Turvallisuuden tutkimuksen ja koulutuksen verkosto löytämässä muotonsa
Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikkö ja Maanpuolustuskorkeakoulu järjestävät 15.11.2010 Helsingin Säätytalolla seminaarin aiheesta Turvallisuusalan tutkimuksen ja koulutuksen verkosto.
Seminaari, joka on viimeinen kolmen seminaarin sarjassa, kokoaa yhteen Suomen johtavat turvallisuusalan tutkijat, asiantuntijat, korkeakoulut ja toimijat. Seminaarissa keskustellaan vaihtoehtoisista toimintamalleista, joilla turvallisuusalan tutkimuksen ja koulutuksen monialaista verkostoa voitaisiin lähteä toteuttamaan.
Olemme karistaneet hyvään järjestykseen pyrkineen modernin yhteiskunnan kannoiltamme ja siirtyneet huomattavasti kompleksisempaan postmoderniin toimintaympäristöön. Tyypillistä ajallemme on, että epävarmuus kasvaa ja ennustettavuus vähenee. Tästä syystä myös turvallisuuteen ja turvallisuusjohtamiseen kohdistuu yhteiskunnan ja elinkeinoelämän taholta aivan uudenlaisia vaateita.
Se, mitä kutsumme epävarmuudeksi ja sattumaksi, on itse asiassa useiden syy-yhteyksien kimppu, jota emme suoralta kädeltä pysty näkemään. Tämä on haaste, johon voidaan vastata poikkitieteellisellä otteella ja monialaisella tutkimuksella ja koulutuksella. Ratkaisun tarjoaa turvallisuuden tutkimuksen ja koulutuksen monialainen verkosto.
Seminaarin puheenjohtajina toimivat päätoimittaja Martti Herman Pisto, Turvallisuus-lehti ja yksikön johtaja Tarmo Lipping, Tampereen teknillinen yliopisto, Porin yksikkö. Seminaarin avaa Tekesin Turvallisuus-ohjelman päällikkö Suvi Sundquist ja alustajana toimii muun muassa turvallisuuden tutkimuksen dosentti Auli Keskinen, Maanpuolustuskorkeakoulu. Alustusten jälkeen Tarmo Lipping ja koulutussuunnittelija Anu Suominen, Tampereen teknillinen yliopisto, Porin yksikkö esittelevät Turvallisuusalan tutkimuksen ja koulutuksen verkoston vaihtoehtoiset toimintamallit.
Aika: 15.11.2010, kello 9–15.30
Paikka: Säätytalo, Sali 23, Helsinki
Lisätietoja: vs. koulutuspäällikkö Minna Haapakoski, TTY Porin yksikkö, puh. 040 826 2944, sähköposti minna.haapakoski@tut.fi