Niemi sähköistää vauhdilla raskasta kalustoaan Volvon kanssa

Report this content

Niemi Palveluiden kaikki kuljetukset ovat olleet fossiilittomia jo vuodesta 2019, jolloin yritys siirtyi käyttämään koko kalustossaan käyttövoimina uusiutuvaa dieseliä, biokaasua ja sähköä. Nyt sähkön määrää lisätään ja kalusto täydentyy kolmella uudella Volvon sähkökuorma-autolla.

Vuonna 2022 Niemi otti ensimmäisenä maailmassa käyttöön sähköisen Volvo FE Electric -muuttokuorma-auton, jossa on aurinkopaneelit katolla. Nyt kalusto täydentyy neljällä uudella kuorma-autolla, joista kolme kulkee sähköllä ja yksi biokaasulla. Uusien kuorma-autojen myötä Niemen sähköllä kulkevien autojen osuus nousee 13 prosenttiin. Biokaasulla kulkee 27 % ja uusiutuvalla dieselillä 60 % Niemen kalustosta.

”Emme tyydy olemaan toimialamme ensimmäinen vain fossiilittomia kuljetuksia tarjoava yhtiö, vaan kalustostrategiamme mukaan tavoittelemme 0-päästöistä kalustoa vuoteen 2035 mennessä. Raskaan kaluston sähköistämisessä olemme ylpeästi edellätekijöitä”, kertoo Niemi Palveluiden johtaja Juha Niemi.

”Olemme erittäin iloisia voidessamme jatkaa läheistä kumppanuutta Niemi Palveluiden kanssa. Volvon sähkökuorma-autojen lisätoimitukset ovat todiste heidän luottamuksestaan yhtiötämme kohtaan. Niemen lisäinvestoinnit sähköiseen raskaaseen kalustoon osoittavat vahvaa sitoutumista hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen”, sanoo Volvo Finlandin toimitusjohtaja Magnus Björklund.

Niemi Palveluiden kuljettajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä sähkökuorma-autoihin. Ne ovat mukavia ajaa, hiljaisia ja kulkevat tasaisemmin kuin dieselautot. Vaihteitakaan ei tarvitse vaihtaa. Myös Niemen asiakkaat ja ohikulkijat hämmästelevät usein isoja, hiljaisia ja pakokaasupäästöttömiä sähkökuorma-autoja. Tyypillisimmät kysymykset koskevat auton toimintamatkaa.   

Sähkökuorma-autot ovat Niemellä tavallisessa tuotantokäytössä Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, ja Rovaniemellä, mikä tarkoittaa noin 100–150 kilometriä kaupunkiajoa päivittäin. Pääsääntöisesti autot ladataan öisin yrityksen toimipisteiden pihoilla, jonne on rakennettu latausasemat raskasta kalustoa varten.

30. toukokuuta 2024

Lisätiedot:

Juha Niemi, johtaja, Niemi Palvelut Oy, juha.niemi@niemi.fi, p. +358 400 402 307
Magnus Björklund, toimitusjohtaja, Volvo Finland Ab, magnus.bjorklund@volvo.com, p. +358 50 373 2320

Niemi Palvelut Oy
Niemi Palvelut Oy on vuonna 1981 perustettu muutto- ja logistiikkapalveluihin erikoistunut yritys. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 40 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 1000 alan ammattilaista, ja meitä suosittelee 97,9 % asiakkaistamme (Niemi Palvelut 2023). Olemme vastuullisuuden edellätekijä. Koko kalustostamme kulkee jo 100 % fossiilittomasti biokaasulla, uusiutuvalla dieselillä tai sähköllä. Tavoitteenamme on nollapäästöinen kalusto sekä hiilineutraalius vuonna 2035.


Volvo Trucks (maahantuonti: Volvo Finland Ab)
Volvo Trucks myy asiakkailleen kuljetusten kokonaisratkaisuja. Yritys tarjoaa täyden tuotevalikoiman keskiraskaista raskaisiin kuorma-autoihin, ja maailmanlaajuisesti sillä on 2 200 toimipisteen verkosto noin 130 maassa. Volvon kuorma-autoja valmistetaan 12 maassa eri puolilla maailmaa. Vuonna 2023 toimitettiin maailmanlaajuisesti noin 145 000 Volvo kuorma-autoa. Volvo Trucks on osa Volvo Groupia, joka on maailman johtavia kuorma- ja linja-autojen, rakennuskoneiden sekä meri- ja teollisuusmoottorien valmistajia. Volvo Group tarjoaa myös kokonaisvaltaisia rahoitus- ja palveluratkaisuja. Volvo Trucksin työ perustuu yhtiön perusarvoihin, jotka ovat laatu, turvallisuus ja ympäristöstä huolehtiminen.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Emme tyydy olemaan toimialamme ensimmäinen vain fossiilittomia kuljetuksia tarjoava yhtiö, vaan kalustostrategiamme mukaan tavoittelemme 0-päästöistä kalustoa vuoteen 2035 mennessä. Raskaan kaluston sähköistämisessä olemme ylpeästi edellätekijöitä.
Juha Niemi, johtaja, Niemi Palvelut
Olemme erittäin iloisia voidessamme jatkaa läheistä kumppanuutta Niemi Palveluiden kanssa. Volvon sähkökuorma-autojen lisätoimitukset ovat todiste heidän luottamuksestaan yhtiötämme kohtaan. Niemen lisäinvestoinnit sähköiseen raskaaseen kalustoon osoittavat vahvaa sitoutumista hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.
Magnus Björklund, toimitusjohtaja, Volvo Finland