Suurhiekan merituulipuiston ympäristöselvitykset valmistuneet

Report this content

wpd Finland Oy kehittää merituulipuistohanketta Iin ja Haukiputaan kunnissa sijaitsevalle Suurhiekan matalikon alueelle

Alueelle voidaan sijoittaa 80–120 voimalaa, kokonaisteholtaan noin 400–600 MW.
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselvitykset ovat valmistuneet. Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on lakisääteinen menettely ja sitä valvoo yhteysviranomaisena Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Menettely on kaksivaiheinen, joista jälkimmäinen, nyt meneillään oleva YVA-selostusvaihe on edennyt kuulemisvaiheeseen.

Hankkeen ympäristövaikutukset on selvitetty laajalti. Erityisiä asiantuntijaselvityksiä on tehty mm. kalastuksesta, kalastosta, linnustovaikutuksista ja maisemavaikutuksista.
Ympäristöselvitysten tuloksia käsittelevät yleisötilaisuudet järjestetään Kemin Kulttuurikeskuksen auditoriossa (4.5.2009 klo 18), sekä Iin Nätteporissa (5.5.2009 klo 18). Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu ja ne ovat kaikille avoimia. ”Monet tehdyistä selvityksistä ovat ensimmäisiä laatuaan, koska kyseessä on uudentyyppinen suurhanke. Tulokset ovat kiinnostavia ja toivommekin paljon osallistujia paikalle tilaisuuksiin” sanoo johtaja Heli Rissanen wpd Finland Oy:stä.



Lisätietoja:

Heli Rissanen, Johtaja, Ympäristö ja yhteiskuntasuhteet, wpd Finland Oy
gsm 040 578 7584, h.rissanen@wpd.fi
www.wpd.fi > Ajankohtaiset projektit > Suurhiekka


Avainsanat:

Liitteet & linkit