Oceanic Awakening -aloite ja SEA20-verkosto herättävät kaupungit hyödyntämään valtamerten potentiaalin

Report this content

Wärtsilä Oyj Abp, Lehdistötiedote, 5.9.2018 klo 11.30

Teknologiayritys Wärtsilä on lanseerannut maailman johtavassa meriteollisuuden tapahtumassa, Hampurin SMM-messuilla, maailmanlaajuisen aloitteen, joka tähtää meri- ja energiateollisuuden perustavanlaatuiseen muutokseen. Oceanic Awakening -nimeä kantavan aloitteen tavoitteena on luoda näille toimialoille tehokas, ekologinen ja älykäs toimintaympäristö.

Maailmanlaajuisessa mittakaavassa ihmisten ja tavaroiden kuljettaminen on ylivoimaisesti kustannustehokkainta meriteitse. Merenkulussa ja meriteollisuudessa on kuitenkin osa-alueita, joita uudistamalla toimialaa voidaan rakentaa kannattavammalle ja kestävämmälle pohjalle. Esimerkiksi polttoaineen kulutuksen optimointi, ruuhkien vähentäminen satama-alueilla ja tiuhaan liikennöidyillä reiteillä sekä reaaliaikainen viestintä eri osapuolten välillä ovat ratkaisevia edellytyksiä meriteollisuuden kehittämiselle.

Wärtsilä haluaa tuoda nämä ongelmakohdat näkyviin ja alkaa ratkoa niitä luomalla täysin integroidun, älykkään toimintaympäristön. Kyseessä on aloite, joka kutsuu eri alojen ja toimijoiden edustajia yhteistyöhön uusien teknologioiden hyödyntämiseksi ja liiketoimintamahdollisuuksien luomisessa.

Avaintoimijoita tärkeimmistä satamakaupungeista on kutsuttu vastikään perustetun SEA20-verkoston jäseniksi. Verkosto pyrkii edistämään vuoropuhelua ja yhteistyötä järjestämällä tapahtumia ja työpajoja. Ensimmäiset yhteistyöverkostolle tukensa antaneet kaupungit ovat Rotterdam, Hampuri ja Helsinki.

SMM-messujen lehdistötilaisuudessa Wärtsilän Chief Digital Officer Marco Ryan kertoi konsernin kunnianhimoisesta tavoitteesta luoda vuoteen 2020 mennessä 20 vaikutusvaltaisimman satamakaupungin verkosto, joka kannustaa edistämään uudistusta yhdessä. Verkosto pyrkii nopeuttamaan hyvien käytänteiden omaksumista, digitalisoitumista ja muokkaamaan valtamerien yhdistämää liiketoimintaa koskevaa lainsäädäntöä ympäristöystävällisemmäksi, kestävän kehityksen mukaiseksi ja älykkäämmäksi.

SEA20-verkoston alaisuudessa on jo järjestetty viiden kaupungin keskeisten vaikuttajien kokoontuminen, jossa pohdittiin, miten kaupungit ja yhteiskunta laajemminkin voisivat hyötyä älykkäästä toimintaympäristöstä. Hampurissa järjestetty tapaaminen toi yhteen 18 tunnettua alan asiantuntijaa New Yorkista, Singaporesta, Helsingistä, Rotterdamista ja Hampurista.

Kaksipäiväisessä työpajassa asiantuntijat loivat kolme kaupunkivisiota. Visiot käsittävät niin uudenlaisia liikennepalveluja kaupunkien rannikoilla kuin meriteollisuutta kehittäviä innovointikeskuksia ja rantaviivasta irtautuneen älykkään sataman. Näiden visioiden toivotaan inspiroivan poliitikkoja ja meriteollisuuden eri toimijoita, jotta satamakaupunkien kohtaamiin haasteisiin voidaan löytää ratkaisuja. SMM-messuilla esiteltiin nämä tulevaisuuden visiot sekä video, joka tiivistää tämän rohkean aloitteen hengen.

Maailman merkittävin liikennemuoto muuttuu radikaalisti lähitulevaisuudessa. Uuden älykkään teknologian avulla alukset ja satamat kytkeytyvät yhteen tavalla, jollaista ei ole merenkäynnissä ennen nähty. Wärtsilä on oikea taho johtamaan tätä muutosta, sillä jatkuvan tutkimus- ja kehitystyön sekä strategisten yritysostojen myötä yhtiö on koonnut markkinoiden kattavimman tuoteportfolion.

”Ratkaisumme ovat jo vuosia vastanneet meriteollisuuden kestävään kehitykseen liittyviin tarpeisiin”, sanoo Wärtsilän yhteiskuntasuhde- ja lakiasiainjohtaja Kari Hietanen. ”Oceanic Awakening -aloite kuitenkin peräänkuuluttaa muutosta suuremmassa mittakaavassa. Maailman on aika havahtua merenkulun kykyyn saada aikaan aito muutos sekä vaikutuksiin, joita sektorin nopealla kehityksellä on meidän kaikkien elämään.”

”Meillä ei ole varaa odotella, että merenkulku ja energiateollisuus kehittyvät omaa tahtiaan”, sanoo Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola. ”Vaatimukset paremmasta tehokkuudesta, kestävästä kehityksestä ja digitalisoitumisesta ovat kasvaneet niin, ettei niitä voi jättää enää huomiotta. Koko alaa sekä yhteiskuntaa laajemminkin hyödyttäviä toimia kaivataan yhä kipeämmin. Haluamme Oceanic Awakening -aloitteen avulla herätellä eri toimijoita sekä ryhtyä toimeen tekemällä meri- ja energiateollisuuden paremmasta tulevaisuudesta totta.”

Kaupunkivisiot lyhyesti:

Ecotone on urbaani alue, jossa meren ja mantereen ekosysteemit kohtaavat toisensa. Vision mukaan SEA20-kaupunkien satama-alueista tulisi innovaatiokeskuksia, joissa testataan uusia, esimerkiksi logistiikkaan tai turismiin liittyviä toimintamalleja kaikkien verkoston satamakaupunkien hyödyksi.

Mangrove on uusi tapa ajatella rannikon palveluja. Se tarjoaa omavaraisen, uusiutuvalla energialla toimivan maamerkin lisäksi viheralueita kaupungin asukkaille ja vierailijoille. Mangrove yhdistyy mantereeseen pienillä liitäntäaluksilla sekä vedenalaisella tunnelilla.

Blue Belt ehdottaa älykkään sataman siirtämistä ulommas merelle, ja kaupungin rannikko puhdistetaan uintikelpoisen veden vyöhykkeeksi. Vision mukaan tulevaisuuden rannikot vapautuvat kaupunkilaisten käyttöön, kun rahtiliikenne väistyy niistä.

Katso ‘An Oceanic Awakening’ -filmi osoitteessa https://youtu.be/gS-SyFEoHF8

Seuraa satamakaupunkien SEA20 -verkostoa osoitteessa https://www.sea20.org 

Lehdistömateriaali sekä nauhoite 5.10. Hampurissa pidetystä tiedotustilaisuudesta löytyvät tänään osoitteesta https://www.wartsila.com/SMM2018/press

Lisätietoja:

Andrew Calzetti
Markkinointijohtaja
Wärtsilä Marine Solutions
Puh: +44 788 473 7176

andrew.calzetti@wartsila.com

Hanna Viita
Markkinointijohtaja
Wärtsilä Services
Puh. 010 709 5429

hanna.viita@wartsila.com

Marit Holmlund-Sund
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Wärtsilä Marine Solutions
Puh. 010 709 1439

marit.holmlund-sund@wartsila.com 

Wärtsilä lyhyesti
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava älykkään teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Wärtsilä maksimoi asiakkaiden alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä kestäviin innovaatioihin, kokonaishyötysuhteeseen ja data-analytiikkaan. Vuonna 2017 Wärtsilän liikevaihto oli 4,9 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 18.000. Yrityksellä on yli 200 toimipistettä yli 80 maassa eri puolilla maailmaa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
https://www.wartsila.com 

Tilaa

Multimedia

Multimedia