WSOY:n kaunokirjallisuuden kustantajaksi Harri Virtanen

Report this content

Taiteiden maisteri Harri Virtanen (47) on nimitetty 3.1.2011 alkaen WSOY:n kaunokirjallisuuden kustantajaksi vastuualueenaan WSOY:n kotimainen ja käännetty kaunokirjallisuus. Virtanen on kutsuttu myös WSOY:n johtoryhmän jäseneksi.

Harri Virtanen on aiemmin toiminut Ylen TV1:n ohjelmapäällikkönä, vastuualueenaan kotimainen ja ulkomainen draama ja viihde. Hän on työskennellyt professorina Teatterikorkeakoulussa ja hänen oppilaitaan ovat olleet muun muassa Riikka Ala-Harja, Reko Lundán, Pasi Lampela, Kristian Smeds ja Juha Lehtola. Lisäksi Virtanen on toiminut käsikirjoituspäällikkönä Nelosella.

Harri Virtanen on tehnyt yli 20 vuotta töitä tekstien ja tarinankerronnan parissa. Hänen vastuullaan Ylessä on ollut muun muassa TV1:n Kotikatsomon ohjelmisto.

”Pidän kustannustoimittajien merkitystä sisältöjen löytämisen ja kehittämisen ammattilaisina äärimmäisen tärkeänä. Roolini on luoda heidän työlleen parhaat mahdolliset edellytykset. Haluan myös huolehtia WSOY:n kirjailijoista ja löytää taloomme uusia kykyjä”, Virtanen kertoo.

”Laadukkaat sisällöt ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan kustantamon toiminnan sydän. Harri Virtanen on kokenut sisältöjen ammattilainen, joka tuo taloomme näkemystä ja osaamista myös muiden medioiden parista”, Anna Baijars sanoo.

Virtanen tulee vastaamaan kotimaisesta ja käännetystä kaunokirjallisuudesta. WSOY haluaa näin varmistaa, että laadukkaiden tarinoiden lisäksi kaunokirjallisuuden kustannusohjelmasta muodostuu monipuolinen ja kiinnostava nimenomaan lukijoiden kannalta. ”Kirjallisuuden täytyy yllättää, tarjota ajatuksia ja elämyksiä kaikenlaisille lukijoille. Riippumatta siitä missä formaatissa tarinat tulevaisuudessa koetaan”, Baijars jatkaa. 

Lisätietoja
Harri Virtanen, p. 0400 764 656

WSOY, toimitusjohtaja Anna Baijars
p. 040 584 0061
anna.baijars@wsoy.fi