WWF: Öljy-yhtiö Soco rikkoo OECD:n toimintaohjeita Virungan kansallispuistossa

Report this content

Kansainvälinen ympäristöjärjestö WWF on jättänyt tänään brittiläistä öljy-yhtiö Soco Internationalia koskevan valituksen teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:lle. Valitus koskee Socon öljynporaussuunnitelmia Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitsevassa Virungan kansallispuistossa. Valituksen mukaan yhtiön hanke rikkoisi monikansallisille yrityksille säädettyjä ympäristöä ja ihmisoikeuksia koskevia OECD:n toimintaohjeita. Virungan kansallispuisto on Afrikan vanhin kansallispuisto ja Unescon maailmanperintökohde.

WWF vaatii, että öljy-yhtiö perääntyy öljynporaussuunnitelmistaan. Maailmanperintökohdeluetteloa ylläpitävä Unesco on myös vaatinut, että Kongon demokraattinen tasavalta peruuttaa Socolle öljyn etsintään myöntämänsä luvat.

”Socon suunnitelmat uhkaavat Virungassa paikallisyhteisöjä, eläimiä ja elinympäristöjä. Vaadimme edelleen yhtiötä perääntymään välittömästi poraussuunnitelmissaan ja jättämään Virungan rauhaan lopullisesti”, sanoo kansainvälisen WWF-verkoston suojelujohtaja Lasse Gustavsson.

Valituksen mukaan Soco on käyttänyt Kongon demokraattisen tasavallan turvallisuusjoukkoja vastustajiensa pelotteluun. Väitteiden mukaan yhtiö on myös pimittänyt tietoja öljyn etsinnän ja koeporausten mahdollisista vaikutuksista ympäristölle ja ihmisten terveydelle. Lisäksi Socon öljyn etsintää koskevassa sopimuksessa on sivuhuomautus, joka vapauttaa sen jatkossa ihmisoikeuksia ja ympäristöä suojelevista uusista lakipykälistä.

Yhtiön omasta vaikutusarvioinnista käy myös ilmi, että öljyn etsintä voi aiheuttaa saastumista, vahingoittaa elinympäristöjä ja lisätä salametsästyksen riskiä alueella. Arvioinnin mukaan öljyn etsintä voi lisäksi aiheuttaa terveyshaittoja paikallisille asukkaille ja olla haitaksi luonnonvaroille. Noin 50 000 paikallisen elämä on riippuvainen Virungan luonnonvaroista, kuten kalasaaliista.

Virungan kansallispuisto on koti yli 3000 eläinlajille, joista monet elävät vain siellä. Tunnetuimpia puiston asukkaita ovat erittäin uhanalaiset vuorigorillat. WWF:n kesällä julkaiseman raportin mukaan Virungan kansallispuisto voisi tuoda paikallisille jopa 45 000 uutta pysyvää työpaikkaa, mikäli aluetta kehitetään kestävän käytön periaatteiden mukaan.

Teollisuusmaiden järjestö OECD:n toimintaohjeet koskevat kaikkia jäsenmaissa, tai niistä käsin, toimivia monikansallisia yrityksiä. Iso-Britannia, jossa öljy-yhtiö Socon päämaja sijaitsee, on OECD:n perustajamaa.

Lisätiedot:

Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF Suomi, 040 585 0020

Valokuvia tiedotusvälineiden käyttöön: http://bit.ly/12Jv8l9

Avainsanat:

Liitteet & linkit