Lauttasaaren keskusta uudistuu

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE                              5.2.2015 KLO 14:00          

 

Lauttasaaren keskusta uudistuu

Lauttasaaren uuden keskustan työt etenevät ripeästi. Metroaseman yhteyteen sijoittuva kauppakeskus ja sen päälle tulevat asunnot nousevat keskelle olemassa olevaa kaupunkirakennetta. Lauttiksen peruskivi muurattiin torstaina 5.2.2015.

Muuraustilaisuudessa puhunut liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko pitää Lauttasaaren keskuksen uudistamista hyvänä esimerkkinä onnistuneesta maankäytöstä ja modernista kaupunkikehittämisestä.

”Lauttasaari on itsessään vetovoimainen alue, jonka saavutettavuutta Länsimetro parantaa entisestään. Vanhan kauppakeskuksen purkaminen mahdollistaa paljon aikaisempaa laajemman kokonaisuuden toteuttamisen ja uusia asuntoja kasvava Helsinki tarvitsee”, ministeri Risikko toteaa puheessaan.

Aluetta kehitetään YIT:n Kaupunki kylässä -konseptin mukaisesti. Konseptin tavoitteena on elävä keskus, jossa on hyvä asua ja yrittää. Se tiivistää kaupunkirakennetta ja hyödyntää olemassa olevaa infrastruktuuria eli toteuttaa mixed use -periaatetta yhdistämällä asumista, palveluita ja työpaikkoja sekä tukeutumalla moderniin joukkoliikenteeseen.

”YIT:n vastuullisen yritystoiminnan johtoajatuksena on kestävien kaupunkiympäristöjen toteuttaminen. Lauttis on juuri tätä: vieressä sijaitseva metroliikenne vähentää päästöjä, palvelujen läheisyys lisää arjen sujuvuutta sekä erinomainen sijainti ja korkea tekninen laatu luovat asuntojen ja liiketilojen omistajille taloudellista turvaa”, YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas sanoo.

Kuusikerroksisiin asuinrakennuksiin rakennetaan 136 asuntoa ja lähes 6 000 kerrosneliötä liiketilaa. Asuntojen koot vaihtelevat 26 ja 120 neliön välillä. Liiketiloihin sijoittuu kahviloita, ravintoloita, erikoisliikkeitä, S-market, K-supermarket ja Alko. Autopaikkoja pysäköintilaitokseen tulee noin 230, joista 50 on varattu metron liityntäpysäköintiin, mikä osaltaan edistää joukkoliikenteen käyttöä.

Lauttiksen rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Tunnelilouhinnat päättyivät jo 2014 lopussa, mutta avolouhinta jatkuu maaliskuun puoliväliin 2015 saakka. Kauppakeskus avaa ovensa yleisölle arviolta loppuvuonna 2016 ja se sijaitsee samana vuonna valmistuvan Lauttasaaren uuden metroaseman yläpuolella. Ensimmäiset asunnot valmistuvat vuonna 2017.

Aiemmin syksyllä lauttasaarelaiset saivat äänestää uuden keskustan nimestä. Neljän finalistinimen joukosta eniten kannatusta sai Lauttis, jota myös ehdotettiin yksittäisenä nimenä eniten. Lauttikselle on suunniteltu oma tunnus, joka paljastettiin peruskiven muuraustilaisuudessa.

Kuva-aineistoa hankkeesta:

http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=5592539&random=619926&lang=en

Lisätietoa:
Timo Lehmus, liiketoimintaryhmän johtaja, YIT Rakennus Oy, puh. 0400 409 181, timo.lehmus@yit.fi
Heikki K. Hannukkala, johtaja, hankekehitys, YIT Rakennus Oy, puh. 040 551 5940, heikki.hannukkala@yit.fi
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

 

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Tilaa