Aspectum-konserni liittyy Soprano-konserniin 1.12.2012

Report this content

Soprano Oyj pörssitiedote 28.11.2012 klo 13.00

Aspectum-konserni liittyy Soprano-konserniin 1.12.2012

Verkkoviestintäyhtiö Soprano Oyj:n hallitus on tänään vahvistanut asiakkuuksien johtamiseen keskittyneen Aspectum-konsernin osakekaupan.

Toimitusjohtaja Arto Tenhunen: ”Monipuoliset verkkopalvelut, integroidut verkkokaupat ja vetoavat sisällöt eivät yksin riitä. Jotta verkon uudet ratkaisut tehostaisivat organisaatioiden toimintaa ja toisivat kustannussäästöjä, niin vanhoja toimintatapoja on muutettava. Verkkoasiakkaiden erityistarpeet on tunnistettava ja asiakkuuksia tulee johtaa uudella tavalla. Tämä vaatii entistä enemmän konsultointia, koulutusta ja sovittujen mallien jalkauttamista läpi organisaation. Tarve on tunnistettu ja vaatii toimia. Siksi Soprano yhdistyy Aspectumin kanssa.”

Aspectum Oy, pääomistaja Jarmo R. Lehtinen: ”Verkkoasiakkaiden saaminen pitkäaikaisiksi kumppaneiksi on ajankohtainen ja innostava haaste. Sosiaalisen median aikakautena asiakasyhteisöjen sidokset muotoutuvat usein vertaisverkostoissa. Kansainväliset esimerkit kuitenkin osoittavat, että määrätietoisella työllä verkkoasiakkuuksien johtaminen on paitsi mahdollista myös varsin kannattavaa.”

Aspectumin osakekauppa toteutetaan EVL 52 f §:n tarkoittamana osakevaihtona, jossa Soprano Oyj suuntaa kauppahintavastikkeena 2.400.000 kappaletta Soprano Oyj:n uutta osaketta Allocation Point Oy:lle ja saa kaupassa 7.600 Aspectum-konsernin emoyhtiö Aspectum Oy:n osaketta, jotka edustavat 83,17 % Aspectum Oy:n koko osakekannasta. Soprano Oyj:n osakkeen hinnaksi on kaupassa sovittu 0,50 euroa osakkeelta, kauppahinnan ollessa 1.200.000 euroa. Myyjäyhtiön omistaja ja Aspectum Oy:n perustaja on kauppatieteiden tohtori Jarmo R. Lehtinen. Valtaosaan annettavista uusista osakkeista kohdistuu luovutusrajoitus. Osakkeet vapautuvat vuosittain vuosien 2013-2016 Aspectumin tuloksen täytettyä sovitut kriteerit.

Soprano Oyj:n hallitus antaa uudet osakkeet käyttäen sillä olevaa, varsinaisen yhtiökokouksen 26.4.2012 myöntämää antivaltuutta. Uudet osakkeet tuottavat haltijalleen osakkeenomistajien oikeudet sen jälkeen, kun osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin, arviolta 31.3.2013 mennessä. Nyt annettavien uusien osakkeiden jälkeen Soprano Oyj:n osakkeiden lukumäärä on 14.176.983 kappaletta.

Soprano laatii ja julkistaa arvopaperimarkkinalain mukaisen esitteen ennen tässä osakeannissa annettavien osakkeiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi. Esitteen julkistamisajankohdasta ja nyt annettavien osakkeiden ottamisesta julkisen kaupankäynnin kohteeksi tiedotetaan myöhemmin erikseen.

Aspectum-konserni liitetään Soprano-konserniin 1.12.2012 alkaen. Hankintamenolaskelmat esitetään tulostiedottamisen yhteydessä. Järjestelyllä arvioidaan olevan positiivinen vaikutus Soprano Oyj konsernin liikevaihtoon ja tulokseen vuonna 2013.

Soprano Oyj

Hallitus


Lisätietoja:
Soprano Oyj,
Toimitusjohtaja Arto Tenhunen
0400 413314
arto.tenhunen(at)soprano.fi
http://www.soprano.fi/

 

Soprano on Suomen johtava verkkoviestintäyhtiö. Sen ammattilaiset auttavat asiakkaita kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan verkossa aikaisempaa tehokkaammin. Yhtiö toimittaa yritys- ja julkishallinnon asiakkailleen verkkoviestinnän ohjelmistot, ratkaisut ja sisällöt selkeänä kokonaisuutena. Yhtiö hakee strategista kilpailuetua yhdistämällä kommunikaation ja teknologian. Soprano Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä, osakkeen tunnus on SNO1V.

Tilaa