Pohjoismaiden uhanalaisimman linnun kanta elpymässä
Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen kiljuhanhikanta romahti 1900-luvun aikana tuhansista pesivistä pareista noin pariinkymmeneen. Pitkään sukupuuton partaalla olleen lajin pohjoismainen kanta on kuitenkin viime vuosina osoittanut varovaisia elpymisen merkkejä 30 vuotta sitten aloitetun sinnikkään suojelutyön tuloksena.
Nykyisin kiljuhanhia tapaa Suomessa varmimmin Perämeren rannikolla kevätmuuton aikaan. Käytännössä koko pohjoismainen kiljuhanhikanta pysähtyy tuolloin Liminganlahden ja Hailuodon seudun merenrantaniityille tankkaamaan ennen muuttomatkan viimeistä etappia kohti Norjassa sijaitsevia pesimäalueita.
”Kiljuhanhen pesintä varmistettiin edellisen kerran Suomessa vuonna 1995, mutta lajin palaaminen vakituiseen pesimälajistoomme on toiveissa, jos Norjan pesimäkanta jatkaa elpymistään kuten nyt näyttää. Sata vuotta sitten kiljuhanhi oli Tunturi-Lapin yleisin hanhilaji, ja edelleen Suomessa on tarjolla runsaasti sille sopivaa pesimäympäristöä”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.
Viime vuosina kevätmuutolla havaittujen kiljuhanhien määrä on ollut lievässä mutta tasaisessa kasvussa. WWF:n kiljuhanhityöryhmän vuonna 1985 Oulun seudulla aloittaman keväisen kiljuhanhitarkkailun seuranta-aineisto on pisin ja kattavin havaintosarja lajista koko maailmassa. Kun huonoimmillaan vuonna 2004 kiljuhanhia havaittiin vain 6 yksilöä, keväällä 2014 lintuja laskettiin jo 54. Edellisen kerran vastaavia määriä havaittiin 1990-luvun alkuvuosina.
”Oleellinen tekijä kannan kääntämisessä kasvuun on ollut tutkimuksen tuloksena saatu oivallus, että pesinnässään onnistuneet kiljuhanhiparit valitsevat syysmuutolla turvallisemman muuttoreitin”, Tolvanen sanoo.
Kiljuhanhen suurin uhka on liiallinen metsästys levähdys- ja talvehtimisalueilla. Myös maatalous, merenrantaniittyjen umpeenkasvu, huonosti sijoitettu tuulivoimarakentaminen ja muut maankäytön muutokset uhkaavat lajia.
”Kiljuhanhen pelastamiseksi sukupuutolta tarvitaan yhtä aikaa sekä kansainvälistä yhteistyötä että toimia valtiollisella, paikallisella ja henkilökohtaisella tasolla. Kiljuhanhen suojelemiseksi tehtävä työ hyödyttää samalla monien muiden lajien ja luontotyyppien suojelua”, Tolvanen sanoo.
Lajin suojelua ja tutkimusta Suomessa koordinoi vuonna 1984 perustettu WWF:n kiljuhanhityöryhmä, jossa ovat edustettuina keskeiset viranomaiset ja järjestöt. Työryhmä perustettiin 30 vuotta sitten Juha Markkolan yhdessä Eino Merilän, Pekka Niemisen ja Matti Tynjälän kanssa tekemästä aloitteesta. Markkolalle myönnettiin tänään juhlavuoden kunniaksi järjestettävässä seminaarissa BirdLifen kultainen ansiomerkki mm. ansiokkaasta työstään kiljuhanhen pelastamiseksi.
”Kun 1980-luvun alussa kehittelin ajatusta kiljuhanhen suojelun organisoinnista, en olisi arvannut, kuinka kauan menee siihen, että Pohjoismaiden kanta lähtee nousuun. Kärsivällisyys kuitenkin kannatti. Kiljuhanhen esimerkki antaa toivoa muidenkin muuttavien lintulajien suojelulle”, Markkola sanoo.
Lisätietoja:
Petteri Tolvanen, ohjelmapäällikkö, WWF Suomi, petteri.tolvanen@wwf.fi, 0400 168 939
Juha Markkola, WWF:n kiljuhanhityöryhmän perustajajäsen, jmarkkol@gmail.com, 0400 155 939
Avainsanat:
