Suomen suurin juoksukoulu lenkkeili 8000 kilometriä Itämeren puolesta

Report this content

Toista kertaa järjestetty Juokse meresi edestä –tapahtuma moninkertaisti osallistujamääränsä. Itämeren puolesta sen rantareiteillä juoksi noin 400 ihmistä laskennallisesti yli 8000 kilometrin matkan eli Itämeren ympärysmitan verran. Varoja WWF:n Itämeren suojelutyöhön kerättiin yli 12 000 euroa.

Itämeren huolestuttava tila sai pääkaupunkiseudun juoksuharrastajat liikkeelle sankoin joukoin. Viikko sitten päättynyt Juokse meresi edestä –tapahtuma houkutteli Helsingin lenkkipoluille viitenä keskiviikkona satoja juoksijoita.

”Viime vuonna tapahtuma pilotoitiin muutamien kymmenien osallistujien voimin, mutta tänä vuonna osallistujamäärä kasvoi räjähdysmäisesti. Olemme saaneet hyvää palautetta juoksijoilta: he ovat kiitelleet muun muassa tapahtuman innostavuutta ja hyvää tunnelmaa. Itämeren suojelu keräsi yhteen ihmisiä hyvin erilaisista taustoista: jotkut tulivat kohottamaan kuntoa, toiset opettelemaan juoksemista, osa taas oli mukana hyvän asian puolesta”, kertoo tapahtuman järjestelyistä vastannut yrittäjä Tarja Castel.

Viiden juoksukerran passeja ja yksittäislippuja myytiin yhteensä noin 400, ja WWF:n Itämeren suojelutyöhön kerättiin runsaat 12 000 euroa.

”On hienoa, että Itämeren suojelu kiinnostaa näin monia. Monesti kysytään, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä Itämeren hyväksi. Tämä juoksutapahtuma on oiva tapa tukea ympäristöjärjestön Itämeri-työtä taloudellisesti ja samalla välittömänä vastikkeena saada  mahdollisuuden kasvattaa omaa kuntoaan ja kerätä hyvää mieltä”, sanoo meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen WWF Suomesta.

Juokse meresi edestä –lenkkejä tehtiin 23.5.-20.6. muun muassa Lauttasaaren, Kaivopuiston ja Töölönlahden maisemissa. Juoksijoita valmensivat urheilun ammattilaiset ja innokkaat harrastajat, muun muassa entinen pika-aituri ja näyttelijä-kirjailija Manuela Bosco, juoksuvalmentajat Ilkka Järvimäki ja Kirsti Valasti sekä toimittaja-juontaja Mikko ”Peltsi” Peltola.

Juoksutapahtuma juhlisti 10 vuotta täyttävää Operaatio Merenneitoa, joka on WWF:n suurkampanja Itämeren pelastamiseksi.

”Viime aikojen heikot signaalit Itämeren tilan paranemisesta osoittavat, että tehty suojelutyö on oikean suuntaista ja että sitä tulee jatkaa täydellä höyryllä. Valitettavasti luonnonsuojelukin maksaa, mutta se, että emme tekisi mitään, tulisi tutkimusten mukaan huomattavasti kalliimmaksi ympäristön tilan heikentymisen myötä”, muistuttaa Sampsa Vilhunen.

Lisätietoja:

Meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi, 040 550 3854, sampsa.vilhunen@wwf.fi

Yrittäjä Tarja Castel, Qi Consulting, 040 481 4200, tarja.castel@kolumbus.fi

Tiedoksi toimituksille:

Itämeren suojelemiseksi WWF rakentaa maatalouden rehevöittävää ravinnekuormaa pienentäviä kosteikkoja, kouluttaa vapaaehtoisista koostuvia öljyntorjuntajoukkoja, edistää Itämeren lohen, norpan ja merikotkan suojelua ja vaikuttaa aktiivisesti Itämeren suojelupolitiikkaan sekä kotimaisissa että kansainvälisissä neuvottelupöydissä. Lisää tietoa aiheesta löytyy WWF:n verkkosivuilta osoitteesta wwf.fi/itameri.

Juokse meresi edestä tapahtuman juoksijoita valmensivat:

Arto Ahola

Manuela Bosco

Ossi Hakulinen

Harri Huotari

Ilkka Järvimäki

Marko Kuukasjärvi

Harri Mannermaa

Aki Nummela

Mikko ”Peltsi” Peltola

Markus Pöyhönen

Johanna Tokola

Kirsti Valasti

Jukka Viljanen

Tiedotusvälineet voivat käyttää  liitteenä olevia kuvia tämän uutisen yhteydessä. Kuvien yhteyteen tulee laittaa tieto "Kuva: Kalle Erkkilä / WWF Suomi".

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia