Kirkkojen kuntotutkimukset yleistyvät

Report this content

Seurakunnat ovat kiinnostuneita selvittämään kirkkojensa kunnon. WSP Finlandin suorittamien kuntotutkimusten perusteella suurimmat korjaustarpeet kohdistuvat 1960- ja 70-luvuilla rakennettuihin kirkkoihin. Parhaiten olosuhteiden ja käytön aiheuttamaa rasitusta kestävät vanhat harjakattoiset kivikirkot.

Suomen kirkkojen, seurakuntatalojen, hautausmaiden ja muiden kiinteistöjen arvo seurakuntien yhteenlasketussa taseessa on noin 1,4 miljardia euroa. Seurakuntien aktiivisesta kiinteistönhuollosta kertoo kasvava kiinnostus kuntotutkimuksia kohtaan. Parin viime vuoden aikana pelkästään WSP:ltä on tilattu useita kymmeniä kirkkojen kuntotutkimuksia.

– Tutkimus tehdään yleensä korjaussuunnittelun lähtötietojen hankkimiseksi. Tällä tarkoitetaan rakennekokonaisuuden tai yksittäisen rakenneosan kunnon, toimivuuden ja korjaustarpeen selvittämistä eri tutkimusmenetelmin, kertoo WSP:n tutkimusinsinööri Markku Estola.

Yleensä kuntotutkimus paljastaa peruskorjaustarpeita. Tutkimustulosten perusteella kirkoille tyypillinen ongelma liittyy kosteuteen.

– Ulkoiset tekijät sekä sisäilman kosteus aiheuttavat rakenteisiin suurimmat rasitukset. Mikäli rakenteiden tiivistys ja ilmanvaihto on puutteellista, on kosteudella mahdollisuus päästä rakenteisiin ja aiheuttaa vaurioita, Estola sanoo.

Kuntotutkimukseen turvaudutaankin hänen mukaansa viimeistään esimerkiksi kosteusongelman ilmaantuessa.

– Rakennustekniikka oli 1960- ja 70-luvuilla murrosvaiheessa ja silloin tehdyt kokeilut alkavat näkyä erilaisina korjaustarpeina. Muodissa olleet tasakatot ja matalat perustukset aiheuttavat kirkoille asuinkiinteistöistä tuttuja ala- ja yläpohjaongelmia.

WSP:n tutkimuksista selviää, että monet kirkot ovat ikäänsä nähden kuitenkin hyvässä kunnossa.

– Vuosisadan vaihteessa rakennettu jyrkkä harjakattoinen kivikirkko on rakennustekniikkansa puolesta lähes ikuinen, jos sitä huolletaan säännöllisesti, Estola arvioi.

Lisätietoja:

tutkimusinsinööri Markku Estola, WSP Finland, puh. 040 032 5561, markku.estola@wspgroup.fi

toimitusjohtaja Kirsi Hautala, WSP Finland, puh. 020 786 4772, kirsi.hautala@wspgroup.fi

WSP Finland on monialainen suomalainen suunnitteluyritys. Tarjoamme kestäviä tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja muotoilupalveluita Suomessa ja kansainvälisesti. Meillä työskentelee 350 asiantuntijaa Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä.

Näkyvimpiä viime aikojen suunnittelukohteitamme pääkaupunkiseudulla ovat muun muassa Crusellin silta, Kirkkonummi–Kivenlahti -moottoritie, Hakamäentie, Viikin matalaenergiatalo, Meilahden kolmiosairaala sekä useimmat metropolialueen raideliikennehankkeet. Muualla Suomessa kohteitamme ovat muun muassa Metsähallituksen puurakenteinen Pilke-talo Rovaniemellä, Tampereen Niemenrannan alue, Turun Myllysilta, Olkiluodon ydinvoimalaitos sekä lukuisat tuulivoimahankkeet. Kansainvälisestä suunnittelusta eturivin esimerkkejä ovat kattilansuunnitteluprojektit sellutehtaille Chileen, Brasiliaan ja useisiin Euroopan maihin sekä lukuisat sillansuunnitteluprojektit Euroopassa ja Aasiassa.

WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP Groupiin, jossa työskentelee 9 000 asiantuntijaa 200 toimistossa kuudessa eri maanosassa ja 35 eri maassa. WSP Group on perustettu 1969 ja se on listattu Lontoon pörssiin.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit