Wetteri avaa vaihtoautokeskuksen Raisioon

Report this content

Wetteri Oyj   Lehdistötiedote    19.5.2023 klo 8.00

Autoalan kasvuyhtiö Wetteri avaa uuden vaihtoautokeskuksen Raisioon heinäkuussa 2023 ja laajentaa näin läsnäoloaan Länsi-Suomessa. Raision toimipiste tulee olemaan osa uutta, rakenteilla olevaa autokaupan keskittymää. Perinteisen autokaupan lisäksi asiakkaita palvellaan myös digimyynnin kanavissa.

Wetterillä on vahva asema Pohjois-Suomessa ja Itä-Suomessa, mutta yhtiö tavoittelee voimakasta maantieteellistä laajentumista. Tänä vuonna yhtiö on ostanut Itä-Suomessa toimivan Autotalo Hartikaisen, josta tuli osa Wetteriä maaliskuun alussa. Seuraavaksi yhtiön suunnitelmissa on liittää Satakunnassa toimiva AutoPalin osaksi Wetteriä toukokuun aikana. Raision vaihtoautokeskuksen avaus on luonnollinen jatkumo yhtiön laajentumistoimille.

Arto Tahvanainen, Wetteri

”Wetterillä on Suomen suurin automerkkien edustus uusien autojen myynnissä, yhteensä 19 automerkkiä. Tämän ansiosta myös vaihtoautokantamme on laadukas ja hyvin laaja merkkien osalta. Raision toimipisteemme kautta on tarjolla luonnollisesti koko Wetterin vaihtoautovalikoima. Suunnitteilla on avata uusi toimipisteemme heinäkuussa, rekrytoinnit tulemme käynnistämään lähiviikkoina”.

Aarne Simula, Wetteri, toimitusjohtaja

”Raision vaihtoautokeskuksen myötä Wetterin toimipisteverkosto laajenee jo 38 toimipaikkaan ja samalla vankistamme jalansijaamme Länsi-Suomessa. Autoalalla on nähty kasvua vaihtoautokaupassa alkuvuoden aikana ja me uskomme, että Wetterin laaja vaihtoautovalikoima herättää kiinnostusta auton ostamista suunnittelevissa”.

Lisätietoja:

Aarne Simula, toimitusjohtaja, Wetteri Oyj

Puh. 0400 689 613, aarne.simula@wetteri.fi

Arto Tahvanainen, johtaja, vaihtoautot, Etelä-Suomi, Wetteri Auto Oy

Puh. 040 342 6293, arto.tahvanainen@wetteri.fi

Wetteri Oyj – yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö

Wetteri Oyj on yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö. Henkilö-, hyöty- ja raskaan liikenteen ajoneuvojen vähittäiskaupan lisäksi yhtiö tuottaa huolto- ja vauriokorjaamopalveluita henkilöautoista raskaaseen kalustoon. Yhtiöllä on kotimaassa 33 toimipistettä, pääkonttori sijaitsee Oulussa. Yhtiö työllistää noin 900 henkilöä, joista yli 75 % työskentelee huolto- ja vauriokorjaamopalveluissa. Wetteri on autoalan digitalisaation edistäjä ja tärkeä toimija yhteisellä matkalla kohti päästötöntä autoilua. Lisätietoja: www.sijoittajat.wetteri.fi

Tilaa