WSP:n suunnittelema Turun uusi Myllysilta otetaan käyttöön

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 15.9.2011 – Turun uusi Myllysilta otetaan käyttöön ensi maanantaina. Turun päivänä sunnuntaina 18.9. siltaa juhlistetaan ulkoilmakonsertilla. WSP:lle projekti oli monialainen – toimisto vastasi Turun kaupungin tilauksesta myös sillan kohdalla uusittavien rantamuurien suunnittelusta sekä ympäristö- ja katusuunnittelusta, joilla silta sovitetaan Aurajoen kulttuurimaisemaan.

Myllysiltaa pitkin kulkee merkittävä määrä ajoneuvo- ja henkilöliikennettä Aurajoen yli. Lisäksi se on olennainen osa Suomen ehkä kuuluisinta kulttuurimaisemaa, joten tehtävä oli koko vuoden suuren kiinnostuksen kohteena koko maassa. Sillan pääsuunnittelijan Sami Niemelän mukaan ympäristö- ja kestävyysnäkökulmat huomioitiin suunnittelussa sekä rannoilla että sillan ilmeessä.

– Korostaisin erityisesti sillan sovittamista ympäristöönsä: ruostumattomasta teräksestä valmistettu kannen alapinnan verhoilu heijastaa sillan valaistuksen ja veden liikkeen ainutlaatuisesti joen rannoille, Sami Niemelä kertoo.

Silta on perustettu teräsputkipaaluilla peruskallioon, joka on 55-60 metriä vedenpinnan alapuolella. Välituet on mitoitettu odotettavissa oleville jääkuormille. Sillan rakenteisiin on piilotettu huomattava määrä kunnallistekniikkaa.

Sillan suunnittelu ja rakentaminen kestivät vain hieman yli vuoden. Sami Niemelä on tyytyväinen kunnianhimoisen projektin lopputulokseen.

– Pitkin matkaa korostui hyvä yhteistyö tilaajan kanssa sekä WSP:n monialainen osaaminen. Meiltä mukana oli siltasuunnittelijoiden lisäksi geoteknikko, valaistussuunnittelija sekä katu- ja ympäristösuunnittelijoita, Niemelä sanoo.

Muotokieleltään pelkistetty Myllysilta sisältää vaativia geometrisiä ja rakenteellisia yksityiskohtia. Niissä korostuu uusimpien suunnittelutyökalujen käyttö, jotka tehostavat suunnittelijan ja valmistajan yhteistyötä.

– Vaativin tietomallinnettava osa olivat rosteripinnan kaksoiskaarevat muodot ja niidenkin valmistus onnistui mainiosti. Kerralla tuli valmista.

Sami Niemelä toimii siltatoimialan yksikön päällikkönä WSP:n Helsingin toimistolla. Hänen vetämänsä työryhmä on viime vuosina palkittu useista kaupunkisilloista, kuten Joensuun Penttilänrannan sillasta ja Helsingin Auroran kevyen liikenteen sillasta.

– Silta on ensisijaisesti väline, jolla päästään joen tai muun esteen yli turvallisesti. Sen on oltava mahdollisimman esteetön eri käyttäjille. Lisäksi varsinkin kaupunkisiltojen on sovittava ympäristöönsä visuaalisesti ja rakenteellisesti, hän kertoo periaatteistaan.

Lisätietoja:

siltayksikön päällikkö Sami Niemelä, WSP Finland, puh. 0400 157 998, sami.niemela@wspgroup.fi

vt. toimitusjohtaja Kirsi Hautala, WSP Finland, puh. 040 8455481, kirsi.hautala@wspgroup.fi

toimialajohtaja Pekka Pulkkinen, WSP Finland, puh. 0400 465 900, pekka.pulkkinen@wspgroup.fi 

WSP Finland on monialainen suomalainen suunnitteluyritys. Tarjoamme kestäviä tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja muotoilupalveluita Suomessa ja kansainvälisesti. Meillä työskentelee 350 asiantuntijaa Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä.

Näkyvimpiä viime aikojen suunnittelukohteitamme pääkaupunkiseudulla ovat muun muassa Crusellin silta, Kirkkonummi–Kivenlahti -moottoritie, Hakamäentie, Viikin matalaenergiatalo, Meilahden kolmiosairaala sekä useimmat metropolialueen raideliikennehankkeet. Muualla Suomessa kohteitamme ovat muun muassa Metsähallituksen puurakenteinen Pilke-talo Rovaniemellä, Tampereen Niemenrannan alue, Turun Myllysilta, Olkiluodon ydinvoimalaitos sekä lukuisat tuulivoimahankkeet. Kansainvälisestä suunnittelusta eturivin esimerkkejä ovat kattilansuunnitteluprojektit sellutehtaille Chileen, Brasiliaan ja useisiin Euroopan maihin sekä lukuisat sillansuunnitteluprojektit Euroopassa ja Aasiassa.

WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP Groupiin, jossa työskentelee 9 000 asiantuntijaa 200 toimistossa kuudessa eri maanosassa ja 35 eri maassa. WSP Group on perustettu 1969 ja se on listattu Lontoon pörssiin.

Avainsanat:

Liitteet & linkit