Polestar laajentaa myynti- ja huoltotoiminnot Kuopion Wetterille
Wetteri Oyj lehdistötiedote 3.1.2025 kello 13:45
Autoalan kasvuyhtiö Wetterin yhteistyö Polestarin kanssa laajenee. Yhteistyön laajentumisen myötä Wetterin Polestar myynti- ja huoltotoiminnot löytyvät jo Oulusta ja myöhemmin tänä vuonna Kuopiosta. Vuonna 2024 avattiin uuden konseptin mukainen Polestar Space-tila Oulun Wetterille ja myöhemmin samalla konseptilla oleva tila tulee myös Kuopioon.
Aarne Simula, toimitusjohtaja, Wetteri Oyj:
“Olemme innoissamme tästä vahvistuvasta yhteistyöstä. Olemme yksi neljästä Polestarin kumppanista Suomessa ja myyntialueemme on maantieteellisesti valtakunnan suurin. Polestar on erittäin mielenkiintoinen automerkki premium-täyssähköautojen kasvavilla markkinoilla. Merkkien laajeneminen uusille paikkakunnille on meille tärkeä orgaanisen kasvun lähde. Wetterin laajentuvat merkkiedustukset ovat osoitus yhtiön vahvasta asemasta automarkkinassa. On hienoa olla mukana edesauttamassa autoilun sähköistymistä ja mahdollistaa se, että sähköautoilu on varteenotettava vaihtoehto yhä useammalle autoilijalle.”
Tommi Luopajärvi, toimitusjohtaja, Polestar Automotive Finland:
”Olen erittäin iloinen, että pääsemme laajentamaan yhteistyötämme Wetterin kaltaisen osaajan kanssa. Kuopio lähialueineen on erittäin tärkeä markkina-alue, ja vahvan kumppanin kanssa voimme tarjota alueen olemassa oleville ja uusille asiakkaille entistäkin kokonaisvaltaisempaa palvelua ja oikeanlaisen brändikokemuksen. Mallistomme on juuri kasvanut kahdella uudella mallilla, kun Polestar 2 sai rinnalleen kaksi uutta mallia – ison Polestar 4 coupén ja kokoluokkaa suuremman Polestar 3 SUV:n. Uutuuksien myötä kiinnostus merkkiämme kohtaan on kasvanut entisestään ja teimmekin kaikkien aikojen markkinaosuuden vuonna 2024. Alkaneelle vuodelle lähdemme tavoittelemaan edelleen kasvua, ja odotukset ovat korkealla.”
Lisätietoja:
Aarne Simula, toimitusjohtaja, Wetteri Oyj
Puh. 0400 689 613, aarne.simula@wetteri.fi
Johanna Laune, Public Relations and Communications, Finland
+358 400 440 301, johanna.laune@polestar.com
Wetteri Oyj – yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö
Wetteri Oyj on yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö. Henkilö-, hyöty- ja raskaan liikenteen ajoneuvojen vähittäiskaupan lisäksi yhtiö tuottaa huolto- ja vauriokorjaamopalveluita henkilöautoista raskaaseen kalustoon. Yhtiöllä on kotimaassa 50 toimipistettä, pääkonttori sijaitsee Oulussa. Yhtiö työllistää n.1000 henkilöä, joista n. 76 % työskentelee huolto- ja vauriokorjaamopalveluissa. Wetteri on autoalan digitalisaation edistäjä ja tärkeä toimija yhteisellä matkalla kohti päästötöntä autoilua. Lisätietoja: www.sijoittajat.wetteri.fi