WWF vaatii: Jakkuvärkin tuulipuiston kaava jäihin merikotkan häirinnän takia

Report this content

Porin Jakkuvärkin suunnitteilla olevan tuulipuiston reunalla kaadettiin runsas vuosi sitten merikotkan pesäpuu. Puu kaadettiin ilmeisesti tarkoituksella tuulipuiston rakentamisesta koituvan taloudellisen hyödyn takia. Merikotkan pesäpuun kaataminen suunnitteilla olevan tuulipuiston reunalla on vaarallinen ennakkotapaus.

”Jos pesäpuun kaatamisesta ei koidu mitään vaikutuksia hankkeen etenemiselle, voitaisiin pahimmassa tapauksessa pesäpuita kaatamalla yrittää häätää merikotka pois muidenkin kaavailtujen tuulipuistojen alueilta”, aluevastaava Seppo Keränen WWF:n merikotkatyöryhmästä toteaa.

Merikotkan pesäpuu on lain nojalla rauhoitettu ja sen kaataminen on rikos. Vaikka syyllistä ei ole saatu selville, WWF vaatii, että Jakkuvärkin osayleiskaava laitetaan viideksi vuodeksi jäihin. Tänä aikana voitaisiin seurata asettuuko merikotka uudelleen pesimään kaava-alueelle tai sen lähistölle.

”Olisi täysin väärä signaali, jos Porin kaupunki päättäisi kaavaehdotuksen hyväksymisestä sellaisenaan. Näin päättäjät käytännössä vapauttaisivat tuulipuiston suunnittelijat ottamasta huomioon alueella olevaa merikotkan reviiriä, jolta on laittomasti kaadettu pesäpuu. Samalla tietä raivattaisiin vastaavalle toiminnalle muualla”, Keränen sanoo.

Jakkuvärkin tuulivoimayleiskaava on nähtävillä 19.12. asti, johon mennessä muistutukset kaavaehdotuksesta on tehtävä. Syyskuussa 2014 laaditussa kaavaehdotuksen selostuksessa merikotka on ohitettu ylimalkaisella maininnalla, eikä marraskuussa 2013 tapahtuneesta merikotkan pesäpuun kaadosta mainita mitään.

Jakkuvärkin alueen pesässä syntyi kesällä 2013 kaksi merikotkan poikasta, joista toinen varustettiin satelliittilähettimellä. Satelliittilähettimen avulla tutkijat pyrkivät saamaan tietoa merikotkan poikasten liikkeistä pesän lähistöllä.

”WWF on tehnyt pitkäjänteistä työtä sen varmistamiseksi, että tuulivoiman suunnittelijoilla olisi käytettävissään tiedot merikotkien pesien sijainnista ja merikotkan kannalta tärkeistä suojaetäisyyksistä. Näiden tietojen avulla tuulivoiman haitat merikotkalle voitaisiin minimoida. WWF on myös julkaissut ohjeen, jonka mukaan merikotkan pesien ympärille tulisi jättää kahden kilometrin suojavyöhyke”, WWF:n kenttäkoordinaattori Teemu Niinimäki sanoo.

Tuulivoima on hyvin tärkeä tulevaisuuden energiavaihtoehto. Sen rakentaminen ei kuitenkaan saa vaarantaa merkittäviä luonnonarvoja eikä aiheuttaa riskejä uhanalaisille lajeille.

”Tuulivoimaloiden aiheuttamista suurten petolintujen kuolemista on paljon esimerkkejä ulkomailta. Suomen linnuista merikotka on se, joka saattaa kärsiä eniten huonosti suunnitelluista tuulivoimaloista. Suomessakin on löytynyt muutama kuollut merikotka tuulivoimalan läheltä”, Niinimäki sanoo.

Lisätietoja:

Seppo Keränen, WWF:n merikotkatyöryhmän Satakunnan aluevastaava, seppo.keranen@dnainternet.net, 0400 151 353
Teemu Niinimäki, kenttäkoordinaattori, WWF Suomi, teemu.niinimaki@wwf.fi, 050 524 3206

Avainsanat:

Liitteet & linkit