WWF Suomi 40 vuotta – merikotkatyö laajeni globaaliksi vaikuttamiseksi

Report this content

WWF Suomen työ on 40 vuodessa laajentunut yksittäisten lajien ja alueiden suojelusta laajamittaiseen työhön monilla ympäristönsuojelun osa-alueilla. Ensi töikseen uusi järjestö lähti suojelemaan merikotkaa, joka oli 1970-luvulla kuolemassa sukupuuttoon Suomessa. Merikotkaa voidaankin pitää yhtenä monista WWF:n suojeluvoitoista, sillä lajin tilanne on kohentunut merkittävästi. 

”Nykyisistä ympäristönsuojeluhaasteista kertoo muun muassa se, että maapallon luonnon monimuotoisuus on vähentynyt 40 vuodessa 30 prosentilla”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Tällä hetkellä WWF Suomi toimii sekä kotimaassa että kansainvälisillä kentillä muun muassa lajien ja erilaisten ympäristötyyppien suojelemiseksi sekä ihmisen ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi. Yksi akuuteimmista uhista on ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt etenkin kehitysmaissa, mutta ilmastonmuutos nähdään jo tulvina ja myrskyinä Suomessakin.

Lehti täynnä juhlaa

Tapahtumia ja tarinoita 40-vuotisesta WWF Suomen luonnonsuojelutyöstä on koottu juhlalehteen. Lehti nostaa esiin ihmisiä, jotka ovat olleet mukana tekemässä luonnonsuojelun menestystarinaa.

”Valitettavasti lehteemme ei mahtunut kuin pieni osa WWF:n hyväksi työtä tehneistä ja meitä tukeneista ihmisistä, mutta juhlalehdellä haluamme kunnioittaa heitä kaikkia”, sanoo Rohweder.

Lehdestä käy ilmi muun muassa se, mitä prinssi Philip huusi soutuveneessä WWF:n entiselle pääsihteerille Timo Tanniselle Nuuksion Haukkalammella vuonna 1995. Lukija saa myös tietää, mitä Suomen luonnossa kasvavaa kasvia pantiin 70-luvulla kaikkeen ruokaan WWF:n talkooleireillä ja sen, miksi tutkija Ilmari Valovirta vietti 40 päivää Kymijoen siltojen alla kesällä 2011.

Juhlalehti on luettavissa sähköisenä versiona osoitteessa pandanpolku.wwf.fi.

Nimekkäitä ympäristövaikuttajia juhlaseminaarissa

WWF Suomi juhlii juhlavuottaan maanantaina 22.10. painavan asian merkeissä. Juhlaseminaarimme käsittelee vihreän talouden ja luonnon monimuotoisuuden välisiä suhteita. Seminaarissa kysytään muun muassa, kannattaako luonnon monimuotoisuuden ylläpito myös taloudellisesti, ja mikä on luonnon tarjoamien ekosysteemipalvelujen merkitys taloudelliselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnillemme.

Seminaari järjestetään yhdessä Helsingin yliopiston kanssa.

Tilaisuuden nimekkäisiin esiintyjiin kuuluvat muun muassa kansainvälisen WWF:n hallituksen puheenjohtaja Yolanda Kakabadse, professori Jari Niemelä, ympäristöministeri Ville Niinistö ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) pääjohtaja Lea Kauppi. Seminaarin paneelikeskustelua vetää kansanedustaja, WWF Suomen hallintoneuvoston puheenjohtaja Pekka Haavisto.

Seminaaria voi seurata ilmaiseksi:  http://video.helsinki.fi/Arkisto/flash.php?id=20109, maanantaista 22.10. kello 13 lähtien.

Lisätiedot:
Viestintäjohtaja Anne Brax, puh. +358 50 3671 888, anne.brax@wwf.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit