Asuntokauppa ja asuntojen vuokraus onnistuvat turvallisesti myös korona-aikana

YIT OYJ Uutinen 23.3.2020 klo 09:00

YIT on panostanut viime vuosina sähköisen asuntokaupan kehittämiseen.

Digitaaliset työkalut ja viestintävälineet ovat nousseet arvoon arvaamattomaan koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana – näin myös asuntokaupassa.

YIT on panostanut viime vuosina sähköisen asuntokaupan kehittämiseen ja tällä hetkellä YIT Kodin osto ja vuokraus onnistuvat käytännössä kotisohvalla istuen.

Aluksi asiakas voi tutustua myynnissä ja vuokrattavissa oleviin asuntoihin ja niiden pohjakuviin, hintoihin sekä havainnekuviin helposti YIT:n verkkosivuilla, joiden kautta hän saa myös myös chat-, sähköposti- tai puhelinyhteyden asuntomyyntiin. Poikkeustilan aikana sivuilla hyödynnetään aiempaa runsaammin asuntomyynnin videoesittelyjä. (Esimerkki esittelystä)

”Jos asiakasta kiinnostava uudisasunto on jo muuttovalmis, voi asiakas halutessaan kuitenkin sopia yksityisestä asuntoesittelystä, joka toteutetaan poikkeustilan aikana turvallisesti ilman kättelyä tai paperiesitteitä”, YIT:n markkinointijohtaja Eeva Hirvijärvi kertoo.

Asunnon varaaminen onnistuu verkkosivujen kautta.

”Sähköinen asuntojen varaaminen on otettu meillä käyttöön asuntokaupassa asteittain viimeisen vuoden aikana. Tällä hetkellä lähes kaikki varaukset Suomessa tehdään verkkosivujen kautta. Näin siitä huolimatta, että tarjoamme edelleen mahdollisuutta varata asunnon puhelimitse”, Hirvijärvi kertoo.

Myös kauppakirjat tai vuokrasopimukset allekirjoitetaan sähköisesti.

”Asuntokaupat tehtyään asiakas saa välittömästi tunnukset digitaaliseen YIT Plus -kanavaan, jossa hän voi seurata uudisasuntonsa rakentumista. YIT Plus Studiossa asiakas pääsee valitsemaan sisustusmateriaalit tulevaan kotiinsa”, Hirvijärvi kertoo.

YIT Plus on tärkeä paikka YIT Kotien asukkaille asunnon valmistumisen jälkeenkin. Palvelusta asiakas löytää mm. kaikki kotiinsa liittyvät tärkeät dokumentit. YIT Plus Palvelutorin kautta hän voi tilata erilaisia asumisen palveluita suoraan kotiinsa.

Koronavirus vaikuttaa seuraavien viikkojen aikana laajasti koko maailmaan. YIT:n työmaat ovat kuitenkin toistaiseksi toiminnassa normaalisti.

”Teemme kaikkemme turvataksemme toisemme, asiakkaamme, yhteistyökumppanimme sekä sidosryhmämme ja etsimme yhteistyössä kumppaneidemme kanssa ratkaisuja minimoidaksemme tilanteen mahdollisesti aiheuttamat vahingot tai viivästykset”, toteaa toimialajohtaja Antti Inkilä YIT:ltä.

Lue lisää:
Myytävistä asunnoista
Vuokra-asunnoista

Lisätietoja:
Antti Inkilä, toimialajohtaja, Asuminen Suomi ja CEE -segmentti, YIT Oyj, puh. 040 864 4358, antti.inkila@yit.fi
Johanna Savolainen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 044 305 4594, johanna.savolainen@yit.fi

 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli noin 3,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi


Avainsanat:

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö ja kaupunkikehittäjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 8 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 10 maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli noin 3,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia