Paavo Lipposen odotetut muistelmat ilmestyivät
”Politiikassa ei ole vihollisia, vaan vastustajia. Se on kaunis periaate, mutta mitä tahansa lurjustelua ei voida hyväksyä.” Paavo Lipponen, SDP:n pitkäaikainen puheenjohtaja, kahden hallituksen pääministeri ja entinen eduskunnan puhemies tuo nyt julkisuuteen oman näkökulmansa vuosikymmeniin ja tapahtumiin, jotka puhuttavat suomalaisia edelleen.
Tänään julkistetussa Muistelmat 1 -teoksessa (WSOY) Paavo Lipponen kertoo elämänsä ja uransa lähtöasetelmista, joiden perustalle hänen poliittinen ajattelunsa ja toimintansa rakentuu. Teoksen kaari etenee lapsuusvuosista aina 1970-luvun lopulle saakka. Muistelmat avaa Suomen sodanjälkeistä poliittista historiaa pintaa syvemmältä. Samalla se on kehityskertomus Paavo Lipposen aatteellisesta kypsymisestä. Muistelmat alkavat Lapin Turtolasta, jossa Lipponen syntyi välirauhan aikana vuonna 1941. Lapsuuden muistoihin kuuluu Lapin sodan aikainen evakuointi Ruotsiin, varhaiset vuodet Tornionjokilaaksossa ja muutto Savoon. Kouluvuodet Kuopiossa kertovat kirjoihin paneutuvasta ja pohdiskelevasta, mutta myös ahkerasti urheilevasta ja niin maailmanpolitiikasta kuin kulttuuristakin kiinnostuneesta nuorukaisesta. Nuorena kulttuuriradikaalina Lipponen nousi 1960-luvun uuden sukupolven kärkihahmojen joukkoon. Muistelmissa hän kertoo oman käsityksensä muun muassa Repo-radiosta, Kekkosen ”lastenkutsuista” sekä SDP:n nuoren vasemmistosiiven ns. Pälkäneen liikkeestä. Vuonna 1966 Lipponen käynnisti kiivaan keskustelun ns. uudesta ulkopolitiikasta, osallistujina mm. Urho Kekkonen ja Rafael Paasio sekä piirroksellaan Kari Suomalainen. Lipponen antaa uutta tietoa myös yhteydenpidostaan Pekka Kuuseen ja Väinö Leskiseen, roolistaan SDP:n suhteissa NKP:hen sekä KGB-yhteyksistään ja omista suomettumiskokemuksistaan. Samalla selviää Lipposen osuus EEC-vapaakauppasopimusta koskevassa päätöksenteossa ja hänen käsityksensä Zavidovo-vuodon taustoista. 1970-luku huipentuu muistelmissa SDP:n ja keskustapuolueen ulkopoliittiseen hegemoniakamppailuun. Miten Mauno Koivisto pystyi voittamaan, ja ketkä olivat 1970-luvulla oikeasti rähmällään itään päin? ”1970-luvun Suomessa ongelmana ei ollut ”radikalismi”. K-linjan häikäilemätön vallantavoittelu, jota elinkeinoelämän johtajat olivat aktiivisesti tukemassa 1980-luvulle asti, oli viemässä maata yhä tiukemmin sidoksiin Neuvostoliittoon. Keskusta ja kommunistit olivat hajallaan, mikä teki pitkäjänteisen talouspolitiikan harjoittamisen ajoittain mahdottomaksi. Kekkonen pelasi omaa peliään: Suomessa oli 1970-luvulla yksitoista hallitusta.” Lipponen myös vastaa kirjassaan niille, kuten Kalevi Sorsalle, jotka leimasivat hänet syylliseksi SDP:n ”sosialisointiohjelman” laatimiseen vuoden 1975 puoluekokoukseen. Vuonna 1978 Lipponen närkästytti monia puoluetovereitaan arvioidessaan neuvostotyyppisen sosialismin häviävän kilpailun länsimaiselle talousjärjestelmälle. Lipponen oli tekemässä Sorsan hallitukselle 1977–79 talouspoliittista linjausta, joka nosti Suomen 1970-luvun kriisistä. Lipponen kertoo, miten hän vuoden 1979 eduskuntavaalien jälkeen päätyi ”Koiviston mieheksi”. ”Olin hyvin tietoinen siitä, että Koivisto pantiin pääministeriksi koeajalle, joidenkin toiveiden mukaan epäonnistumaan. Minä puolestani luotin Koivistoon. Hän taas luotti itseensä eikä mielestään olisi tarvinnut ketään politrukkia sihteerikseen. Minut ohjattiinkin pääministerin sihteeriksi huolehtimaan puolueen ja Koiviston yhteydenpidosta. Sitä varten sain olla läsnä puoluetoimikunnan ja eduskuntaryhmän kokouksissa. Puhuttiin Lipposesta Koiviston päällystakkina. Jonkin ajan kuluttua sanottiin, että Lipponen onkin ’Koiviston mies’. Niin olinkin, koska esimiehelle piti olla lojaali.” Paavo Lipponen esiintyy Helsingin Kirjamessuilla torstaina 22.10. klo 13.00 (Mika Waltari -lava) klo 13.30 (WSOY:n osasto) lauantaina 24.10. klo 13.00 (WSOY:n osasto)
