Säästöt uhkaavat Saaristomeren ainutlaatuista luontoa

Report this content

Ympäristöministeriön leikkaukset uhkaavat jättää osan Saaristomeren saaria suojelevista Natura-alueista toteuttamatta. Säästöt uhkaavat myös Saaristomeren kansallispuiston laajentamista alun perin kaavailtuun kokoonsa, sillä tähän ei ole osoitettu riittäviä resursseja valtion ympäristöhallinnossa. Saaristomeren saarten suojelua tulisi kehittää nopeasti, sillä alueella esiintyy harvinaisia luontotyyppejä ja satoja uhanalaisia lajeja. 

Yksi suurimmista uhista alueella on loma-asuntojen rakentaminen. Saaristomeri on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen saaristokokonaisuus ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia alueita Suomessa.

”Loma-asuntojen rakentamisen kiivas tahti uhkaa monia suojelun arvoisia saaria. Rakentamisen salliminen muuttaakin nämä alueet lopullisesti. Olemme menettämässä erämaisen saaristomme”, sanoo WWF Suomen metsäasiantuntija Panu Kunttu.

Muutamassa vuosikymmenessä alueen loma-asuntojen määrä on moninkertaistunut. Loma-asutus pirstoo yhtenäisiä kansallispuistoon alun perin suunniteltu kokonaisuuksia.  Myös loma-asuntojen koko ja niihin liittyvien muiden rakennelmien määrä on kasvanut selvästi. Saaristokunnissa on parhaillaan käynnissä useita mittavia kaavoitushankkeita, joissa pyritään lisäämään loma-asutusta entisestään.

”Saariston maa-alueiden suojelun toteuttamisesta olisi hyötyä paitsi luonnon monimuotoisuudelle, myös virkistyskäytölle, veneilylle ja retkeilylle. Tästä hyötyisivät myös alueen matkailuyrittäjät ja kunnat, sillä luontomatkailu on todettu aluetaloudellisesti tärkeäksi tulonlähteeksi”, Kunttu sanoo.

WWF Suomi on esittänyt ympäristöministeriölle, että Saaristomeren kansallispuiston maapinta-ala tulee laajentaa puistosuunnitelman mukaiseen 6000 hehtaariin ja Natura-suojeluohjelma on saatettava loppuun alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti pikaisella aikataululla. Alueille ei tule myöskään sallia rakentamista.

Saaristomeren kansallispuisto perustettiin 1983 suojelemaan omaleimaista saaristoluontoa ja perinteistä saaristolaiskulttuuria. Sen maapinta-ala on tällä hetkellä noin 3500 hehtaaria. Saaristomeren kansallispuiston suojeluarvo perustuu sen erikoislaatuiseen geologiaan, saaristolaiskulttuurin myötä syntyneisiin perinneympäristöihin ja pitkään rauhassa kasvaneisiin metsiin. Kansainvälisesti Saaristomeren ainutlaatuiset luontoarvot ovat saaneet useita tunnustuksia: Sinne on perustettu UNESCO:n biosfäärialue ja se on hyväksytty osaksi Euroopan erämaisten kansallispuistojen Pan Parks -verkostoa.

Natura-alueet ovat osa Euroopan laajuista suojelualueiden verkostoa. Saaristomeren alueella sijaitsee monia Natura-alueita, joista kymmenen alueen suojelun toteuttaminen on yhä kesken. Saaristomeren Natura-alueelta on määritetty 43 Natura-luontotyyppiä, kun koko Suomessa niitä on 69. Saariston lehdot, perinnebiotoopit ja vanhat metsät ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta Suomen oloissa korvaamattoman arvokkaita. 

Lisätietoja:

Metsäasiantuntija Panu Kunttu, WWF Suomi, 050 305 5086, panu.kunttu@wwf.fi

Avainsanat: