Eläke-Fennia Sopranon osakkaaksi, Kulttuurirahastolta hybridilaina

Report this content

Soprano Oyj pörssitiedote 11.4.2013 klo 15.50

Eläke-Fennia Sopranon osakkaaksi, Kulttuurirahastolta hybridilaina

Soprano Oyj:n hallitus on ylimääräisen yhtiökokouksen 15.1.2013 antaman valtuutuksen perusteella päättänyt suunnatusta osakeannista liittyen aikaisemmin tiedotettuun Tieturi Oy-konsernin hankintaan.

Soprano Oyj:n hallitus on päättänyt 14.1.2013 ilmoitettuun Tieturi Oy:n yrityskaupan rahoitukseen liittyen suunnata Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennialle 1.000.000 yhtiön uutta osaketta 0,50 euroa osakekohtaiseen hintaan. Osakekohtainen hinta on sovittu osana rahoituspaketin valmistelua ennen kaupan allekirjoittamista 14.1.2013, jota edeltävällä ajalla yhtiön osakkeen pörssikurssi Helsingin pörssissä oli noin 0,46 euroa.  Uudet osakkeet on kokonaisuudessaan merkitty 11.4.2013.

Osakkeiden merkinnän jälkeen Eläke-Fenniasta tulee yhtiön neljänneksi suurin osakkeenomistaja ja sen omistusosuus on 6,5 prosenttia. Yhtiö tiedottaa omistusosuuden muutoksesta erikseen. Yhtiö tiedottaa erikseen osakkeiden merkitsemisestä kaupparekisteriin sekä osakkeiden ottamisesta julkisen kaupankäynnin kohteeksi yhtiön julkistaessa asiaa koskevan listalleottoesitteen.

Soprano Oyj:n hallitus on ylimääräisen yhtiökokouksen 15.1.2013 antaman valtuutuksen perusteella päättänyt laskea liikkeeseen pääomaltaan 500.000 euron suuruisen vaihtovelkakirjalainan (Vaihtovelkakirjalaina I) Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennialle. Vaihtovelkakirjalaina liittyy 14.1.2013 tiedotettuun Tieturi Oy-konsernin hankinnan rahoitukseen. Lainan emissiokurssi on 100 % ja lainan pääomalle maksetaan 8 % kiinteää vuotuista korkoa. Yhtiön hallitus on hyväksynyt lainan merkinnät ja laina on kokonaisuudessaan merkitty 11.4.2013. Merkittyihin lainaosuuksiin liittyy oikeus vaihtaa ne yhteensä enintään 769.230 kappaleeseen yhtiön uusia osakkeita tai hallussa olevia osakkeita. Vaihtovelkakirjalainalla merkittävien osakkeiden vaihtohinta on 0,65 euroa osakkeelta. Lainaosuuksien vaihtoaika alkaa vaihtovelkakirjalainaan kuuluvien optio-oikeuksien antamista koskevasta kaupparekisterimerkinnästä ja päättyy 11.12.2018.

Soprano Oyj:n hallitus on ylimääräisen yhtiökokouksen 15.1.2013 antaman valtuutuksen perusteella päättänyt laskea liikkeeseen pääomaltaan 1.000.000 euron suuruisen vaihtovelkakirjalainan (Vaihtovelkakirjalaina II) Suomen Kulttuurirahastolle. Vaihtovelkakirjalaina liittyy 14.1.2013 tiedotettuun Tieturi Oy-konsernin hankinnan rahoitukseen. Lainan emissiokurssi on 100 % ja lainan pääomalle maksetaan 8,5 % kiinteää vuotuista korkoa 11.4.2020 saakka, jonka jälkeen pääomalle kertyy kiinteää vuotuista korkoa 12 %. Yhtiön hallitus on hyväksynyt lainan merkinnät ja laina on kokonaisuudessaan merkitty 11.4.2013. Merkittyihin lainaosuuksiin liittyy oikeus vaihtaa ne yhteensä enintään 1.538.461 kappaleeseen yhtiön uusia osakkeita tai hallussa olevia osakkeita. Vaihtovelkakirjalainalla merkittävien osakkeiden vaihtohinta on 0,65 euroa osakkeelta. Lainaosuuksien vaihtoaika alkaa vaihtovelkakirjalainaan kuuluvien optio-oikeuksien antamista koskevasta kaupparekisterimerkinnästä ja on voimassa koko laina-ajan.

Loppuosa kauppasummasta sekä kasvuun tarvittavat investoinnit rahoitetaan 3,0 miljoonan euron pankkilainalla tavanomaisin ehdoin.

Toimitusjohtaja Arto Tenhunen: ”Olen tyytyväinen, että saimme kaksi merkittävää suomalaista instituutiota Sopranon rahoittajiksi. Nyt kun Tieturi-kauppa on lopullisesti päätetty, voimme keskittyä täydellä voimalla uuden Sopranon liiketoimintaan.”

Soprano Oyj                                  
 

Lisätietoja:
Soprano Oyj
Toimitusjohtaja Arto Tenhunen
+358 400 413314
arto.tenhunen(at)soprano.fi
http://www.soprano.fi/


Soprano on johtava verkkoviestintäkonserni. Sen asiantuntijat auttavat asiakkaita kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan digitalisoituvassa yhteiskunnassa aikaisempaa tehokkaammin. Yhtiö hakee strategista kilpailuetua yhdistämällä viestinnän ja teknologian. Soprano Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä, osakkeen tunnus on SNO1V. 

 

 

Tilaa