Lippu salkoon itsenäisyyspäivänä

Report this content

Suomen lippu nousee salkoihin itsenäisyyspäivänä. Jokaisella suomalaisella on oikeus liputtaa virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä, mutta velvollisuus liputtaa on vain valtion virastoilla ja laitoksilla.

Itsenäisyyspäivän kaltaisten juhlapäivien kunniaksi on arvokasta nostaa sinivalkoinen Suomen lippu korkealle salkoon. Itsenäisyyspäivänä sunnuntaina 6.12. lippu on nostettava aamulla kello 8 ja laskettava illalla kello 20.

Seuraavat liputusohjeet koskevat kansallislippua, eli perinteistä siniristilippuamme, jolla jokaisella suomalaisella on oikeus liputtaa.

Lupa liputtaa

Suomalaiseen liputuskäytäntöön kuuluu nostaa lippu salkoon sekä virallisina että vakiintuneina liputuspäivinä. Suomessa on kuusi virallista liputuspäivää, joihin itsenäisyyspäiväkin lasketaan, ja lisäksi kymmenen vakiintunutta liputuspäivää. Vakiintuneiksi liputuspäiviksi katsotaan sellaiset päivät, jotka on merkitty kalenteriin. Kaikki liputuspäivät on lueteltu Suomalaisuuden Liiton nettisivulla.

Liputuspäivien lisäksi Sisäasiainministeriö saattaa suositella tiedotusvälineiden kautta valtion virastojen ja laitosten sekä yksityisten kansalaisten yleistä liputtamista, kun vieraan vallan päämies vierailee maassamme tai jos maata kohtaa suuri suru.

Suomen lipulla saa liputtaa myös muina kuin virallisina, vakiintuneina ja sisäasiainministeriön suosittelemina liputuspäivinä. Suomen lipun saa nostaa salkoon, aina kun liputtamiseen on aihetta, esimerkiksi perhejuhlien ja yritysten ja yhdistysten juhlien yhteydessä.

Liputamme valoisaan aikaan

Liputuspäivinä liputus pyritään tekemään päivän valoisaan aikaan. Lippu nostetaan salkoon aamunkoitteessa kello 8 ja lasketaan auringon laskiessa, kuitenkin viimeistään kello 21.

Poikkeukset liputuksen perussääntöön ovat seuraavat:

  • Itsenäisyyspäivänä liputus päättyy klo 20.
  • Sellaisena pimeän vuodenajan vaalipäivänä, jolloin äänestys loppuu auringonlaskun jälkeen, liputus päättyy kello 20.
  • Juhannusaattona liputus alkaa klo 18 ja päättyy vasta juhannuspäivänä kello 21.

Suomessa liputtamista valvoo Sisäasiainministeriö, mutta käytännön liputusneuvontaa antaa Suomalaisuuden Liitto.

Arvokas lipun nostaminen ja laskeminen

Lipun nostaminen salkoon on tehtävä hillityn arvokkaasti. Lippu ei saa missään vaiheessa koskettaa maata. Lippu nostetaan salon huipulle rauhallisin vedoin. Narut kiristetään tiukalle ja kiinnitetään huolellisesti hakaan.

Lippu lasketaan yhtä arvokkaasti kuin nostetaankin. Liputtamisen jälkeen lippu laskostetaan niin, että lipun sininen väri jää päällimmäiseksi ja liittimet ja narut vapaiksi. Mikäli lippu on kastunut, se kuivataan sisätiloissa.

Lipun hoito

Suomen lippu on nykyisin valmistettu tekokuidusta, ja se kestää hyvin Suomen ankaria sääolosuhteita. Lipun saa pestä lipun mukana tulevien pesuohjeiden mukaan. Lippu on kuivattava sisätiloissa ja silitettävä ohjeen mukaan. Mikäli lippu repeytyy, korjaus on tehtävä mahdollisimman huomaamattomasti.

Kun Suomen lippu on aikansa palvellut ja se päätetään hävittää, lipun polttaminen on tänäkin päivänä suositeltavin hävitysmuoto. Mikäli polttaminen ei ole mahdollista, lipun voi hävittää myös leikkaamalla se pieniin palasiin ja kadottamalla palaset muutamassa erässä talousjätteen mukana.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia