Allianssissa pärjää avoin ja ratkaisuhakuinen rakennusalan ammattilainen

Report this content

YIT Oyj Uutinen 8.12.2021 klo 08.00

Luotettava, yhteistyökykyinen, uutta kokeileva, haastaja ja tutkiva. Allianssissa työskenteleviä ihmisiä kuvataan monin sanoin, mutta tarvitaanko allianssihankkeissa erilaisia luonteenpiirteitä kuin rakennushankkeissa yleensä? 

Kuten muissakin hankemuodoissa, myös allianssihankkeissa tarvitaan raudanlujia ammattilaisia, joilla on tehtävään tarvittava osaaminen. Allianssiosaajalle ei ole yhtä reseptiä.

“Ihmisiä kuulee luokiteltavan allianssi-ihmisiksi ja ei-allianssi-ihmisiksi. Rakentaminen allianssissa on silti ihan samanlaista kuin muissakin toteutusmuodoissa”, kertoo YIT:n infrarakentamisen divisioonan johtaja Anne Piiparinen.

Huutamalla johtaminen tai toisten mielipiteiden jyrääminen eivät Piiparisen mukaan kuulu allianssiin tai mihinkään muuhunkaan hankemuotoon. Sen sijaan hän korostaa kykyä kuunnella toisen näkökulmaa, perustella omia näkemyksiä sekä etsiä hankkeen kannalta parasta ratkaisua eikä tehdä asioita totutulla tavalla “koska aina ennenkin on tehty”. On myös tärkeä taito osata reflektoida omaa ja tiimin tekemistä, ottaa siitä opiksi ja parantaa suoritusta.

“Erilaisuus on myös allianssissa rikkautta. Olen itse tiimejä sparratessa todennut, ettei itseään tarvitse muuttaa eri persoonaksi, vaan voi olla oma itsensä ja reflektoida omaa tekemistä. Täytyy kuitenkin muistaa käyttäytyä asiallisesti, kuunnella ja olla aktiivinen ratkaisun haussa”, Piiparinen kertoo.

Yhteistyötaidot ovat tärkeimmät

Alliansseja arvostellaan siitä, että niissä keskustellaan liikaa. Keskustelu- ja yhteistyötaidot ovat kuitenkin avainroolissa allianssissa. Kun kaikki tulevat eri firmoista ja yrityskulttuureista, keskustelemalla voidaan tutustua toisiin, luoda luottamusta osapuolten välille ja määrittää yhteinen tapa tehdä töitä. 

YIT:n Kokkolan aluepäällikön ja Bothnia High5 -hankkeen projektipäällikön Markus Kaustisen mukaan allianssi on Pohjanmaan alueella uusi hankemuoto, joka tunnetaan nimenomaan yhteistyöstä.

“Ensimmäiset sanat, jotka muodosta kuulee, ovat yhdessä tekeminen ja halu työskennellä yhdessä. Kun omien alojensa ammattilaiset keskustelevat yhden ja saman pöydän ääressä, pystytään ideoimaan ja kehittämään merkittäviä asioita. Silloin voidaan jakaa osaamista ja lopputuloksena voi syntyä uusia innovaatioita ja viisaita, kustannustehokkaita ratkaisuja”, Kaustinen lisää.

Lisätietoja:
Anne Piiparinen, divisioonan johtaja, Infrarakentaminen, puh. 040 823 2808, anne.piiparinen@yit.fi  
Markus Kaustinen, Bothnia High 5 -allianssin projektipäällikkö, YIT, puh. 044 7789415, markus.kaustinen@yit.fi
Pirita Tiusanen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 044 240 9822, pirita.tiusanen@yit.fi 


YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda parempia elinympäristöjä asiakkaillemme: kehitämme ja rakennamme toimivia koteja kestävään asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin sekä infrastruktuuria ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuvampaan liikkumiseen. Työllistämme 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia