Elävien tiikereiden takavarikot lisääntyivät Aasiassa

Report this content

WWF:n ja TRAFFIC:n tänään julkaisema raportti kertoo, että viimeisen kolmentoista vuoden aikana Aasiassa on takavarikoitu osia yli 1400 kuolleesta tiikeriyksilöstä. Eläviä tiikereitä takavarikoitiin pelkästään viimeisen kolmen vuoden aikana noin 60 yksilöä. Tämä on yhtä paljon kuin edellisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Maailmassa elää viimeisten arvioiden mukaan enää 3200 villiä tiikeriä. 

Sadoissa takavarikoissa löydettiin muun maussa tiikereiden turkkeja, hampaita, käpäliä ja kalloja. Tämän lisäksi takavarikoissa havaittiin viimeisen kolmen vuoden aikana selvästi aikaisempaa enemmän eläviä tiikereitä. Vuosina 2000–2012 eläviä tiikereitä löydettiin takavarikoissa yhteensä 123. Näistä noin puolet eli 61 yksilöä takavarikoitiin viimeisen kolmen vuoden aikana.

Suurin osa takavarikoissa paljastetuista elävien tiikereiden salakuljetusyrityksistä tapahtui Thaimaassa. Valtio on myös maailman suurin laittoman norsunluukaupan markkina-alue. Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa pidetään parhaillaan uhanalaisten eläinten kauppaa käsittelevää CITES-kokousta. Tiikereiden ja muiden Aasian isojen kissaeläinten suojelua käsitellään kokouksessa myöhemmin tällä viikolla.

”Villejä tiikereitä elää Thaimaassa muutama sata yksilöä. Tästä herää kysymys Thaimaan vankeudessa elävien tiikereiden alkuperämaista. Laiton norsunluukauppa sekä tiikereiden ja niiden osien takavarikot kertovat, että Thaimaalla on merkittävä ongelma villieläinkauppaan liittyvän lainsäädännön ja erityisesti sen toimeenpanon kanssa”, sanoo ohjelmapäällikkö Sami Tornikoski WWF Suomesta.  

Viime vuosina laittomasta villieläinkaupasta on tullut huume- ja asekaupan veroista järjestäytynyttä rikollisuutta. Salametsästäjät ovat entistä paremmin koulutettuja ja raskaammin aseistettuja. TRAFFIC:n aiempien tilastojen mukaan salametsästäjät tappoivat vuosina 2000–2010 yli 1000 tiikeriä.

CITES-kokouksessa vain Kiina, Intia ja Thaimaa ovat esittäneet vaaditut raportit toimistaan Aasian suurten kissaeläinten suojelemiseksi.

Maailmassa on kolmetoista maata, joiden alueilla elää tiikereitä. Näistä vain Intia on kerännyt riittävän yksityiskohtaista tilastoa tiikerikaupan keskusten selville saamiseksi. Intian tiikerikauppa käydään tilastojen mukaan viidessä keskuksessa, joista yksi on Delhi. Muut neljä tiikerikaupan keskittymää sijaitsevat suojeltujen alueiden läheisyydessä eri puolilla maata.

TRAFFIC on WWF:n ja Maailman luonnonsuojeluliiton IUCN:n perustama uhanalaisten lajien tilaa tarkkaileva kansainvälinen asiantuntijaorganisaatio.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Sami Tornikoski, WWF Suomi, puh. 040 533 4399

wwf.fi/salametsästys

Reduced to Skin and Bones Revisited -raportti: http://www.traffic.org/species-reports/traffic_species_mammals73.pdf

Videomateriaalia:

Villejä tiikereitä: http://goo.gl/k5pwc

Villieläinten laiton kauppa: http://goo.gl/t7anh

Tiikerin poikasen DNA-testaus:  http://goo.gl/ik6TO

Closing the deadly getaway -dokumenttielokuva: http://goo.gl/XYLpF

Kuvia, kuvaajatiedot mainittava julkaisun yhteydessä:

Tiikerit: https://photos.panda.org/gpn/external?albumId=4271

Villieläinkauppa 1: https://photos.panda.org/gpn/external?albumId=4270

Villieläinkauppa 2: https://photos.panda.org/gpn/external?albumId=4270

Villieläinkauppa 3: https://photos.panda.org/gpn/external?albumId=4342

Lisää tietoa:

Tietopaketti: http://awsassets.wwf.es/downloads/2012_07_24_datasheet_tiger_1.pdf

Infografiikkaa: http://goo.gl/5Emwh 

Avainsanat:

Liitteet & linkit