Otto.-automaateilla lahja suomalaiselle luonnolle

Report this content

Otto. -pankkiautomaateilla asioivat voivat 29.11. 2011 – 3.1. 2012 antaa ottotapahtuman yhteydessä yhden euron suuruisen joululahjan ympäristöjärjestö WWF:n työlle suomalaisen luonnon hyväksi.

WWF:n automaattikampanjan tunnuksena on jouluinen ilveksen kuva. Varoja ei kuitenkaan kerätä vain ilveksen suojeluun, vaan ilves symboloi WWF:n työtä suomalaisten, uhanalaisten ja vaarantuneiden lajien ja niiden elinympäristöjen hyväksi. Työ käsittää niin yksittäisten lajien, metsien, perinnemaisemien kuin Itämerenkin suojelua. Työmuodot ovat monipuolisia ulottuen käytännön talkooleireistä ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen.

Suomessakin lajien uhanalaiskehitys jatkuu edelleen. Nyt meillä on 2 247 uhanalaista lajia, joista 356 lajin tilanne on huonontunut edelliseen kymmenen vuoden takaiseen arvioon verrattuna”, sanoo ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen WWF Suomesta.

Lahjoittaminen Otto.-automaatilla on helppoa; tarvitsee vain normaalin Otto-toiminnon sijasta valita Otto & lahjoitus. Näkyviin tulevat ensin lahjoituskampanjan tiedot. Sen jälkeen valitaan käteisoton määrä, johon on aina lisätty yhden euron suuruinen lahjoitus WWF:lle.

Lahjoitusta ei tehdä erillisenä tapahtumana ja lahjoitussumma on vakio, yksi euro, jotta asiointi Ottopisteillä olisi yhtä sujuvaa kuin normaalisti.

Suomalaiset toivovat tutkimusten mukaan helppoja, varmoja ja vähäisillä kustannuksilla tehtäviä lahjoitustapoja”, kertoo WWF Suomen yksityisvarainhankinnan johtaja Tarja Hakala. ”Tämä on juuri sellainen.”

WWF saa lähes puolet rahoituksestaan yksityisiltä tukijoiltaan. ”Jo yhdellä eurolla saadaan asioita aikaiseksi, kun lahjoittajia on useita”, Tarja Hakala sanoo.

WWF:n kampanja seuraa Otto.-automaateilla aiemmin toteutettuja kehitysyhteistyöjärjestö Planin kampanjoita ja lahjoitustoimintoa on kehitetty käytöstä saatujen kokemusten ja palautteen perusteella.

”Otto & lahjoitus nykyisessä muodossaan toteuttaa muun muassa Kuluttajaviraston ja Näkövammaisten keskusliiton toivomat parannukset”, kehitysjohtaja Jyri Marviala Automatia Pankkiautomaatit Oy:sta kertoo.

Lisää kysymyksiä ja vastauksia WWF:n Otto.-automaattikampanjasta:
http://www.wwf.fi/maapallomme/vaikuta/usein-kysyttya/

Lisätiedot:
Tarja Hakala, yksityisvarainhankinnan johtaja, WWF Suomi, puh. 0500 419 679
Jyri Marviala, kehitysjohtaja, Automatia Pankkiautomaatit Oy, puh. 050 566 4402

 

 

Avainsanat: