HOK-Elanto keskittää toimintojaan Pasilan Triplaan

Report this content

YIT Oyj Lehdistötiedote 25.1.2019 klo 9.30

Uusin Triplan Workery-toimistoihin sijoittuva toimija on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa HOK-Elanto. Vuokrasopimuksen allekirjoittamisen myötä Triplan toimistojen vuokrausaste nousee noin 80 prosenttiin.

HOK-Elanto keskittää palveluita ja toimintoja Pasilaan valmistuvaan Triplaan. Triplan kauppakeskukseen Mall of Triplaan tulee HOK-Elannon myymälöistä Prisma, Alepa ja Emotion sekä kolme uutta ravintolakonseptia. Lisäksi Triplaan sijoittuu S-ryhmän hotelli.

”Tripla on valmistuttuaan Helsingin uusi pohjoinen keskusta. Meillä on siellä monipuolista kaupallista toimintaa, joten liiketoiminnan ketjuohjausten ja tukitoimintojen sijoittuminen niiden tuntumaan on loogista. Triplan erinomainen sijainti ja saavutettavuus ovat myös tärkeitä HOK-Elannolle, jonka toimialue kattaa yhdeksän kuntaa Uudellamaalla”, HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen pohtii.

HOK-Elanto sijoittuu Workery Westiin eli Triplan keskikorttelin toimistotorniin.

”Olemme erittäin tyytyväisiä HOK-Elannon päätöksestä tulla Triplaan. Kiinnostus uutta Pasilaa ja Triplan myötä syntyviä palveluita kohtaan kasvaa samaa tahtia rakentamisen etenemisen kanssa”, kertoo Workery-toimistojen hankekehityksestä ja vuokrauksesta vastaava johtaja Tuula Klemetti YIT:stä.

Alkuvuonna 2020 valmistuvissa Triplan Workery-toimistoissa tulee työskentelemään yhteensä noin 5 000 henkeä.

Joulukuussa 2018 YIT myi kehittämänsä ja rakenteilla olevat Triplan Workery-toimistot yhtenä kokonaisuutena saksalaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Commerz Real AG:lle. Toimistojen vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 50 000 neliömetriä. HOK-Elannon sopimuksen myötä Triplan toimistojen vuokrausaste nousee noin 80 prosenttiin.

Triplan Workery-toimistot rakennetaan LEED Platinum -ympäristösertifikaatin vaatimusten mukaisesti.

Lisätietoja:

Tuula Klemetti, johtaja, YIT Suomi Oy, puh. 040 048 1104, tuula.klemetti@yit.fi

Heidi Kauppinen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 040 574 3170, heidi.kauppinen@yit.fi


Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi   

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi   

Tilaa

Multimedia

Multimedia