Porkkalan kansallispuisto paikkaisi saaristoluonnon suojelun puutteita

Report this content

Suomen eteläisen saariston luonto on vertaansa vailla, mutta sen suojelussa on vakavia puutteita. Puutteiden korjaamiseksi WWF Suomen torstaina julkaistavassa raportissa esitetään Porkkalan kansallispuiston perustamista ja Saaristomeren, Tammisaaren saariston ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistojen laajentamista. Ympäristöministeriö on ilmoittanut tarkastelevansa näiden kansallispuistojen tilannetta osana Suomenlahti 2014 -teemavuotta.

Eteläinen saaristo edustaa Suomen luontoa rikkaimmillaan. Alueella esiintyy lukuisia lajeja ja luontotyyppejä, joita ei esiinny muualla Suomessa.

Saariston kansallispuistot ovat kuitenkin jääneet liian pieniksi suojelun tarpeeseen ja virkistyskäyttöpaineeseen nähden. Lisäksi kiihtyvä vapaa-ajan asuntojen rakentaminen hävittää alkuperäisluontoa ja pirstoo suojelemattomia alueita.

”Saariston suojelun kehittämisellä on suuri vaikutus koko Suomen luonnon monimuotoisuuden säilymiseen ja uhanalaisen lajiston tilan parantamiseen”, WWF:n metsäasiantuntija Panu Kunttu toteaa.

Suojelun kehittämiseksi WWF esittää tuoreessa raportissaan muun muassa uuden kansallispuiston perustamista Porkkalaan. Raportin Porkkalaa käsittelevä osuus on tehty yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin kanssa.

Kansallispuisto perustettaisiin valtion maille. Sitä voitaisiin myöhemmin laajentaa vapaaehtoisin järjestelyin muun muassa kuntien omistamille virkistysalueille, jotka täydentäisivät kokonaisuutta hienosti ja toisivat puistoon runsaasti valmiita virkistys- ja retkeilypalveluja.

”Kaikki alueen kunnat ovat suhtautuneet positiivisesti kansallispuiston perustamisselvityksen tekoon. Porkkalan kansallispuisto täydentäisi oivallisesti pääkaupunkiseudun viherkehän. Uudesta puistosta hyötyisivät luonto, pääkaupunkiseudun asukkaat, luontomatkailijat, alueen kunnat ja yrittäjät”, Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin vs. toiminnanjohtaja Tapani Veistola sanoo.

WWF esittää lisäksi Saaristomeren, Tammisaaren saariston ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistojen merkittävää laajentamista.

”Saaristomeren kansallispuistoa tulee laajentaa vähintään 6000 hehtaariin sen yhteistoiminta-alueen sisällä sijaitsevilla saarilla. Puiston nykyisten rajojen läheisyydessä sijaitsevat valtion omistamat alueet tulee liittää mukaan kansallispuistoon. Myös Tammisaaren saariston ja Itäisen Suomenlahden kansallispuiston nykyisten rajausten tuntumassa on luonnoltaan arvokkaita valtion omistuksessa olevia saaria, jotka tulee liittää puistoihin”, WWF:n Panu Kunttu sanoo.

Vedenalaisen luonnon suojelussa on puutteita kaikissa eteläisen saariston kansallispuistoissa.

”Kaikkein suurin puute on Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa, josta vesialueet puuttuvat kokonaan. Arvokkaita vedenalaisia alueita, kuten matalikkoja, vedenalaisia hiekkasärkkiä ja fladoja, tulee lisätä puistoihin”, WWF Suomen meriasiantuntija Sanna Kuningas sanoo.

Saariston kansallispuistoissa on suuri ja osin hyödyntämätön potentiaali luontomatkailun kannalta. Kansallispuistojen myönteistä aluetaloudellista vaikutusta voitaisiinkin kasvattaa merkittävästi nykyisestä. Tutkimusten mukaan kansallispuistoihin tehdyt valtion sijoitukset saadaan takaisin jopa kymmenkertaisina.

”Kansallispuistojen laajentamisesta ja Porkkalan kansallispuiston perustamisesta tulisi tehdä valtioneuvoston periaatepäätös Suomenlahti-teemavuoden aikana”, WWF:n Panu Kunttu sanoo.

Lisätietoja:
Panu Kunttu, metsäasiantuntija, WWF Suomi, panu.kunttu@wwf.fi, 050 305 5086
Sanna Kuningas, meriasiantuntija, WWF Suomi, sanna.kuningas@wwf.fi, 050 401 7470
Tapani Veistola, vs. toiminnanjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri, tapani.veistola@sll.fi, 0400 615 530

WWF:n raportti Saaristomme on suojeltava on ladattavissa osoitteessa wwf.fi/raportit 22.5.2014 klo 9.00. Pyydettäessä raportti voidaan toimittaa myös etukäteen luettavaksi. Raportin tiimoilta järjestetään seminaari Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa 22.5. klo 17.00.

Avainsanat:

Liitteet & linkit