• news.cision.com/
  • WWF Suomi/
  • Tuulivoimassa Suomelle suuria mahdollisuuksia – silti pärjäämme surkeasti kansainvälisessä vertailussa

Tuulivoimassa Suomelle suuria mahdollisuuksia – silti pärjäämme surkeasti kansainvälisessä vertailussa

Report this content

Suomi on huimasti jäljessä maailman tuulivoimatuotannon kehityksestä. Jopa Pohjoismaisessa vertailussa Suomi jää jälkeen muista, sillä maassamme tuotettiin tuulivoimalla vuonna 2010 vain 0,3 prosenttia sähköntarpeestamme. Tämä käy ilmi WWF Suomen uudesta tuulivoima-analyysistä, jonka mukaan tuulivoimatuotannon määrää voitaisiin nostaa huimasti. VTT arvioi, että Suomen tuulivoimakapasiteetti voitaisiin vuoteen 2020 mennessä yli 20-kertaistaa nykyisestä.

Ruotsin tuulivoiman tuotantokapasiteetti oli vuoden 2010 lopussa noin 15-kertainen Suomeen verrattuna. Tanska loistaa maailman suhteellisesti suurimpana tuulivoiman tuottajana.

”Suomi on jäljessä tuulivoiman tukemisessa. Syöttötariffijärjestelmä saatiin käyntiin vasta tänä vuonna yhtenä viimeisimmistä EU-maista. Lisäksi liikenteen aiheuttamat tuulivoimarakentamisen esteet ovat aiheuttaneet sen, että Suomen tuulivoimatuotanto on edelleen marginaalista. Tuulivoimalle soveltuvien alueiden kaavoitusta pitäisi myös nopeuttaa osoittamalla riittävät resurssit viranomaisille”, toteaa WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas kansainvälisen kestävän energiatuotannon Koliforum-kokouksen kynnyksellä.

Tuulivoimateknologialla on potentiaalia nousta yhdeksi Suomen vientivalteista. Alaniikevaihto oli vuonna 2010 noin 800 miljoonaa euroa. Jos Suomi pitäisi saman markkinaosuuden maailman tuulivoimateknologiamarkkinoilla, nousisivat vientitulot IEA:n arvion mukaan kolmeen miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.

”Teillä on teknologia ja kaikki mahdollisuudet kehittää vahva ja kilpailukykyinen tuulivoimasektori ja Suomen tulisi ehdottomasti kasvattaa tuulivoimatuotantoa”, sanoo WWF:n kansainvälisen ilmasto- ja energiaohjelman johtaja Samantha Smith. Smith puhuu Koliforumissa uusiutuvien energiamuotojen potentiaalista.

WWF:n energiaraportissa osoitetaan, että maailman energiantarve voidaan kattaa vuonna 2050 uusiutuvalla energialla mikäli energiatehokkuutta lisätään huomattavasti. Tällöin noin 25 prosenttia sähköntarpeesta tulisi kattaa tuulivoimalla. Kehitys on mahdollinen, kun sitä verrataan tuulivoiman globaaliin kehitykseen viime vuosikymmeninä.

WWF Suomen tuulivoima-analyysi: http://www.wwf.fi/mediabank/1446.pdf

WWF:n Energiaraportti (The Energy Report): www.panda.org/energyreport

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt (Hanna-Liisa Kangas ja Samantha Smith):
Tiedottaja Katja Rönkkö, WWF Suomi, puh. 040 723 0208

 

 

Avainsanat: