Lehdistötiedote 26.3.2011: On aika sammuttaa valot

Report this content


Tänään lauantaina 26.3.2010 klo paikallista aikaa 20.30 on taas aika sammuttaa valot tunniksi. WWF:n Earth Hour -ilmastotempaus kiertää vuorokauden ajan koko maapallon, alkaen Fidžiltä ja Uudesta Seelannista ja päättyen Samoalla. Kansainvälinen WWF suosittelee, että pimeän tunnin vietto alkaisi hiljaisella minuutilla Japanin luonnonkatastrofin uhrien muistamiseksi.

Kampanjaan on tähän mennessä ilmoittautunut huikeat 134 maata ja tuhansia kaupunkeja. Viime vuonna kampanjaan osallistui 126 maata ja noin 4000 kaupunkia. Tänä vuonna maiden joukossa ensikertalaisia on yhteensä 13, esimerkiksi Uzbekistan, Tšad ja Iran. Lisäksi valot sammuvat lukuisista monumenteista, maamerkeistä ja urheilustadioneista ympäri maailman.

Tapahtuma kulkee poikittain ympäri maapalloa yli 24 tuntia. Ensimmäiset valot himmenevät Fidžillä ja Uudessa-Seelannissa kymmenen tuntia ennen Suomea ja syttyvät uudelleen Samoassa kolmetoista tuntia Suomen jälkeen. Earth Hour kestää pisimpään Venäjällä, missä on 11 aikavyöhykettä.

Sosiaalinen media on tänäkin vuonna olennainen osa Earth Hour -tapahtumaa. Verkon kautta ihmiset kautta maailman viestittävät osallistumisestaan, tekevät lupauksia ja jakavat ilon yhteisen tavoitteen kautta. Kampanjassa voi esimerkiksi antaa oman lupauksen ilmastoystävällisestä teosta verkossa sivulla www.beyondthehour.org. Tämän vuoden Earth Hour -lähettiläs australialainen malli Miranda Kerr kampanjoi tapahtumaa muun muassa Myspacessa.

Kaapelilla tehtaillaan energiaa

Lauantaina 26.3. klo 14–22 Kaapelitehtaan Merikaapelihalli Helsingissä muuttuu Energiatehtaaksi. Ilmaistapahtumassa voi kokeilla yksipyöräistä, taittopyörää tai tavarapyörää, nauttia lukuisista tanssiesityksistä tai kokeilla koko perheen zumbaa. WWF:n pisteellä Nokiapuhelimen akun voi ladata pyörää polkemalla. Lavalla esiintyvät muun muassa Kengurumeininki ja Felix Zenger ja loppuillasta kansaa tanssittaa We Love Helsinki -dj. Klo 20.30 Kaapelitehtaalla Earth Hour -tuntia vietetään tanssien.

Ilmastoinfon järjestämässä Energiatehdas-tapahtumassa ovat mukana WWF :n lisäksi, British Council Challenge Europe, Helsingin Energia, Helsingin kaupunki, HSL Helsingin seudun liikenne ja HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Tapahtuman taustalla on EU:n rahoittama COMBAT-hanke.

Valokuvia Earth Hour 2010 -tempauksesta: http://www.earthhour.org/mediasite/photos.aspx

Seuraavat kohteet pimenevät Earth Hour -tunniksi:

•    Maailman korkein rakennus – Burj Khalifa, Dubai
•    Empire State Building, New York
•    Times Square, New York
•    Rio de Janeiron Kristus-patsas, Brasilia
•    Indonesian kansallismonumentti, Jakarta
•    London Eye maailmanpyörä, Lontoo
•    Eiffel Tower, Pariisi
•    Intian portti, Delhi  
•    Alhambra linnoitus, Espanja
•    Kansallismuseo, Pakistan  
•    Boudhanath Stupan alue, Nepali, maailmanperintökohde
•    Pöytävuori, Kap-kaupunki, Etelä- Afrikka
•    Brandenburgin portti, Berliini
•    Obeliski, Argentiina
•    Borj-e Milad -torni, Teheran, Iran
•    Tuomiokirkko, Milano
•    Suuri Sheik Zayedin moskeija, Arabiemiraatit
•    Davis Station, Etelämanner
•    Jet d’Eaun suihkulähde, Geneve, Sveitsi
•    Oopperatalo, Sydney
•    Presidentinlinna, Lima – maailmanperintökohde
•    Victorian putoukset, Zimbabwe
•    Bucharestin parlamenttitalo, Romania
•    Kuningattaren palatsi, Madagascar
•    Valtioneuvosto, Hong Kong
•    Kuninkaanlinna, Ruotsi
•    Kronborgin linna, Tanska
•    Santa Maria del Mar Basilica, Espanja
•    Kuninkaanlinna, Thaimaa
•    China World Trade Centre Tower 3, Pekingin korkein rakennus
•    Presidentinlinna, Indonesia
•    Niagaran putoukset, Kanada
•    Hanoi Oopperatalo, Vietnam
•    Rembrandtin aukio, Amsterdam
•    The Merlion, Singapore

Earth Hour -muistilista:
•    Sammuta valot
•    Anna lupaus
•    Haasta kaveri
•    Lahjoita WWF:lle
•    P.S. Tunti ei riitä

Earth Hour verkossa:
•    www.earthhour.fi
•    www.facebook.com/wwfearthhourfinland
•    www.twitter.com/#EarthHourSuomi

Lisätietoja:
Laura Rahka, tiedottaja WWF Suomi, 040 840 8500, etunimi.sukunimi@wwf.fi

Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastotempaus, jossa miljoonat ihmiset sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Tänä vuonna päivää vietetään 26. maaliskuuta kello 20.30. Tuntia vietetään aikavyöhykkeittäin. Kampanjalla WWF haluaa innostaa ihmisiä itse toimimaan ilmaston ja ympäristön hyväksi.

Avainsanat: