Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 1.1-31.12.2010

Report this content

Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 17.2.2011 klo 9.00

Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 1.1-31.12.2010

Yhteenveto

Katsauskautena Soprano-konserni keskittyi entistä tiukemmin verkkoliiketoiminnan ohjelmistoihin sekä verkon ja viestinnän palveluihin. Sopranon kolmanneksen kasvaneesta liikevaihdosta tuli vuonna 2010 jo kaksi kolmasosaa verkosta ja sähköisistä palveluista. Edellisenä tilikautena 2009 vastaava osuus oli alle kolmanneksen.

Sopranon liikevaihto 1-12 2010 kasvoi 31,4 prosenttia 4,32 miljoonaan euroon (1-12 2010 3,29 miljoona euroa). Liiketulos 1-12 2010 oli 0,06 miljoonaa euroa (1-12 2009 0,05 miljoonaa euroa, muutos 26,1 prosenttia). Soprano Oyj:n hallitus ennakoi, että Sopranon liikevaihto vuonna 2011 tulee kasvamaan vuodesta 2010 ja liiketulos vuonna 2011 tulee olemaan parempi kuin vuonna 2010.

(Luvut sisältävät yhtiön jatkuvat liiketoiminnot)

Katsauskausi 1-12 2010

*       Liikevaihto 4,32 miljoonaa euroa (vuonna 2009 3,29 miljoonaa euroa)
*       Liiketulos 0,06 miljoonaa euroa (0,05 miljoonaa euroa)
*       Liiketulos 1,3 prosenttia (1,4 %)liikevaihdosta
*       Tulos ennen veroja 0,03 miljoonaa euroa (-0,10 miljoonaa euroa
*       Osakekohtainen tulos 0,00 euroa (-0,01 euroa)
*       Oma pääoma per osake 0,19 euroa (0,20 euroa)
*       Koko konsernin tulos 0,01 miljoonaa euroa (-0,13 miljoonaa euroa)

Kvartaaliluvut 10-12 2010
*       Liikevaihto 1,15 miljoonaa euroa (10-12 2009 1,09 miljoonaa euroa)
*       Liiketulos -0,01 miljoonaa euroa (-0,01 miljoonaa euroa)
*       Liiketulos -0,5 prosenttia (-1,0 %) liikevaihdosta
*       Tulos ennen veroja -0,03 miljoonaa euroa (0,01 miljoonaa euroa)
*       Osakekohtainen tulos 0,00 euroa (0,00 euroa)
*       Koko konsernin tulos -0,04 miljoonaa euroa (-0,01 miljoonaa euroa)

Tuloskatsaus

Soprano Oyj -konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli 4,32 miljoonaa euroa (vuonna 2009 3,29 miljoonaa euroa, muutos 31,4 %), liiketulos 0,06 miljoonaa euroa (0,05 miljoonaa euroa, muutos 26,1 %) ja tilikauden tulos 0,01 miljoonaa euroa (-0,13 miljoonaa euroa). Konsernin oma pääoma 31.12.2010 oli 2,19 miljoonaa euroa (2,30 miljoonaa euroa) ja varat yhteensä 3,94 miljoonaa euroa (4,05 miljoonaa euroa).

Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen:

"Haimme tilikaudelta 2010 nopeaa kasvua ja parempaa kannattavuutta. Saavutimme yli 30 prosentin liikevaihdon kasvun, joka on takkuisissa olosuhteissa hyvä, mutta tulokseemme emme ole lainkaan tyytyväisiä.

Yksittäisistä lupaavista näkymistä huolimatta talouden nousu siirtyi aina talveen saakka. Talouden horroksen loppumista odotellessamme jouduimme ottamaan heikosti kannattavia hankkeita ylläpitääksemme taisteluvalmiuttamme nousua varten. Nyt nuo lamaprojektit alkavat olla onneksemme jo takana ja markkinoilla on taas aistittavissa iloista nousun odotusta. Käsitykseni mukaan voimme jatkossa odottaa Sopranolta myös parempaa kannattavuutta.

Tilikauden aikana veimme loppuun tytäryhtiöiden fuusioprosessin, jonka ansiosta konsernirakenne yksinkertaistui. Soprano Oyj:n tehtäväksi jäi hallinto- ja talousfunktioiden lisäksi konsernin markkinointiviestintä. Kolme tytäryhtiötä huolehtii nyt yhteistyössä verkkoliiketoiminnan ohjelmistojen, verkon palveluiden ja viestinnän palveluiden myynnistä ja tuotannosta. Näiden lisäksi konsernin kahdessa osakkuusyhtiössä kehitetään online-sovellusta sähköiseen tunnistautumiseen ja Arkhimedes-liiketoimintasovellusta mikroyrityksille. Molemmista Soprano omistaa noin kolmanneksen.

Konserni aloitti tilikauden 2010 aikana verkko-ohjelmistojen ja palvelutuotteiden tuotekehityshankkeen. Samaan aikaan Sopranon ensimmäinen ulkomailla toimiva kansainvälinen tuotekehitystiimi aloitti Brasiliassa. Tuotekehitysinvestoinnin tarkoituksena on julkistaa koti- ja ulkomaisille markkinoille tarkoitettu uuden sukupolven ohjelmistoperhe vielä vuoden 2011 aikana. Vuonna 2010 kokonaispanostus uusien tuotteiden kehittämiseksi oli 129.000 euroa. Kuluvalla tilikaudella tuotekehityspanostusten odotetaan kasvavan merkittävästi.

Tammikuussa 2011 julkistimme ensimmäisen kolmesta uudesta verkkokaupan ohjelmistotuotteestamme. Sen kehittämisestä teimme Sanoma Digitalin kanssa sopimuksen maaliskuussa 2010. Brain.fi–nimellä lanseeratun verkkopalvelun avulla asiakasyritys voi vaivattomasti siirtää tuotteensa omasta verkkokaupastaan myytäväksi Suomen suurimmille markkinapaikoille. Tuotteen kansainvälistymistä varten Brain.fi –verkkopalvelulle on rekisteröity EU-laajuinen mallisuoja. Palvelun ansaintalogiikka on Sopranolle kokonaan uusi, provisiopohjainen. Alkuinnostuksesta huolimatta markkinariski on merkittävä, mutta kovin houkutteleva on myös onnistumisen mukanaan tuoma ansaintamahdollisuus. Ohjelmistotuotteidemme myynnistä vastaa nyt Sopranon kansainvälisesti kokenein markkinoinnin konkari Tapio Valli.

Verkkopalveluiden asiakasprojekteissa ammattitaitoisen työvoiman kysyntä ylittää juuri nyt tarjonnan ja se on muodostunut kasvun esteeksi. Olemme kuitenkin toiveikkaita, että kykenemme luomaan Sopranolle riittävästi vetovoimaa uusien tekijöiden löytämiseksi. Menestyksen takuumieheksi nimitimme vuoden 2011 alussa verkkopalveluiden johtajaksi alan tunnetun puhemiehen Taneli Tikan.

Vuoden 2011 alussa yhtiöitimme viestintäpalvelut ja lähdimme uudella kulmalla tarjoamaan nykyisille ja uusilla asiakkaillemme mitattavissa olevaa, kaupallista viestintää. Ensitiedot vuodelta 2011 kertovat, että viestimme on tavoittanut hyvin asiakkaamme. Viestinnän palveluita johtaa vuoden alusta 15 vuoden kokemuksella Riitta Auvinen.

Vuoden viimeisellä neljänneksellä saimme valmiiksi toiminnanohjausjärjestelmän rakentamisen, koulutuksen ja koekäytön. Tällä hetkellä jokainen konsernin työntekijä ja vakituinen alihankkija käyttää samaa järjestelmää. Tulevina vuosina uskomme sen helpottavan toiminnan taloudellista seurantaa ja ennakointia sekä nopeuttavan mahdollisten yrityskauppojen läpivientiä. Soprano-perheen ovet ovatkin nyt avoinna kokonaisuuttamme vahvistaville ja osaamistamme täydentäville yrityshankinnoille.”

Liiketoimintakatsaus

Communications

Communications–liiketoiminnan tuote- ja palveluvalikoima kattaa sekä tekniset verkkoratkaisut että viestinnällisen sisällöntuotannon. Sopranon ohjelmistoilla on toteutettu useita satoja verkkokauppoja sekä nykyaikaisia viestinnän, markkinoinnin ja myynnin sähköisiä kokonaisratkaisuja yrityksille ja julkishallinnolle.

Communications-liiketoiminnan liikevaihto 1-12 2010 oli 4,32 miljoonaa euroa (vuonna 2009 3,29 miljoonaa euroa, muutos 31,4 %), liiketulos 0,06 miljoonaa euroa (0,05 miljoonaa euroa, muutos 26,1 %). Communications on konsernin ainoa liiketoimintasegmentti, ja sen luvut ovat yhteneväisiä konsernin lukujen kanssa.

Communications-liiketoiminta on jaettu kolmeen myyntiyksikköön asiakasfokuksen mukaisesti. Henkilöstö liikkuu eri yksiköiden välillä asiakastarpeen mukaan.                                                        

Verkkopalvelut-myyntiyksikkö kehittää ja ylläpitää dynaamisia verkkopalveluja ja kouluttaa alalle uusia asiantuntijoita. Yksikön vetäjänä toimii Taneli Tikka.

Verkkokaupparatkaisut-myyntiyksikkö tuottaa verkkokauppaohjelmistot, sisältöpalvelut, järjestelmien integraatioratkaisut sekä ylläpitää järjestelmiä. Yksikön vetäjänä toimii Tapio Valli.                                    

Viestintäpalvelut-myyntiyksikkö toteuttaa viestinnän ja mainonnan palvelukokonaisuudet, nykyaikaiset verkkoratkaisut sekä niiden sisällöntuotannon. Yksikön vetäjänä toimii Riitta Auvinen.

Konsernin markkinointiviestinnästä vastaa markkinointipäällikkö Heidi Tetteh ja hallinnosta talousjohtaja Panu Kauppinen.

Yksiköiden vetäjät raportoivat toimitusjohtaja Arto Tenhuselle.

Soprano Brain Alliance Oy

Soprano Oyj sopi 12.10.2009 allekirjoitetulla täydennyssopimuksella hankkivansa omistukseensa 67 prosenttia uusimman sukupolven verkkoratkaisuihin erikoistuneesta Brain Alliance Oy:stä. Sopimuksen mukaisesti vastikkeena annettavista osakkeista 400 000 kappaletta laskettiin liikkeeseen peruskauppahintana sekä enintään 465 000 euron arvosta uusia osakkeita annetaan lisäkauppahintana vuosina 2010-2014, mikäli Brain Alliance Oy:n tuloksen kehitys täyttää sovitut kriteerit. Soprano Oyj:n hallitus vahvisti kaupan 1.11.2009.                                                                     

Soprano oli 17.6.2009 kertonut hankkivansa 51 % osuuden Brain Alliance Oy:stä. Myöhemmin 30.9.2009 yhtiö kertoi, että päätös Brain Alliance Oy:n liittämisestä Soprano Oyj-konserniin viivästyi pääasiassa Due Diligence -vaiheessa esiin tulleen keskeisen asiakkaan maksuviivästyksestä johtuen.                       

Brain Alliance Oy konsolidoitiin osaksi Soprano Oyj -konsernia 1.11.2009 alkaen. Alustavan hankintamenolaskelman mukaisessa konsolidoinnissa peruskauppahinnan 0,22 miljoonaa euroa ja Brain Alliance Oy:n hankintahetken nettovarojen erotus 0,19 miljoonaa euroa kirjattiin liikearvoksi.                                  

Ostetun liiketoiminnan tuloksen kehityttyä suotuisasti hankintamenolaskelmaa muutettiin vuoden 2010 kolmannella kvartaalilla lisäkauppahinnan osalta. Lisäkauppahinnasta 0,30 miljoonaa euron osuus kirjattiin kokonaishankintamenoon. Kokonaishankintameno koostuu 0,20 miljoonan euron peruskauppahinnasta,         

lisäkauppahinnasta sekä hankinnasta aiheutuneista menoista, yhteensä 0,52 miljoonaa euroa. Kokonaishankintamenon ja hankintahetken nettovarojen, 0,03 miljoonaa euroa, erotus 0,49 miljoonaa euroa kirjattiin liikearvoksi lopulliseen hankintamenolaskelmaan. Lopullinen hankintamenolaskelma sekä lisäkauppahinnan kirjauksesta johtuvat muutokset vertailulukuihin on esitetty taulukko-osassa.  

Soprano Oyj hankki 11.8.2010 neljän prosentin lisäosuuden Soprano Brain Alliance Oy:stä yhtiön lähipiiriin kuuluvan henkilön määräysvallassa olevalta Oy Herttakuutonen Ab:lta. Kauppahintana maksettiin 57 693 yhtiön omassa hallussa olevaa osaketta Soprano Oyj omistaa kaupan jälkeen 71 prosenttia Soprano Brain Alliance Oy:stä.

Soprano Brain Alliance Oy:ksi nimensä 22.1.2010 alkaen muuttanut yhtiö kuuluu Communications-segmenttiin.

Tutkimus ja tuotekehitys

Soprano Composer –verkkokauppaohjelmiston kehittäminen aloitettiin vuonna 2005. Tuote saavutti myyntivaiheen maaliskuussa 2007. Tuotekehitysaktivointien arvo konsernin taseessa 31.12.2010 on 0,06 miljoonaa euroa. (31.12.2009 0,13 miljoonaa euroa).

Soprano ja Isolta Oy sopivat 18.5.2009 allekirjoitetulla sopimuksella Composer-verkkokauppaohjelmiston ja taloushallinnon Arkhimedes-ohjelmiston markkinoinnin ja tuotekehityksen yhdistämisestä. Pienyrittäjille tarkoitetuilla ohjelmistoilla on yli 10 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Ohjelmistojen tuoteoikeudet säilyvät erillisesti molemmilla yhtiöillä. Järjestelyllä haetaan nopeampaa ohjelmistotuotteiden myynnin kasvua, lisää tuotekehitysresursseja ja kustannussäästöjä. Soprano Composerin tuotekehitys- ja myyntihenkilöstö siirtyivät Isolta Oy:n palvelukseen. Yhtiöt jakavat verkkokauppaohjelmiston tuloksen 50/50-periaatteella.

Soprano Forte –verkkoliiketoimintaohjelmisto on kehitetty ostetun Asapsoft Netsystems Oy:n ohjelmistotuotteen pohjalta ja tuli markkinoille vuoden 2008 ensimmäisellä puoliskolla.

Brain.fi –verkko-ohjelmiston kehittäminen aloitettiin keväällä 2010. Ohjelmiston avulla verkkokauppiaat voivat yhdistää sähköiset markkinapaikat omiksi jakelukanavikseen. Tekes on myöntänyt kehittämisavustusta enintään 0,10 miljoonaa euroa hankkeelle. Kehittämisavustukselle vähennetyt aktivoinnit per 31.12.2010 olivat 0,05 miljoonaa euroa.

Konsernin kokonaispanostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen vuonna 2010 olivat 0,13 miljoonaa euroa. (vuonna 2009 0,00 miljoonaa euroa) Kuluksi vuonna 2010 kirjattiin tutkimus- ja tuotekehitysmenoja yhteensä 0,01 miljoonaa euroa (vuonna 2009 0,00 miljoonaa euroa).

Henkilöstö

Konsernissa oli henkilöstöä vuonna 2010 keskimäärin 47 henkilöä (vuonna 2009 28 henkilöä).

Yhtiön organisaatio, johto ja tilintarkastajat

Soprano Oyj:n hallitukseen vuonna 2010 ovat kuuluneet puheenjohtaja Pekka Vennamo, Jarmo Kalliola, Kai Mäkelä, Riitta Auvinen, Arto Tenhunen sekä 6.5.2010 alkaen Taneli Tikka ja Imran Ahmed. Hallituksen pysyvänä neuvonantajana on toiminut Taneli Tikka ajalla 1.1.-6.5.2010.

Konsernin johtoryhmässä ovat jäseninä konsernin toimitusjohtaja Arto Tenhusen ja talousjohtaja Panu Kauppisen lisäksi Soprano Roi Oy:n toimitusjohtaja ja Viestintäpalvelut-myyntiyksikön vetäjä Riitta Auvinen, Soprano Ohjelmistot Oy:n toimitusjohtaja ja verkkokaupparatkaisut-myyntiyksikön vetäjä Tapio Valli sekä 18.1.2011 alkaen Soprano Brain Alliance Oy:n toimitusjohtaja ja verkkopalvelut-myyntiyksikön vetäjä Taneli Tikka.

Konsernin johtoryhmässä vuonna 2010 ovat lisäksi olleet jäseninä Jukka Hassinen 18.1.2011 saakka sekä ajalla 3.8.2010-18.1.2011 Miia Eloranta ja Jaakko Rytilä.

Soprano Oyj konsernissa toimii kolme myyntitiimiä: Viestintäpalvelut, Verkkopalvelut ja Verkkokaupparatkaisut sekä tukiyksiköinä konsernin markkinointi ja hallinto.

Yhtiön tilintarkastajina toimii KPMG Oy Ab, KHT-yhteisö päävastuullisena tilintarkastajana Esa Kailiala, KHT.

Rahoitus

Kassavarat olivat katsauskauden lopussa 0,25 miljoonaa euroa (31.12.2009 0,58 miljoonaa euroa) ja konsernin omavaraisuusaste 31.12.2010 55,6 % (56,9 %).

Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli vuonna 2010 0,04 miljoonaa euroa (0,35 miljoonaa euroa), ja koko rahavirta oli -0,34 miljoonaa euroa (0,06 miljoonaa euroa). Korollisten velkojen määrä oli 31.12.2010 0,69 miljoonaa euroa (0,83 miljoonaa euroa).

Soprano Oyj:n hallitus päätti 17.9.2007 osakepohjaisen kannustinjärjestelmän luomisesta yhtiön hallitukselle ja koko henkilökunnalle näiden sitouttamiseksi yhtiöön ja sen tavoitteisiin. Antiin osallistuneille annettiin 965 000 osakkeen annin merkintää varten annettu yhteensä 0,66 miljoonan euron laina. Henkilöstöantia varten annettua lainaa on 31.12.2010 0,47 miljoonaa euroa. (31.12.2009 0,52 miljoonaa euroa)

Liikearvo

Viitteitä liikearvon arvonalentumiseen ei testauksessa ollut 31.12.2010.

Yhtiön osakkeet

Yhtiön osakkeen ylin kurssi vuonna 2010 oli 0,76 euroa (vuonna 2009 0,75 euroa), alin 0,45 euroa (0,41 euroa) ja päätöskurssi 0,51 euroa (0,51 euroa). Keskikurssi oli 0,51 euroa (0,57 euroa). Osakkeita vaihdettiin 1 423 715 kappaletta (2 192 232 kpl). Osakkeiden vaihdon arvo oli 732 232 euroa (1 250 610 euroa). Yhtiön markkina-arvo omat osakkeet vähennettynä 31.12.2010 päätöskurssilla oli 5,82 miljoonaa euroa (5,79 miljoonaa euroa).

Yhtiöllä oli katsauskauden lopussa 378 osakkeenomistajaa (31.12.2009 357 osakkeenomistajaa) ja yhtiöllä oli hallussaan 96 646 omaa osaketta (31.12.2009 154 339 omaa osaketta), joka on 0,8 (1,3 %) prosenttia kaikista osakkeista ja äänistä.

Laadintaperiaatteet

Tilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2010 voimassa olevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Tilinpäätöksen laatimisessa on käytetty muilta osin samoja laatimisperiaatteita ja -menetelmiä kuin vuoden 2009 vuositilinpäätöksessä.

Tilinpäätöstiedotteen laadinnassa on noudatettu IAS 34:n vaatimuksia. Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä

Yhtiön sisäisessä valvonnassa, tarkastuksessa ja riskienhallinnassa noudatetaan yhtiön hallituksen vahvistamaa kirjallista ohjeistoa.

Konsernin menestyminen riippuu suurelta osin johdon ammattitaidosta ja Soprano Oyj -konsernin palveluksessa olevan henkilöstön ammattitaidosta ja pysyvyydestä sekä asiakkuudenhallinnan onnistumisesta.

Ohjelmistoliiketoimintaan tehtyjen sijoitusten tuotto-odotuksiin sisältyy riski siitä, että markkina ei kehity odotetulla tavalla.

Rahoitusriskeistä olennaisimmat ovat maksuvalmiusriski ja luottoriskit. Konsernin luottotappiot vuonna 2010 olivat 0,04 miljoonaa euroa (vuonna 2009 0,04 miljoonaa euroa).

Yleisen taloustilanteen käännyttyä vuoden 2010 toisella puoliskolla parempaan suuntaan myös liiketoiminnan ennustettavuus on parantunut, mutta ennustaminen konsernin toimialalla erityisesti puoli vuotta pidemmällä aikavälillä on haasteellista. Uusien liiketoimintojen integrointi konserniin aiheuttaa myös epävarmuutta ennustamiseen. Luottoriskit ovat pysyneet normaalitasoa korkeampana, maksuvalmiutta on parannettu limiittijärjestelyin. Muilta osin riskeissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia.

Yhtiökokouksen 2010 päätökset

Soprano Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 6.5.2010. Soprano Oyj:n yhtiökokous vahvisti vuoden 2009 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että 31.12.2009 taseen mukaisista jakokelpoisista varoista jaetaan pääoman palautusta hallituksen esityksen mukaisesti kolme senttiä (0,03 euroa) osakkeelta. Hallituksen esityksestä poiketen yhtiökokous päätti jakaa pääoman palautuksen kahteen erään yhtiön maksuvalmiuden varmistamiseksi. Pääomaa palautetaan täsmäytyspäivällä 11.5.2010, maksupäivällä 19.5.2010 yksi senttiä (0,01 euroa)osakkeelta. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen toteuttamaan pääoman palautuksen toisen erän myöhemmin, määrältään 2 senttiä (0,02 euroa) osakkeelta, mikäli yhtiön maksuvalmius mahdollistaa pääoman jakamisen. Hallitus päätti kokouksessa 16.2.2011, ettei pääoman palautuksen toista erää toteuteta.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenmääräksi seitsemän. Hallituksessa jatkavat Pekka Vennamo, Jarmo Kalliola, Kai Mäkelä, Riitta Auvinen ja Arto Tenhunen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Taneli Tikka ja Imran Ahmed. Yhtiön varsinaisena tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana KHT Esa Kailiala. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Pekka Vennamon.

Yhtiökokous päätti, että yhtiön yhtiöjärjestyksen 8 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:

”8 § Kokouskutsu

Kutsu yhtiökokoukseen julkistetaan yhtiön internet-sivuilla aikaisintaan kaksi (2) kuukautta ennen yhtiökokouskutsussa määrättyä viimeistä ilmoittautumispäivää ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta. Hallitus voi lisäksi harkintansa mukaan julkaista tiedon yhtiökokouksesta yhdessä tai useammassa valtakunnallisessa sanomalehdessä tai lähettämällä tiedon yhtiökokouksesta kirjattuna kirjeenä tai muutoin todennettavissa olevalla tavalla osakkeenomistajien osakeluettelossa rekisteröityyn osoitteeseen.

Ennakkoilmoittautuminen
Osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava yhtiölle ennen kokouskutsussa mainitun ilmoittautumisajan päättymistä. Ilmoittautumisaika voidaan määrätä päättyväksi aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta.”

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien

ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Valtuutuksen nojalla osakkeita voidaan laskea liikkeeseen yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 2.000.000 uutta tai yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta, joka vastaa noin 17,37 prosenttia yhtiön nykyisistä osakkeista. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään osakeanneista sekä optio oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus korvaa aikaisemmat valtuutukset ja että se on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta.

Valtuutuksen nojalla osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 400.000 osaketta, joka vastaa noin 3,47 prosenttia yhtiön nykyisistä osakkeista. Hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen tulee perustua markkinahintaan. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään hankkimisesta muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen) laissa määrätyin edellytyksin. Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Yhtiökokous 2011
Soprano Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään 5.5.2011. Yhtiökokouksen kutsuu koolle yhtiön hallitus myöhemmin erikseen.

Tilikauden jälkeiset tapahtumat

Soprano yhtiöitti viestintäpalvelunsa vuoden 2011 alusta alkaen Soprano Roi Oy:ksi. Toimitusjohtajaksi ja viestintäpalvelut-myyntiyksikön vetäjäksi nimitettiin Riitta Auvinen. Taneli Tikka nimitettiin Soprano Brain Alliance Oy:n toimitusjohtajaksi, verkkopalvelut-myyntiyksikön vetäjäksi ja Soprano Oyj:n konsernin johtoryhmän jäseneksi 18.1.2011 alkaen. Soprano Oyj:n hallitus päätti 16.2.2011 kokouksessa, ettei se toteuta vuoden 2010 varsinaisessa yhtiökokouksessa saamaansa valtuutusta jakaa pääoman palautuksen toista erää määrältään 0,02 euroa osakkeelta.

Tulevaisuuden näkymät tilikaudelle 2011

Soprano Oyj:n hallitus ennakoi, että Sopranon liikevaihto vuonna 2011 tulee kasvamaan vuodesta 2010 ja liiketulos vuonna 2011 tulee olemaan parempi kuin vuonna 2010

Hallituksen esitys osingonjaosta ja pääoman palautuksesta

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättää olla jakamatta osinkoa osakkeenomistajille tilikaudelta 1.1.2010–31.12.2010.

Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous kuitenkin valtuuttaa hallituksen päättämään harkintansa mukaan mahdollisesta varojenjakamisesta osakkeenomistajille yhtiön taloudellisen tilanteen sitä puoltaessa joko osinkona voittovaroista tai varojenjakona sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Varojenjaon enimmäismäärä on yhteensä enintään 0,03 euroa osakkeelta. Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallituksen oikeuden päättää kaikista muista edellä mainittuun varojen jakoon liittyvistä ehdoista. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Soprano Oyj

Hallitus

Lisätietoja:
Soprano Oyj,
Toimitusjohtaja Arto Tenhunen
0400 413314
arto.tenhunen@soprano.eu
http://www.soprano.fi/

Soprano Oyj on Nasdaq OMX Helsingin pörssissä listattu viestintään ja
verkkopalveluihin erikoistunut julkinen yhtiö. Konsernin tuotevalikoima
kattaa markkinointiviestinnän kokonaispalvelut, dynaamiset verkkoratkaisut sekä
verkkopalveluiden sisällöntuotannon. Soprano toteuttaa Suomen tunnetuimpia
verkkopalveluja, käytetyimpiä tilausjärjestelmiä ja verkkokauppoja sekä
markkinoinnin ja myynnin kokonaisratkaisuja yrityksille ja julkishallinnolle.

Liitteenä taulukko-osa:                                                        

Konsernin tuloslaskelma
Konsernitase
Konsernin oman pääoman muutokset
Konsernin rahavirta
Konsernin vastuusitoumukset
Konsernin tunnusluvut
Konsernin segmenttien liikevaihto ja liiketulos
Soprano Brain Alliance Oy:n alustava hankintamenolaskelma
Soprano Oyj:n taloudellinen informaatio vuonna 2011
Tunnuslukujen laskentakaavat
 

 

Konsernin tuloslaskelma 2010 2009 muutos 2010 2009 muutos
tuhatta euroa 10-12 10-12 % 1-12 1-12 %
LIIKEVAIHTO 1 153 1 093 5,5 4 324 3 292 31,4
liiketoiminnan muut tuotot -4 13 -130,8 50 50 0,8
aineiden ja tarvikkeiden käyttö -194 -365 46,9 -512 -858 40,3
työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -703 -491 -43,1 -2 694 -1 426 -89,0
poistot ja arvonalentumiset -37 -26 -44,2 -138 -111 -23,9
muut kulut -221 -234 5,9 -972 -901 -7,9
LIIKEVOITTO -6 -11 46,9 58 46 26,1
rahoitustuotot ja -kulut -17 12 -242,0 -29 -135 78,5
Osuus osakkuusyrityksen tuloksesta -5 11 -149,1 0 -8 105,3
TULOS ENNEN VEROJA -28 13 -324,8 29 -97 130,4
tuloverot* -7 -19 65,2 -21 -31 31,6
TILIKAUDEN TULOS -35 -6 -468,0 8 -128 106,2
JATKUVISTA TOIMINNOISTA            
tilikauden tulos 0 0   0 0  
lopetetuista toiminnoista            
TILIKAUDEN TULOS -35 -6 -468,0 8 -128 106,2
Muut laajan tuloksen erät            
Tilikauden laaja tulos yhteensä -35 -6 -468,0 8 -128 106,2
             
jakautuminen:            
emoyhteisön omistajille -6 -24 76,1 7 -146 105,1
vähemmistölle -29 18 -265,4 1 18 -97,0
             
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta        
laskettu osakekohtainen tulos 2010 2009 muutos 2010 2009 muutos
  10-12 10-12 % 1-12 1-12 %
tulos/osake, jatkuvat toiminnot,e 0,00 0,00   0,00 -0,01  
tulos/osake, koko konserni,e 0,00 0,00   0,00 -0,01  

 

 

Konsernitase 2010 2009 muutos
tuhatta euroa 31.12 31.12 %
VARAT      
pitkäaikaiset varat      
liikearvo 1 245 1 245 0,0
muut aineettomat hyödykkeet 176 194 -9,1
aineelliset hyödykkeet 80 49 65,0
Osuudet osakkuusyrityksissä 134 113 19,4
muut osakkeet ja osuudet 454 459 -1,0
pitkäaikaiset saatavat 471 520 -9,5
Laskennalliset verosaamiset 179 205 -12,5
PITKÄAIKAISET VARAT YHT. 2 740 2 784 -1,6
lyhytaikaiset varat      
myyntisaamiset ja muut saamiset 960 685 40,1
rahavarat 245 580 -57,7
LYHYTAIKAISET VARAT YHT. 1 205 1 265 -4,7
VARAT YHT. 3 945 4 049 -2,6
       
OMA PÄÄOMA JA VELAT      
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma 2 168 2 266 -4,3
vähemmistöosuus 27 37 -28,6
OMA PÄÄOMA YHT. 2 195 2 303 -4,7
pitkäaikaiset velat 498 931 -46,5
lyhytaikaiset velat 1 252 814 53,8
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHT. 3 945 4 049 -2,6
       

 

 

Konsernin oman pääoman muutokset oma pääoma muutokset oma pääoma
tuhatta euroa 31.12.2009 1.1-31.12.2010 31.12.2010
osakepääoma 96 0 96
sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto* 2181 -135 2046
omat osakkeet -125 30 -95
edellisten tilikausien voittovarat 114 0 113
tilikauden tulos emoyhtiön omistajille 7 7
vähemmistöosuus 37 -11 27
oma pääoma 2303 -109 2195
* muutokset pääoman palautus -114 te, muut -22 te    

 

 

Konsernin rahavirta 2010 2009 muutos 2010 2009 muutos
tuhatta euroa 10-12 10-12 % 1-12 1-12 %
tilikauden voitto -35 -6 -467,5 8 -128 -106,3
liiketoimet, johon ei liity maksutapahtumaa 43 1 4200,0 138 300 -54,0
käyttöpääoman muutos 75 110 -31,8 -109 156 -169,9
verot, korkokulut ja -tuotot 4 13 -69,2 6 26 -76,9
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA 87 118 -26,2 43 354 -87,9
Tytäryritysten myynti vähennettynä myyntihetken rahavaroilla -1     -1    
tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla -65 100,0   -65 100,0
bruttoinvestoinnit -53 0   -173 0  
käyttöomaisuuden myynnit 0   5 0  
saadut osingot   2 -100,0   2 -100,0
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -54 -63 14,3 -169 -63 -168,3
pitkäaikaisten saamisten muutos 35 68 -48,5 50 68 -26,5
lainojen nostot   0     0  
lainojen takaisinmaksu -59     -142    
omien osakkeiden myynnit ja ostot 26 -100,0 30 26 15,4
Määräysvallattomien omistajien osuuksien hankinta -3     -33    
maksetut osingot/pääoman palautus 0   -114 -328 65,2
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA -27 94 -128,7 -209 -234 10,7
RAHAVIRTA YHTEENSÄ 6 149 -96,0 -335 57 -685,8
rahavarat kauden alussa 239 431 -44,5 580 523 10,9
rahavarat kauden lopussa 245 580 -57,8 245 580 -57,8

 

 

Konsernin vastuusitoumukset 2010 2009 muutos  
tuhatta euroa 31.12 31.12 %  
yrityskiinnitykset omasta puolesta 550 350 57,1  
leasingvastuut 23 19 21,1  
yhteensä 573 369 55,3  


 
       
Konsernin tunnusluvut 2010 2009 muutos 2010 2009 muutos
  10-12 10-12 % 1-12 1-12 %
sijoitetun pääoman tuotto,% (12 kk), konserni -1,5 2,0   2,3 -2,4  
oman pääoman tuotto,% (12 kk), konserni -5,1 2,3   1,3 -4,0  
omavaraisuusaste,% 55,6 56,9   55,6 56,9  
bruttoinvestoinnit,milj.euroa 0,17 0,00   0,17 0,00  
tulos/osake, jatkuvat toiminnot,e 0,00 0,00   0,00 -0,01  
tulos/osake, konserni,e 0,00 0,00   0,00 -0,01  
oma pääoma per osake, e 0,19 0,20   0,19 0,20  
henkilöstö keskimäärin 46 34 35,3 47 28 67,9
                     

 

 

Konsernin segmenttien liikevaihto ja liiketulos 2010 2009 muutos 2010 2009 muutos
liikevaihto, 1000e 10-12 10-12 % 1-12 1-12 %
communications 1 153 1 093 5,5 4 324 3 292 31,4
konsernin liikevaihto 1 153 1 093 5,5 4 324 3 292 31,4
  2010 2009 muutos 2010 2009 muutos
liiketulos,1000e 10-12 10-12 % 1-12 1-12 %
communications -6 -11 46,9 58 46 26,1
konsernin liikevoitto -6 -11 46,9 58 46 26,1
Soprano Oyj -konsernilla on yksi segmentti: Communications. Segmentin
luvut ovat yhteneväiset konsernin lukujen kanssa. Liiketuloksessa  
konsernierät on kohdistettu segmentille.        

 

Soprano Brain Alliance Oy:n lopullinen hankintamenolaskelma

Soprano Oyj sopi 12.10.2009 verkkopalveluja tarjoavan Soprano Brain Alliance Oy:n 67 prosentin osakekantaosuuden hankkimisesta osakevaihtona. Vastikkeena annetaan peruskauppahintana yhteensä 400.000 kappaletta uusia Soprano Oyj:n osakkeita sekä enintään 465 000 euron arvosta uusia osakkeita annetaan lisäkauppahintana vuosina 2010-2014, mikäli Soprano Brain Alliance Oy:n tuloksen kehitys täyttää sovitut kriteerit. Osakevaihdon vahvisti Soprano Oyj:n hallitus 1.11.2009, jolloin Soprano Brain Alliance Oy konsolidoitiin Soprano Oyj konserniin.

Osakkeiden käypä arvo hankinta-ajankohtana oli 0,51 euroa osakkeelta ja se perustui osakkeiden noteerattuun hintaan kaupan toteuttamispäivänä 1.11.2009. Kauppahinnaksi on kirjattu 400.000 osakekappalemäärän peruskauppahinta sekä 300.000 euron määrä lisäkauppahintana. Hankintamenoon sisällytettiin asianajajien palkkioita, varainsiirtoveroa ja muita hankintaan liittyneitä kuluja yhteensä 13 tuhatta euroa.
 

 

  tuhatta euroa
Liikkeeseen laskettujen osakkeiden käypä arvo 504
Hankinnasta aiheutuneet menot 13
Kokonaishankintameno 517


Hankinnasta syntyi 490 tuhannen euron liikearvo ja muihin aineettomiin hyödykkeisiin kirjattiin 23 tuhannen euron tilauskannan arvo. Lisäksi Soprano Brain Alliance Oy:n omistamien toimitilojen ja osakkuusyhtiön käypiä arvoja korotettiin yhteensä 18 tuhatta euroa. Kirjaukset perustuvat Soprano Brain Alliance Oy:n hankinnasta odotettavissa oleviin synergiahyötyihin, ulkopuolisiin arvioihin tai muihin arvonmääritysmenetelmiin. Johdon arvion mukaisesti 85 % perustuu yhteisen myynti- ja markkinointiverkoston hyödyntämiseen ja asiakkuuksien laajentamiseen konsernissa sekä 15 % hallinnon ja logistiikkatoiminnon tehostumiseen.

Soprano Brain Alliance Oy:n 2 kuukauden tulos ennen veroja, 54 tuhatta euroa, sisältyy konsernin vuoden 2009 tuloslaskelmaan. Konsernin liikevaihto olisi ollut 4 534 tuhatta euroa ja tulos ennen veroja -188 tuhatta euroa, jos tilikauden aikana toteutunut liiketoimintojen hankinta olisi yhdistelty konsernitilinpäätökseen tilikauden 2009 alusta lähtien.

Hankittujen varojen ja vastaanotettujen velkojan arvot hankintapäivänä olivat seuraavat:
 

 

tuhatta euroa Yhdistämisessä kir-- Kirjanpitoarvot
  jatut käyvät arvot ennen yhdistämistä
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 38 38
Aineettomat oikeudet 23 0
Sijoitukset 201 184
Myyntisaamiset ja muut saamiset 274 274
Rahavarat 20 20
Varat yhteensä 556 515
Vähemmistöosuus 13 0
Laskennalliset verovelat 11  
Rahoitusvelat 144 144
Muut velat 361 361
Velat yhteensä 529 505
     
Nettovarat 27 10
Hankintameno 517  
Liikearvo 490  
     
Rahana maksettu kauppahinta 0  
Hankitun tytäryhtiön rahavarat 20  
Rahavirtavaikutus 20  



Liiketoiminnon yhdistämisessä hankitut aineelliset hyödykkeet arvostettiin käypään arvoon markkinahintojen perusteella ottaen huomioon hankittujen hyödykkeiden ikä, kuluminen ja muut vastaavat tekijät.

Liiketoiminnon yhdistämisessä hankitut aineettomat hyödykkeet kirjataan erillään liikearvosta hankinta-ajankohdan käypään arvoon, mikäli hyödykkeen käypä arvo on määriteltävissä luotettavasti. Toteutuneessa liiketoimintojen yhdistämisessä konserni on hankkinut pääasiassa osaamista sekä tilauskannan.

 

 

Konsernin muuttuneet 2009 2009  
vertailutiedot 31.12 31.12  
Konsernitase uusi entinen muutos
liikearvo 1 245 945 300
PITKÄAIKAISET VARAT YHT. 2 784 2 484 300
VARAT YHT. 4 049 3 749 300
pitkäaikaiset velat 931 691 240
lyhytaikaiset velat 814 754 60
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHT. 4 049 3 749 300
Konsernin tunnusluvut      
omavaraisuusaste,% 56,9 61,4 -4,5
       
Konsernitase 2010 2010 0
tuhatta euroa 31.3 31.3 0
  uusi entinen muutos
liikearvo 1 245 945 300
PITKÄAIKAISET VARAT YHT. 2 784 2 484 300
VARAT YHT. 4 225 3 925 300
pitkäaikaiset velat 576 336 240
lyhytaikaiset velat 1 237 1 177 60
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHT. 4 225 3 925 300
Konsernin tunnusluvut      
omavaraisuusaste,% 57,1 61,4 -4,3
       
Konsernitase 2010 2010 0
tuhatta euroa 30.6 30.6 0
  uusi entinen muutos
liikearvo 1 245 945 300
PITKÄAIKAISET VARAT YHT. 2 764 2 464 300
VARAT YHT. 4 046 3 746 300
pitkäaikaiset velat 574 334 240
lyhytaikaiset velat 1 216 1 156 60
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHT. 4 046 3 746 300
Konsernin tunnusluvut      
omavaraisuusaste,% 55,8 60,2 -4,4

 


Soprano Oyj:n taloudellinen informaatio vuonna 2011

Osavuosikatsaus 1-3/2011, 28.4.2011
Osavuosikatsaus 1-6/2011, 18.8.2011
Osavuosikatsaus 1-9/2011, 27.10.2011

Tunnuslukujen laskentakaavat:

Sijoitetun pääoman tuotto:

voitto/tappio+rahoituskulut     x100

---------------------------------------------------------------                       

oma pääoma + korolliset velat (kauden alun ja lopun keskiarvona)

Oman pääoman tuotto:

voitto/tappio         x100

--------------------------------------------

oma pääoma(kauden alun ja lopun keskiarvona)

Omavaraisuusaste:

oma pääoma                  

--------------------------------------------

taseen loppusumma – saadut ennakot

Tulos/osake:

emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden tulos

--------------------------------------------------------------------              

ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä

Oma pääoma per osake:

emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma

------------------------------------------------------

osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä kauden lopussa