Ilveksen äänellä – pakolaisperheestä presidentiksi

 

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilvekseltä on ilmestynyt tänään nimenomaan suomalaisille lukijoille tehty kirja Omalla äänellä. Avomielinen teos paljastaa, että niin ulkopolitiikan asiantuntijana kuin vaihtoehtorockin ystävänäkin tunnettu naapurimaamme valtiomies on myös omaleimainen ajattelija. Filosofian tohtori Iivi Anna Masson haastattelema Ilves puhuu kirjassa elämästään ja ennen kaikkea ajatuksistaan; virolaisuudesta, politiikasta, kirjallisuudesta ja musiikista – sekä Viron ja Suomen läheisestä, vaikeastakin suhteesta. Teoksessa on lisäksi kattava valikoima Ilveksen kirjoituksia ja puheita.

”Minulle on aina ollut selvää, että olen virolainen.”

Viime viikolla toiselle presidenttikaudelleen valitun Toomas Hendrik Ilveksen matka virkaansa on ollut poikkeuksellinen. Maailman ainoa Ruotsissa syntynyt presidentti kävi koulunsa Yhdysvalloissa ja toimi sen jälkeen Radio Free Europen toimittajana Saksassa. Viroon Ilves muutti vasta maan itsenäistyttyä 1993 ja teki huikean nousun maan politiikan huipulle. Kosmopoliitti Ilves tuo nyt maailmaa Viroon ja Viroa maailmalle.

Tämänpäiväiseen kirjan julkistamistilaisuuteen osallistuivat muun muassa presidentti Martti Ahtisaari ja ministeri Max Jakobson. Presidentti Ilves saapuu myös 27.10. avaamaan Helsingin kirjamessut, joiden teemamaana on tänä vuonna Viro.

Toomas Hendrik Ilves (s. 1953) on ollut Viron presidentti vuodesta 2006 alkaen. Hän on aiemmin toiminut toimittajana, diplomaattina, Viron sosiaalidemokraattisen puolueen johtajana, Europarlamentin jäsenenä ja Viron ulkoministerinä. Presidentti Ilvekseltä on ilmestynyt viroksi kokoelma puheita ja kirjoituksia vuosilta 1986 - 2006. Hänellä on kolme lasta.

Toomas Hendrik Ilves: Omalla äänellä, WSOY 2011, 375 sivua, 34 euroa

 

Haastattelupyynnöt :
Anna Groth, p. 050 308 7879, annagroth_1@hotmail.com

Lisätiedot ja arvostelukappaleet:WSOY, Liisa Kuvaja, p. 040 722 5789, liisa.kuvaja@wsoy.fi

 

 

Yrityksestä

WSOY ja sen kustannusyksikkö Johnny Kniga kustantavat monipuolisesti kotimaista ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta sekä lasten ja nuorten kirjoja. Kustantamo kohtaa lukevia yleisöjä eri elämänalueilla myös viiden kirjakerhonsa kautta. WSOY Foreign Rights -osasto on aktiivinen toimija kirjojen kansainvälisten oikeuksien myynnissä.