Finnoo–Kaitaa -alueen visiotyö on saatu päätökseen
LEHDISTÖTIEDOTE 4.7.2011 – Tammikuussa Espoossa aloitettu Finnoon – Kaitaan kehittämisvision laadinta saatiin päätökseen suunnitellussa aikataulussa. Työn tarkoituksena on ollut laatia visionäärinen tulevaisuuskuva uudelle kahden metroaseman varaan tukeutuvalle 20 000 asukkaan kaupunginosalle. Vision tavoitteet toteutuvat alueen kaavoituksen ja hankkeiden toteutumisen kautta. Visiotyössä pääkonsulttina on toiminut WSP Finland Oy.
Visio on laadittu poikkeuksellisella työpajatyöskentelyyn ja yhteisseminaareihin perustuvalla menettelyllä yhteistyössä asukkaiden, paikallisten toimijoiden, luottamushenkilöiden ja kaupungin edustajien kanssa.
Visio on kiteytetysti seuraava:
Finnoo-Kaitaasta muodostuu Espoon urbaanein ja tiivein merikaupunginosa, jonka kanavat ja rantarakentaminen tekevät siitä omaleimaisen ”Espoon Venetsian”. Alue on tunnettu monimuotoisesta asuinrakentamisestaan, vesisosaamisen keskuksestaan ja ekologisen rakentamisen teknologioistaan. Alueen vetovoimatekijöitä ovat laaja pienvenesatama ja siihen liittyvä vesivirkistyskeskus, ekologiseen elämäntapaan opastava luontotalo sekä linnustoltaan ainutlaatuinen kosteikkoalue.
Alueen hahmo korkeine torneineenkin on ilmava, veistoksellinen ja kokonaisuutena suunniteltu. Tavoitteena on sosiaalisesti monipuolinen asukasrakenne ja toiminnallisesti sekoittunut yhdyskuntarakenne. Kaupan konsepti perustuu pienliikkeisiin ja tarkoitus on toteuttaa Finnoon metroaseman yhteyteen moderni kauppahalli. Metroasemalta ja pienvenesatamasta on kesäkautena vilkas vesibussiliikenne saariston. Vuonna 2030 alueen asukkailla ja yrityksillä on mahdollisuus toimia hiilineutraalisti. Tätä tavoitetta edistää Energiavisiossa asetettu laaja keinovalikoima.
Alikonsultteina visiohankkeessa olivat Arkkitehtuuritoimisto B & M, Gaia Consulting Oy, Tuomas Santasalo Oy ja Ympäristötutkimus Yrjölä Oy. Energiavisiossa yhteistyökumppanina on ollut myös Fortum Oyj.
Visioraportti on julkaistu hankkeen verkkosivuilla osoitteessa http://www.finnoovisio.info. Sivustolta löytyy myös prosessin aikana tuotettua muuta aineistoa.
Lisätietoja:
Terhi Tikkanen-Lindström, toimialajohtaja, Ympäristö ja Arkkitehtuuri, WSP Finland Oy, puh. 046 878 3130
Torsti Hokkanen, projektinjohtaja, Espoon kaupunki, puh. 050 413 2163
WSP Finland on monialainen suomalainen suunnitteluyritys. Tarjoamme kestäviä tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja muotoilupalveluita Suomessa ja kansainvälisesti. Meillä työskentelee 350 asiantuntijaa Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä.
Näkyvimpiä viime aikojen suunnittelukohteitamme pääkaupunkiseudulla ovat muun muassa Crusellin silta, Kirkkonummi–Kivenlahti -moottoritie, Hakamäentie, Viikin matalaenergiatalo, Meilahden kolmiosairaala sekä useimmat metropolialueen raideliikennehankkeet. Muualla Suomessa kohteitamme ovat muun muassa Metsähallituksen puurakenteinen Pilke-talo Rovaniemellä, Tampereen Niemenrannan alue, Turun Myllysilta, Olkiluodon ydinvoimalaitos sekä lukuisat tuulivoimahankkeet. Kansainvälisestä suunnittelusta eturivin esimerkkejä ovat kattilansuunnitteluprojektit sellutehtaille Chileen, Brasiliaan ja useisiin Euroopan maihin sekä lukuisat sillansuunnitteluprojektit Euroopassa ja Aasiassa.
WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP Groupiin, jossa työskentelee 9 000 asiantuntijaa 200 toimistossa kuudessa eri maanosassa ja 35 eri maassa. WSP Group on perustettu 1969 ja se on listattu Lontoon pörssiin.
Avainsanat: