• news.cision.com/
  • YIT Oyj/
  • Lähes kaikki etätyötä tekevät haluavat jatkossa määritellä itse, milloin ja missä työnsä tekevät

Lähes kaikki etätyötä tekevät haluavat jatkossa määritellä itse, milloin ja missä työnsä tekevät

Report this content

YIT Oyj Lehdistötiedote 9.2.2022 klo 8.30

Etätöitä viikoittain tekevistä, Suomessa asuvista kaupunkilaisista peräti 72 % haluaa jatkossakin tehdä mahdollisimman paljon etätöitä*. Luku on noussut viime vuodesta (64 %).

Tulos käy ilmi YIT:n tilaamasta ja Prior Konsultoinnin toteuttamasta Kestävät kaupunkiympäristöt -barometrista, johon vastasi yli tuhat kaupungissa asuvaa suomalaista syyskuussa 2021.

Barometrin tavoitteena on selvittää, millaisia kaupunkiympäristöjä Suomessa halutaan kehittää. Kyselyssä kaupunkilaiset ottavat kantaa kodin, työ- ja kaupunkiympäristön sekä liikkumisen vaihtoehtoihin. Barometri toteutettiin nyt neljättä kertaa. Tuloksia verrataan osin aiempiin tutkimuskierroksiin.

Kaikkien päätetyötä tekevien keskuudessa** etätöiden suosio on kasvanut viime vuodesta hieman: mahdollisimman paljon etätöitä ilmoitti haluavansa tehdä 56 % vastaajista, kun taas 28 % kertoi, että haluaisi jatkossa olla työpaikalla, jossa voisi tavata ihmisiä. Vuotta aiemmin vastaavat luvut olivat 53 % ja 29 %.

Etätöitä viikoittain tekevistä peräti yhdeksän kymmenestä haluaisi, että he voisivat jatkossa itse määritellä, milloin ja missä työnsä tekevät. Tällä hetkellä lähes kaikki tekevät etätöitä suurimman osan ajasta kotonaan, mutta jatkossa töitä haluttaisiin tehdä monipuolisemmin eri sijainneissa kuten vapaa-ajan asunnolla tai kodin lähellä yhteistiloissa.

YIT:n Kiinteistökehitys-segmenttiä johtava Ilkka Tomperi toteaa, ettei sitä todellisuutta, jossa kaikki työntekijät saapuivat aamulla toimistolle, ole enää olemassa.

”Oikeastaan hybridityökin on vain välivaihe matkalla työn täydelliseen vapautumiseen. Murros vauhdittaa työn fragmentoitumista, ja työsuhteistakin voi tulla joustavampia. Yhä isompi osa tietotyöläisistä työskentelee jatkossa varmasti myös konsulttityyppisesti. Hybridityössä toimiston tulee olla sosiaalinen magneetti ja toimitiloissa on oltava paremmat puitteet kuin kotona”, Tomperi sanoo.

Kyselyn mukaan naisilla on miehiä hieman enemmän myönteisiä kokemuksia etätyöstä koronapandemian aikana. Naisista 69 % kokee aikataulujensa joustavuuden lisääntyneen (miehet 58 %) ja 60 % arkensa helpottuneen (miehet 44 %). Työn ja vapaa-ajan kokee hämärtyneen naisista 31 % ja miehistä 35 %***.

Barometrissa tiedusteltiin myös, mitä kolmea asiaa päätetyötä tekevät arvostavat eniten työpaikan sijainnissa. Voittajaksi kaikissa vastaajaryhmissä nousi se, että työpaikalle pääsee sujuvasti julkisilla liikennevälineillä. Toiseksi tärkeintä oli se, että työpaikka sijaitsee niin lähellä kotia, että sinne voi mennä kävellen tai pyörällä. Ravintoloita työpaikan lähelle toivoivat etenkin ne, jotka tekevät etätöitä joka viikko. Harvemmin etätöitä tekevät nostivat kolmanneksi tärkeimmäksi asiaksi sen, että työpaikan lähellä on arjen lähipalveluita kuten kauppoja tai pesula.

Tomperin mukaan toimistoratkaisut tulevat jatkossa ottamaan huomioon työn tekemisessä tapahtuneet muutokset. Varsinaisten toimistotilojen rinnalle otetaan yhä useammin co-working-tilojen verkosto, kuten Workery+, tukemaan työntekijöiden arkea ja sujuvaa työntekoa. Joustavista toimistoratkaisuista voi olettaa tulevan yksi kilpailuetu hyvistä työntekijöistä kiinnipitämiseksi.

Toimistolle, etätöitä viikoittain tekevät työntekijät, saisi jatkossa tulemaan kasvokkain tapahtuva yhteistyö kollegoiden kanssa sekä oma työhuone- tai piste. Reilu puolet etätyötä viikoittain tekevistä (54%) pitää omaa työhuonetta tai -työpistettä yhtenä tärkeimmistä asioista toimistolla. Oman työpisteen tärkeyttä vastaajat**** perustelivat sillä, miten kätevää on, kun paperit ja tavarat löytää samasta paikasta, mihin ne on jättänyt edellisenä päivänä (53 %) sekä sillä, miten rutiinit ja pysyvyys vähentävät turhaa stressiä (38 %). Parempi ergonomia nousi vastauksissa kolmanneksi (33 %).

Lue lisää:
Vapaammin, vastuullisemmin, välittävämmin – miten korona on muuttanut tietotyötä ja sen johtamista?

Vartin kaupunki -podcast:
Houkuttelevan toimiston täytyy voittaa kotiolot (vieraina YIT:n Ilkka Tomperi sekä EY:n partneri Eva Tuominen)
Mahdollisuus afterworkeihin luo työtehoa ja motivaatiota (vieraina YIT:n myyntijohtaja Tuula Klemetti sekä Microsoftin modernin työn asiantuntija Riikka Gassen)


Lisätietoja:
Ilkka Tomperi, johtaja, Kiinteistökehitys-segmentti, YIT Oyj, puh. 050 379 1903, ilkka.tomperi@yit.fi 
Johanna Savolainen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 044 305 4594, johanna.savolainen@yit.fi 

*Vastaajina ne viikoittain etätyötä tekevät, jotka työskentelevät suurimman osan ajastaan työpöydän / päätteen ääressä (n=354)

**Vastaajina ne, jotka työskentelevät suurimman osan ajastaan työpöydän / päätteen ääressä (n=515).

***Vastaajina ne viikoittain etätyötä tekevät, joiden kohdalla koronapandemia on vaikuttanut työntekemisen tapaan (n=230)

****Vastaajina ne, jotka pitävät omaa työpistettä tai huonetta yhtenä tärkeimmistä asioista, jotka saisivat jatkossa tulemaan toimistolle (n=260)

Kestävät kaupunkiympäristöt 2021
Kestävät kaupunkiympäristöt –barometri toteutettiin nyt neljättä kertaa. Kysely on suunnattu seuraavien kahdeksan kaupungin asukkaille: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä ja Kuopio. Aineistonkeruu toteutettiin nettipaneelilla 15.-23.9.2021. Vastaajia oli 1 005. Otos edustaa tutkittujen kaupunkien 18–75-vuotiasta väestöä iän, sukupuolen ja kaupunkien koon suhteen.
Etätyö koskee kyselyn mukaan vajaata puolta suurten kaupunkien työssäkäyvistä ja kahta kolmasosaa työpöydän tai päätteen ääressä työskentelevistä.

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Jo 110 vuoden ajan olemme luoneet parempia elinympäristöjä asiakkaillemme: toimivia koteja kestävään asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin sekä infrastruktuuria ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuvampaan liikkumiseen. Työllistämme 7000 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 2,9 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia