Earth Hour pimentää taas lukuisia maamerkkejä

Report this content

Viikon kuluttua vietettävä WWF:n ilmastotempaus Earth Hour sammuttaa valot useista näyttävistä maamerkeistä ympäri maata aina pohjoista Suomea myöten.  Valot sammuvat tunniksi lauantaina 23. päivä. kello 20.30. Valojen sammuttaminen on ele, jolla ihmiset tuovat ilmi huolensa ilmastonmuutoksesta.

”Ilmastokriisi on aiheuttanut viimeisen vuoden sisällä ennätysmäisiä myrskyjä, tulvia, lämpötiloja, arktisen merijään sulamista ja kuivuuksia. Nämä ovat johtaneet ihmishenkien menetyksiin ja vähintään kymmenien miljardien taloudellisiin tappioihin. Earth Hour on hetki näyttää päättäjille, että kurssin on käännyttävä ja yhä paheneva ilmastokriisin kierre on katkaistava”, lausuu WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

Suomessa Earth Hour -tapahtumaan on tähän mennessä ilmoittautunut mukaan yli 40 kaupunkia ja kuntaa, yli 200 yritystä ja lukuisia muita organisaatioita, kuten kouluja ja seurakuntia. Lisäksi yli 12 000 yksityishenkilöä on ilmoittautunut tapahtumaan Facebookissa.

Koulujen on mahdollista ottaa osaa Earth Houriin jo tempausta edeltävällä viikolla. Kouluille on tarjolla runsaasti materiaaleja, joita on mahdollista hyödyntää ilmasto-opetuksessa. Erityisesti pienille koululaisille suunnatun jääkarhukalenterin luukkuja on mahdollista avata WWF:n verkkosivuilla osoitteessa http://www.wwf.fi/earthhour/calendar.

Useat seurakunnat ottavat osaa Earth Houriin järjestämällä kynttilärukouksen luomakunnan puolesta.

Ihmisten huoli ilmastokriisistä saa näkyvän muodon valojen sammuessa useista näyttävistä maamerkeistä ympäri maata.  Helsingissä valot sammuvat mm. Tasavallan Presidentin Kansliasta, Stadionin tornista, Suomen Kansallisteatterista sekä Finlandia-talon tornista. Tampereella Näsinneulan ulkoilmatasanteen valot sekä julkisivuvalot pimenevät, Kuopiossa sammutetaan valot Puijon tornista ja Kemissä Lumilinnasta.

Valojen sammumisen lisäksi Earth Hour näkyy eri tahojen järjestämien tapahtumien myötä. Esimerkiksi Forssan torilla on luvassa monenlaista hauskaa puuhaa osallistujille, lisäksi tarjolla on perusteelliset infopaketit kierrätyksestä ja energiansäästöstä.  Hangossa tapahtumaan voi virittäytyä Hangon Musiikkijuhlien organisoimassa konsertissa jo alkuillasta, ja ilmastotempaus huipentuu Vapaudenpatsaan rannalle luotavaan valomereen ihmisten sytyttäessä kynttilät ilmaston puolesta. Lappeenrannassa Vainikkalan kylän urheilualue pimenee näyttävästi, ja valot pysyvät sammutettuina syksyyn saakka. Myötävirtaan ry:n järjestämässä tapahtumassa on tarjolla nokipannukahvit.

Lisätietoja

Earth Hour -koordinaattori Anna Eskola, WWF Suomi, 050 3055 860

Tiedoksi toimituksille

Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka aikana ihmiset ja yhteisöt ympäri maailmaa sammuttavat valonsa tunnin ajaksi samana päivänä samaan kellonaikaan. Tapahtuma järjestetään lauantaina 23.3.2013 klo 20.30–21.30. Ilmoittautuminen Earth Hour -tempaukseen: www.wwf.fi/earthhour. Lista Suomessa järjestettävistä Earth Hour -tapahtumista: http://www.wwf.fi/earthhour/tapahtumat

Avainsanat:

Liitteet & linkit