WWF:n talkooleiriläiset torjuvat haitallista vieraslajia

Report this content

WWF:n aktiivinen talkooleirikesä huipentuu 4.-6.10. liikkuvaan merileiriin Raaseporin saaristossa Tammisaaren kansallispuistossa. Kolmatta kertaa järjestettävä kurtturuusujen torjuntaleiri järjestetään yhdessä Metsähallituksen luontopalvelujen kanssa.

Leirin tavoitteena on kitkeä ja kaivaa pois tunnetut vielä jäljellä olevat kurtturuusuesiintymät Tammisaaren kansallispuiston alueella. Ruokapalkalla haitallista vieraslajia kitkemään lähteneet vapaaehtoiset talkooleiriläiset liikkuvat veneillä saariston pienillä saarilla etsien ja kitkien rantojen kurtturuusuesiintymiä.

Kurtturuusu uhkaa useita rannikon hiekka- ja somerikkorannoilla sekä merenrantaniityillä eläviä alkuperäisiä kasvilajeja, jotka eivät pärjää kilpailussa nopeasti kasvavalle ja tiheitä kasvustoja muodostavalle kurtturuusulle. Tunnetuin uhanalainen kasvilaji Suomen rannikolla, jolle kurtturuusu muodostaa suoran uhan, on meriotakilokki.

”Torjuntaleirien ansiosta olemme onnistuneet hävittämään jo kokonaan osan Tammisaaren kansallispuiston kurtturuusukasvustoista ja osa on saatu merkittävästi heikentymään. Työ on pitkäjänteistä ja vaatii monen vuoden peräkkäisen torjunnan, sillä ruusut alkavat kasvaa pienestäkin maahan jääneestä juuren palasesta”, sanoo leirin vetäjä, WWF Suomen metsäasiantuntija Panu Kunttu.

”Talkootyö näissä vaikeasti saavutettavissa, käsityötä vaativissa kohteissa on saaristoluonnolle erittäin tärkeää”, toteaa leirin toinen vetäjä, Metsähallituksen luontopalveluiden suunnittelija Hanna-Leena Keskinen.

Ihmisen mukana levinneet haitalliset vieraslajit ovat maailmanlaajuisesti toiseksi merkittävin uhkatekijä luonnon monimuotoisuudelle. Pahin uhka on elinympäristöjen häviäminen. Myös Suomessa vieraslajit ovat kasvava uhka alkuperäisluonnolle, jos torjuntatoimiin ei ryhdytä pikaisesti.

”Vieraskasvilajien esiintymiä on joka puolella Suomea ja ne ovat pääsääntöisesti puutarhoista ja pihoista lähtöisin. Jokaisen maanomistajan tulisi hävittää pihoista karanneet kasvustot pois ennen kuin on liian myöhäistä ja kannat muodostuvat liian laajoiksi ja pysyviksi”, Kunttu sanoo.

Haitallisimpia vieraskasvilajeja ovat jättipalsami, kurtturuusu, jättiputki, japanintatar ja lupiini. Ne kasvavat usein paikoilla, jotka ovat luonnoltaan erityisen monimuotoisia, kuten lehdoissa, rannoilla ja niityillä peittäen alleen alkuperäiset, usein vain tietyssä elinympäristössä kasvavat lajit.

WWF on järjestänyt talkooleirejä vuodesta 1977 lähtien eri puolilla Suomea ja muutaman kerran lähialueilla ulkomailla. Leirit tarjoavat joka kesä yhteensä yli 150 täysi-ikäiselle vapaaehtoiselle mahdollisuuden konkreettiseen luonnonsuojelutyöhön. Leireillä tehdään ruokapalkalla töitä päivittäin kahdeksasta seitsemääntoista. Leiriläiset maksavat itse matkansa leiripaikalle ja takaisin, muuten osallistuminen on maksutonta.

Tämän kesän pitkät talkooleirit ovat Kolilla (6.-13.7.), Linnasaaressa (20.­-27.7.), Lemmenjoella (3.-11.8.) sekä Isokarilla (25.8.-1.9.). Lyhyemmät talkooleirit ovat Vrångnäsuddenissa (3.-5.5.), Vallisaaressa (25.-26.5.), Vehmaanniemellä (28.-30.6.) sekä Raaseporissa (4.-6.10.).

Lue lisää:

WWF Suomen talkooleirit 

WWF:n talkooleiriopas

Lisätietoja:

Leirin vetäjä, metsäasiantuntija Panu Kunttu, WWF Suomi, 050 305 50 86

Leirin vetäjä, suunnittelija Hanna-Leena Keskinen, Metsähallituksen luontopalvelut, 040 538 16 37

Luonnonhoito LIFE -hanke

Raaseporin talkooleiri on osa Euroopan unionin rahoittamaa ja Metsähallituksen luontopalvelujen johtamaa Luonnonhoito LIFE -hanketta, jossa hoidetaan uhanalaista luontoa Natura 2000 -alueilla. Hankkeessa hoidetaan yhteensä lähes 1 000 hehtaaria niittyjä, ketoja, puustoisia perinneympäristöjä, lehtoja ja valkoselkätikan asuttamia vanhoja lehtimetsiä.

Metsähallituksen luontopalvelut

Metsähallituksen luontopalvelut vastaa Suomen upeimman luonnon hoidosta ja toimii leirin isäntänä. Suurin osa WWF:n talkooleireistä järjestetään Metsähallituksen luontopalvelujen hallinnoimilla alueilla, kuten kansallispuistoissa. 

                                                                                           

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit