Merikotkilla ainakin 341 poikasta

Report this content

Merikotkien pesintä on jälleen onnistunut hyvin. WWF:n merikotkatyöryhmän laskelmien mukaan poikasia on varttunut vähintään 341. Tulos on toiseksi paras vuoden 2009 jälkeen, jolloin poikasia havaittiin kaikkiaan 349. 

Asuttuja reviirejä oli tänä vuonna ainakin 346, kun niitä viime vuonna laskettiin 350. ”Merikotkakannan jatkuva kasvu on saattanut tasaantua, joskin joka vuosi osa uusista pesistä on vielä kateissa tässä vaiheessa”, kertoo WWF Suomen merikotkatyöryhmän sihteeri Ismo Nuuja.

Merenkurkussa poliisi tutkii kolmea epäiltyä merikotkan pesäpuun kaatoa. Myös itäisellä Uudellamaalla on kotkan pesäpuu kaadettu. Vaasan pohjoispuolella pesänsä alta löytyneen rengastetun naarasmerikotkan kuolinsyytä selvitetään Evirassa (elintarviketurvallisuusvirasto).

”Nähtävästi Vaasassa kyseessä on ampumistapaus, koska linnun nokassa oli siihen viittaava reikä”, Ismo Nuuja sanoo.

Vuosina 2009-2011 satelliittilähettimillä varustetut yhdeksän merikotkaa ovat kaikki selvinneet tähän asti hengissä. Kotkien liikkeitä seurataan erityisesti siksi, että Suomen rannikolle ja saaristoon on suunnitteilla runsaasti uusia tuulivoimapuistoja. Satelliittiseurannan avulla kerätään tietoa siitä, miten tuulivoimapuistot voidaan sijoittaa merikotkien kannalta mahdollisimman vaarattomasti.

Aavan, Johanneksen ja Cillan sekä muiden satelliittikotkien mielenkiintoisia liikkeitä mm. Puolassa, Kuolassa ja muuallakin voi edelleen seurata luonnontieteellisen keskusmuseon nettisivuilla (www.luomus.fi/elaintiede/merikotkat/).

WWF:n vapaaehtoinen merikotkatyöryhmä, joka seuraa maamme merikotkia, on tehnyt suojelutyötään pian 40 vuotta.

Vuoden 2012 alustava poikastulos      
  Asuttu reviiri Onnistunut pesintä Poikasia
AHVENANMAA 84 49 79
HÄME 1 1 2
UUSIMAA 26 17 27
KOILLISMAA 9 5 6
KYMI 1 1 2
LAPPI 35 14 21
MERENKURKKU 67 43 68
PERÄMERI 3 2 3
POHJOIS-KARJALA - - -
SATAKUNTA 14 8 9
VARSINAIS-SUOMI 106 74 124
Yht. vähintään 2012 346 214 341

2000 = 172
2001 = 165
2002 = 192
2003 = 205
2004 = 229
2005 = 252
2006 = 237
2007 = 245
2008 = 263
2009 = 349
2010 = 314
2011 = 329
2012 = 341

Lisätietoja:
Ahvenanmaa, Kymi ja Uusimaa: Hannu Ekblom, 040 765 3602
Oulun ja Lapin läänit: Tuomo Ollila, 0400 241 448
Merenkurkku: Juhani Koivusaari, 0400 881 349
Satakunta: Seppo Keränen, 0400 151 353
Varsinais-Suomi: Sami Lyytinen, 040 558 6097 ja Jouko Högmander, 0400 826 440

Merikotkatyöryhmän sihteeri: Ismo Nuuja, 0400 876 469

Kuvapyynnöt: WWF viestintä, (09) 7740 1051

Avainsanat: