• news.cision.com/
  • WSOY/
  • WSOY julkaisee kirjana Pekka Himasen vision Suomen kukoistuksesta 2010-luvulla

WSOY julkaisee kirjana Pekka Himasen vision Suomen kukoistuksesta 2010-luvulla

Report this content

Valtio on tilannut professori Pekka Himaselta selvityksen Suomen henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin tekijöistä 2010-luvulta. WSOY julkaisee Himasen vision ensi vuoden maaliskuussa kirjana, jonka työnimenä on Kukoistuksen käsikirjoitus. Himanen kutsuu kaikki mukaan esittämään rakentavia ideoita siitä, miten Suomi voi kukoistaa tulevalla vuosikymmenellä. Keskustelua käydään netissä www.digni.fi.

”Henkinen kulttuuri on arvokkaamman elämän keskeisimpiä lähteitä. Jokainen voi miettiä miten köyhää elämämme olisi jos kulttuuri yhtäkkiä poistettaisiin tai sitä ei olisi koskaan syntynytkään. Jos ei olisi lainkaan musiikkia, jos kukaan ei olisi koskaan maalannut yhtään taulua, jos ei olisi olemassa yhtään kirjaa tai elokuvaa. Olisi erittäin hienoa kuulla rakentavia ehdotuksia siitä, mitä voimme käytännössä tehdä, jotta kulttuuri kukoistaisi maassamme myös 2010-luvulla”, Himanen sanoo. Valtion selvityksen ovat tilanneet pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja kulttuuriministeri Stefan Wallin. Pekka Himanen Professori Pekka Himanen on kansainvälisesti tunnetuimpia informaatioajan tutkijoita, jonka teoksia on julkaistu 20 kielellä Aasiasta Amerikkaan (englanti, kiina, japani, korea, taiwan, indonesia, venäjä, ukraina, turkki, portugali, espanja, ranska, italia, saksa, hollanti, kroatia, katalaani, viro, ruotsi ja suomi). www.digni.fi