Kaupunkilaiset arvostavat työpaikan sijaintia lähellä kotia yli kaiken

Report this content

YIT OYJ Lehdistötiedote 1.12.2020 klo 08:30

Jos suomalaiset kaupunkilaiset* saisivat toivoa kolmea asiaa ihannetyöpaikaltaan, toivoisivat he työpaikkaa, joka sijaitsee niin lähellä, että sinne voi mennä kävellen tai pyörällä (46 %), työpaikkaa, jonne pääsee sujuvasti julkisilla liikennevälineillä (39 %) sekä omaa työhuonetta (32 %).

Tulos käy ilmi YIT:n tilaamasta ja Prior Konsultoinnin toteuttamasta Kestävät kaupunkiympäristöt -barometrista, johon vastasi yli tuhat kaupungissa asuvaa suomalaista syyskuussa 2020. Barometrin tavoitteena on selvittää, millaisia kaupunkiympäristöjä Suomessa halutaan kehittää. Kyselyssä kaupunkilaiset ottavat kantaa kodin, työ- ja kaupunkiympäristön, liikkumisen ja kaupan vaihtoehtoihin. Barometri toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Tuloksia verrataan osin aiempiin tutkimuskierroksiin.

Ihannetyöpaikan tulokset muuttuivat tänä vuonna, kun vastaajille annettuihin vaihtoehtoihin lisättiin sijainti lähellä kotia, joka nousikin heti ykkössijalle listassa. Viime vuonna ihannetyöpaikan TOP3-lista näytti tältä: työpaikka, jonne pääsee julkisilla liikennevälineillä (47 %), työpistettä ja -pöytää, joka on säädettävissä omiin mittoihin (43 %) sekä oma työhuone (42 %).

Tiedotteen alussa mainittujen kolmen seikan lisäksi vastaajille tarjottiin kyselyssä seuraavia vaihtoehtoja, joiden suosio jakautui tänä vuonna seuraavasti: työpisteet, jotka ovat säädettävissä omiin mittoihini (26 %), toimitiloissa on hiljaisia alueita, jotka mahdollistavat työhön keskittymisen (18 %), työpaikkaravintola, josta saa helposti ja edullisesti lounasta (28 %), työpaikalla on autoilijoille omat parkkipaikat (23 %), toimitiloissa on kohtaamispaikkoja, joissa voi tavata muita ihmisiä niin omasta kuin muistakin organisaatioista (6 %), hyvät peseytymis- ja pukeutumistilat esim. työmatkapyöräilijöille (13 %), työpaikalla tai sen lähellä on paljon arjen lähipalveluita kuten kauppa tai pesula (16 %), työpaikalla tai sen lähellä on paljon harrastamiseen liittyviä tiloja tai palveluita kuten kuntosali (13 %).

”Kaupunkilaiset arvostavat selvästi sitä, että työpaikka on helposti saavutettavissa ja uskon, että tämä pätee myös palveluihin. Tulos tukeekin ajatusta 15 minuutin kaupungista, eli siitä, että toimivassa kaupungissa asioiden tulisi olla saavutettavissa vartissa joko kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä”, toteaa johtaja Juha Kostiainen YIT:ltä.

Barometrin mukaan etätyö on kasvattanut suosiotaan tänä vuonna; yli puolet toimistotyötä** tekevistä haluaa tehdä mahdollisimman paljon etätöitä (52 %), kun vastaava luku oli viime vuonna 46 % ja sitä edellisenä vuonna 39 %.

Reilu kolmannes (39 %) toimistotyöntekijöistä olisi puolestaan kiinnostunut hyödyntämään kotinsa lähellä olevaa etätyötilaa, jos työnantaja sellaisen vuokraisi. Erityisen kiinnostuneita etätyötilasta ovat 18–35-vuotiaat (46 %) sekä lapsiperheet (46 %).

Kävely ja pyöräily ovat selvästi suosituimmat tavat kulkea töihin lyhyellä, alle kolmen kilometrin työmatkalla. Työmatkan kasvaessa julkinen liikenne sekä oma auto kasvattavat suosiotaan.

Työmatkapyöräilyä suositaan barometrin mukaan erityisesti Oulussa ja Turussa, joissa pyöräily nousee kaikkein mieluisammaksi työmatkamuodoksi. Helsingissä julkinen liikenne on selvästi mieluisin työmatkamuoto oman auton, pyöräilyn ja kävelyn suosion yltäessä keskenään käytännössä tasapisteisiin***.

*(n=654), työssäkäyvät ja opiskelijat

**(n=380), toimistotyötä tekevät

***työssäkäyvät, Helsinki (n=464), Oulu (n=115), Turku (n=120) – vuosien 2019 ja 2020 vastaajat yhdistetty

Kestävät kaupunkiympäristöt -barometri 2020
Kestävät kaupunkiympäristöt -barometri toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Kysely on suunnattu seuraavien kahdeksan kaupungin asukkaille: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä ja Kuopio. Aineistonkeruu toteutettiin CINT Ab:n ylläpitämällä nettipaneelilla 23.-28.9.2020. Vastaajia oli 1 003. Otos edustaa tutkittujen kaupunkien 18–75-vuotiasta väestöä iän, sukupuolen ja kaupunkien koon suhteen.

YIT:n perinteistä Kestävät kaupunkiympäristöt -seminaaria ei järjestetä tänä vuonna koronapandemian takia. Sen sijaan keskustelemme kaupunkikehittämisestä yhdessä asiantuntijoiden kanssa Vartin kaupunki nimisessä podcastissa, jonka löydät verkkosivuiltamme. Jaksoja on luvassa seitsemän kappaletta ja ne julkaistaan noin viikon välein. Podcastin juontaa YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja Juha Kostiainen ja sitä voi seurata somessa #vartinkaupunki

Lisätietoja:
Juha Kostiainen, johtaja, Kestävä kaupunkikehitys, YIT Oyj, puh. 0400 721 475, juha.kostiainen@yit.fi
Johanna Savolainen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 044 305 4594, johanna.savolainen@yit.fi
 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö ja kaupunkikehittäjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 8 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 10 maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli noin 3,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia