ihmiset ovat kyenneet aloittamaan pienimuotoisia liiketoimia ansaitakseen rahaa. Lainojen takasin maksun taso on poikkeuksellisen korkea perinteiseen pankkitoimintaan verrattuna. Garmeen-projektin tavoitteena on yhteiskunnallisen pääoman ja naisten aseman parantaminen sekä luonnonsuojelun ja kestävän luonnonvarojen käytön kehittäminen. Volvon Ympäristöpalkinto perustettiin vuonna 1989 ja 1,5 miljoonan ruotsin kruunun eli runsaan 160 000 euron suuruinen palkintosumma jaetaan palkinnon saajien kesken. Palkintoa on jaettu vuosien saatossa uraauurtavasta työstä eritoten kestävän kehityksen saralla. Vuoden 2003 palkinnon jakaa EU:n ympäristökomissaari Margot Wallström Belgian Brysselissä lokakuun 29. järjestettävässä palkintoseremoniassa. Yksityiskohtaisempaa tietoa palkinnosta ja voittajista valokuvineen löytyy Volvon sivuilta osoitteesta: www.environment-prize.com 1.8.2003 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/08/01/20030801BIT01010/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/08/01/20030801BIT01010/wkr0002.pdf

Tilaa