Soprano osti verkkokauppaosaamista Virosta

Report this content

Soprano Oyj pörssitiedote 19.1.2012 klo 09.00

Soprano osti verkkokauppaosaamista Virosta

Verkkoviestintäyhtiö Soprano Oyj on tänä aamuna allekirjoitetulla sopimuksella vahvistanut virolaisen verkkokauppaohjelmistoihin erikoistuneen Pipfrog AS:n osake-enemmistön kaupan päivitetyin kauppaehdoin. Soprano maksaa 51 prosentista yhtiöstä peruskauppahintana 100 tuhatta euroa käteisellä sekä lisäksi yhteensä enintään 150 tuhatta euroa käteisellä maksetaan lisäkauppahintana vuosina 2012-2013, mikäli Pipfrogin tuloksen kehitys täyttää sovitut kriteerit.

Kaupassa myyjänä toiminut yhtiön perustaja KTM Bruno Lill jatkaa Pipfrog AS:n toimitusjohtajana ja vähemmistöosakkaana. Bruno Lill (s.1980) on aiemmin toiminut mm. Destia Oy:n kansainvälisten liiketoimintojen koordinaattorina ja viimeksi verkkokaupan ohjelmistoihin erikoistuneen Smilehouse Baltic Oü:n toimitusjohtajana. Hän on Viron sähköisen kaupan liiton hallituksen jäsen. Koulutukseltaan Bruno Lill on kauppatieteiden maisteri Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Pipfrog AS konsolidoidaan Soprano Oyj -konserniin helmikuun 2012 alusta alkaen. Hankintamenolaskelmat esitetään tulostiedottamisen yhteydessä, yhtiön pro forma -luvut tilikaudelta 2011 on esitetty liitteessä.

Pipfrog AS, toimitusjohtaja Bruno Lill: ”Kaupan myötä osaajamme ja tuotteemme löysivät kasvuhaluisen kodin. Pipfrog-ohjelmistoa on kehitetty nyt kaksi vuotta ja sitä käytetään aktiivisesti neljällä kielellä jo neljässätoista maassa. Tunnetuimpia suomalaisia asiakkaitamme Virossa ovat Indoor Group (Sotka ja Asko), Securitas, Egmont ja tuoreimpana Rautakirja. Suomessa aloitamme verkkokauppaohjelmistomme markkinoinnin helmikuun alussa.”


Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen: ”Pipfrogin hankinnan myötä pystymme aikaisempaa tehokkaammin auttamaan asiakkaitamme kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan verkossa. Nyt siis myös Baltian maissa. Pipfrogin käyttämä avoin Magento-ohjelmisto on kansainvälisesti nopeimmin kasvava verkkokaupan ohjelmistoalusta ja sen osaajat ovat todella tervetulleita Sopranon tiimiin. Verkkokaupan tekijöiden tueksi etsimme nyt uuteen Viron yksikköömme parhaita verkkoviestinnän ammattilaisia, erityisesti Drupal-ohjelmiston ja viestinnän huippuosaajia. Odotamme innolla yhteistyötä Brunon ja muiden virolaisten osaajien kanssa.”

SOPRANO OYJ

Hallitus
 

Lisätietoja:
Arto Tenhunen
toimitusjohtaja
0400 413314
arto.tenhunen@soprano.fi
www.soprano.fi



Soprano on Suomen johtava verkkoviestintäyhtiö. Sen ammattilaiset auttavat asiakkaita kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan verkossa aikaisempaa tehokkaammin. Yhtiö toimittaa yritys- ja julkishallinnon asiakkailleen verkkoviestinnän ohjelmistot, ratkaisut ja sisällöt selkeänä kokonaisuutena. Yhtiö hakee strategista kilpailuetua yhdistämällä kommunikaation ja teknologian. Soprano Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä, osakkeen tunnus on SNO1V.

   

liite Pipfrog AS taloudelliset luvut

 

Piprog AS 1.1-31.12.2011 20.7.2009-31.12.2010
tuloslaskelma (tuhatta euroa) pro forma -luvut tilinpäätös
liikevaihto 160 96
liiketulos 26 -11
tulos ennen veroja 18 -14
     
tase (tuhatta euroa) 31.12.2011 31.12.2010
pitkäaikaiset varat yhteensä 71 98
lyhytaikaiset varat yhteensä 46 47
varat yhteensä 117 145
     
oma pääoma yhteensä 29 11
pitkäaikaiset velat yhteensä 50 85
lyhytaikaiset velat yhteensä 38 49
oma pääoma ja velat yhteensä 117 145

 

Tilaa