Muutoksia Wärtsilän johtokunnassa

Report this content

Wärtsilä Oyj Abp, Pörssitiedote, 20.8.2018 klo 13.00

Muutoksia Wärtsilän johtokunnassa

Wärtsilä Oyj Abp:n johtokuntaan on tehty seuraavat nimitykset:

Marco Wirén (52), KTM, on nimitetty Energy Solutions -liiketoiminta-alueen johtajaksi ja Wärtsilä Oyj Abp:n johtokunnan jäseneksi 1.10.2018 alkaen. Uudessa tehtävässään hän vastaa Wärtsilän energialiiketoiminnasta globaalisti ja raportoi konsernijohtaja Jaakko Eskolalle.

Wirén on toiminut nykyisessä tehtävässään Wärtsilän talous-ja rahoitusjohtajana elokuusta 2013 alkaen. Ennen siirtymistään Wärtsilään Wirén hankki laajan kokemuksen talous- ja rahoitushallinnosta sekä kansainvälisestä yritysjohdosta teräsyhtiö SSAB:stä, infrayhtö Eltel Networksista sekä rakennusyhtiö NCC:ltä.

Arjen Berends (50), MBA, on nimitetty Wärtsilä Oyj Abp:n uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi sekä Wärtsilä Oyj Abp:n johtokunnan jäseneksi 1.10.2018 alkaen. Hän raportoi konsernijohtaja Jaakko Eskolalle.

Berends on ollut Wärtsilän palveluksessa vuodesta 1988 lähtien. Hän on toiminut useissa taloushallinnon johtotehtävissä Wärtsilän eri liiketoiminta-alueilla sekä tytäryhtiöissä. Vuodesta 2012 lähtien Berends on toiminut Wärtsilä Marine Solutions -liiketoiminnan Finance & Business Control -johtajana.

”Olen hyvin tyytyväinen johtajistomme laatuun ja monipuolisuuteen, mikä mahdollistaa avaintehtävien täyttämisen sisäisesti. Sekä Marco että Arjen ovat todistaneet pystyvänsä jatkuvasti kehittämään Wärtsilän tehokkaita toimintoja. Näillä kahdella nimityksellä Wärtsilä varmistaa, että kasvavassa energialiiketoiminnassa on syvällistä talousasiantuntemusta ja samalla siirtää liiketoimintanäkemyksiä konsernitasolle. Tämä on keskeisen tärkeää Wärtsilän pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttamiseksi,” sanoo Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola.


Marco Wirén
Talous- ja rahoitusjohtaja 
 Atte Palomäki
 Viestintäjohtaja


Lisätietoja:


Atte Palomäki
Viestintäjohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh: 010 709 5599
atte.palomaki@wartsila.com

Marco Wirén
Talous- ja rahoitusjohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh: 010 709 5640
marco.wiren@wartsila.com

Arjen Berends
Johtaja, Finance & Business Control
Wärtsilä Marine Solutions
Puh: 010 709 5686
arjen.berends@wartsila.com


Lisätietoja sijoittajille:

Natalia Valtasaari
Sijoittaja- ja mediasuhdejohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh: 010 709 5637
natalia.valtasaari@wartsila.com

Wärtsilä lyhyesti
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava älykkään teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Wärtsilä maksimoi asiakkaiden alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä kestäviin innovaatioihin, kokonaishyötysuhteeseen ja data-analytiikkaan. Vuonna 2017 Wärtsilän liikevaihto oli 4,9 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 18.000. Yrityksellä on yli 200 toimipistettä yli 80 maassa eri puolilla maailmaa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
https://www.wartsila.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia