Sijoitusasunto ostetaan nyt Tallinnasta

Report this content

Moni suomalainen on ostanut kakkoskodin Tallinnasta tai Pärnusta, mutta Tallinna kiinnostaa nyt myös sijoitusasuntoja etsiviä. Kaupunkiin on jo tullut paljon asiantuntijatehtäviin työntekijöitä maan ulkopuolelta, eikä heitä vanha asuntokanta innosta.

YIT Ehitus on rakentanut Viroa 1990-luvun alusta asti. Se on aina ollut monipuolinen toimija: talonrakennusta, kauppakeskuksia, tehtaita, kouluja, vankiloita ja toimistoja. Asiakkaat ovat sekä yksityisiä henkilöitä että julkisen puolen toimijoita.

”Päätoimialana ollut koko ajan omaperusteinen asuntotuotanto ja -kehitys. YIT Ehituksella on hyvä maine rakentajana sekä asuntokehittäjänä. Nyt se on viidenneksen markkinaosuudella merkittävä toimija erityisesti Tallinnan asuntorakentajana”, Tom Sandvik, Keskinen Itä-Eurooppa -liiketoimintaryhmän johtaja sanoo.

Tallinnaan keskittyminen on luonnollista. Siellä asuu jo kolmasosa Viron asukkaista. Viron tilastokeskus ennustaa, että kahden seuraavan vuosikymmenen aikana väkimäärä vähenee huomattavasti kaikkialta muualta paitsi Tallinnaa ja Tarttoa ympäröivistä maakunnista.

”Tartto on kiinnostava yliopistokaupunki. Olemme rakentaneet jonkin verran myös sinne. Narvassa olemme tehneet teollisuus- ja energiainvestointeja. Pärnussa meillä on aluetoimisto. Myös Pärnussa rakennetaan, mutta erityisesti asuntoliiketoiminta keskittyy Tallinnan”, Sandvik jatkaa.

Asuntoja myös uudelle työväelle

Viron talous on kasvanut tasaisesti vuodesta 2010, ja pienen notkahduksen jälkeen se taas hiukan nousee. Viron yrityskulttuuri on hyvin kannustava, ja Tallinnassa on paljon it- ja rahoitusalan yrityksiä, jotka hakevat jatkuvasti uutta työväkeä maan ulkopuolelta. Tallinnaan on tullut myös talousalan palvelukeskuksia. Uudet työpaikat kasvattavat tarvetta nykyaikaisille asunnoille.

”Talouden kasvu näkyy muun muassa asuntojen kysynnän kasvuna. Siksi olemme myös rohjenneet aloittaa uusia kehityshankkeita”, sanoo Margus Põim, YIT Ehituksen toimitusjohtaja.

Asuntojen hinnat ovat viime vuosina nousseet Tallinnassa. Sandvik uskoo, että vauhdikkain hinnannousu on kuitenkin takana. Näyttää, että inflaatiota kovempi asuntojen hintojen nousu on tullut jäädäkseen.

Põim arvioi, että viiden viime vuoden aikana asuntojen hinnat ovat nousseet noin 30–40 prosenttia alueesta riippuen.

Tallinnassa kysytään eniten yksiöitä ja kaksioita. Aika moni suomalainen on ostanut asunnon Virosta joko Tallinnasta tai Pärnusta, sillä asuntojen hinnat ovat yhä edulliset suomalaisille. Osa hankkii jo sijoitusasuntoja Tallinnasta.

Keittiöraja menee Suomenlahdella

Virossa on yhä vahva kanta vanhoja Neuvostoliiton aikana rakennettuja kerrostaloja, joiden energiatehokkuus on lähes olematon. Siksi nykyaikainen ja säästeliäästi energiaa käyttävä uusi koti on monen virolaisen unelma.

”Asiakkaat ovat hyvin selvillä rakentamisen ja sisustuksen trendeistä. He ovat vaativia ja odottavat paljon uudelta kodiltaan. Arvokkaammissa asunnoissa ostajat haluavat enemmän yksilöllisyyttä, mikä yleensä tarkoittaa meille lisä- ja muutostöitä”, Põim kertoo.

Kalusteilla ja kodinkoneilla viimeistellyn keittiön raja kulkee Suomenlahdella. Siinä missä Suomessa keittiöt kuuluvat valmiiseen asuntoon, jo Virossa asunnot myydään ilman keittiön ja makuuhuoneen kalusteita. Muuten asunnot on viimeistelty kylpyhuoneita myöden valmiiksi asti.

”Keittiö on meillä keskeinen osa asumista ja viihtyisyyttä. Perheet haluavat itse hankkia ja päättää niistä. Vakioratkaisut eivät kiinnosta virolaisia”, Põim sanoo.

Yksilöllisyyden hakemisella on yllättävä työllistävä vaikutus: Virossa on hyvin paljon keittiöratkaisuja ja mittatilauskeittiöitä valmistavia pieniä yrityksiä.

Kaupallinen kiinteistökehitys jatkuu

Viron rakennusbyrokratia on länsimainen. Lupakäytännöt sujuvat, ja asioita voidaan ennakoida, mikä on rakennuttajalle hyvin tärkeää.

Sandvik haluaa nähdä kuinka YIT Ehitus kasvattaa sekä asuntotuotantoaan että rakennuspalvelujaan. Kolmas tärkeä osa on kaupallinen kiinteistökehitys.

”Tallinnassa olemme tehneet kaupallisia kiinteistökehityshankkeita. Olemme kehittäneet toimiston tai liikerakennuksen, etsineet siihen vuokralaiset ja myyneet sen sijoittajalle. Tulemme jatkossakin tekemään tällaisia projekteja”, Sandvik sanoo

Kiinnostavia hankkeita Tallinnassa

  • Saani 2 Kohde sijaitsee Tallinnan vanhankaupungin kupeessa historiallisesti arvokkaalla ja kauniilla Kelmikülan alueella Toompean mäen ja Tuomiopuiston välittömässä läheisyydessä.Rakennuskannan muodostavat kolme 5–6-kerroksista asuintaloa, joiden välissä on yksityiset sisäpihat. Asuintalot yhdistää toisiinsa maanalainen pysäköintikerros. Asuntojen koot: 62 kpl, 29,8–122,5 m2. Pääosassa asunnoista on parveke. Kiinteistön kolmannessa tornissa on kaksikerroksiset huoneistot, joissa on isot terassit. Energiatehokkuusluokka: B
  • Vibu 3 Syksyllä 2015 valmistuvat asuinkerrostalot Vibu-kadulla ovat Tallinnassa vehreällä Kalamajan asuinalueella niin sanotun kulttuurikilometrin ja Viron merimuseon ja lentosataman välittömässä läheisyydessä. Uudistettu Kalamajan puisto on vieressä. Asuntojen koot: 52 kpl, 31,2–122,4 m2. Suurimmassa osassa asuntoja on parveke ja/tai sisäpihalle avautuva terassi. Asuntoon kuuluu pysäköintipaikka. Energiatehokkuusluokka: B. Vibu on YIT Ehitusin perustama katu, ja se on rakentanut sinne seitsemän kerrostaloa. Vibu 5 on muuttovalmis, Vibu 6 -osoitteeseen tulevien asuntojen ennakkomyynti on käynnissä. Energiatehokkuusluokka: B. Vibu on YIT Ehitusin perustama katu, ja se on rakentanut sinne seitsemän kerrostaloa. Vibu 5 on muuttovalmis, Vibu 6 -osoitteeseen tulevien asuntojen ennakkomyynti on käynnissä.
  • Mäepealse-katu 20 Talo sijaitsee Mustamäen kaupunginosan kehittyvällä Mäepealsen asuinalueella. Asuntojen koot: 40 kpl, 32,2–81,8 mEnemmistössä asunnoista on parveke, ensimmäisessä kerroksessa terassi. Talossa on kaksi porraskäytävää ja kaksi hissiä. Oma autotalli ja ulkopysäköintialue. Energiatehokkuusluokka: B. Aluekehityskohde: Aluekehitys Mäepealseassa alkoi vuonna 2006, työ on nyt puolessa välissä. Tavoitteena on luoda Mäepealselle Mustamäen kaupunginosan uusimman asuntokannan sisältävä nykyaikainen ja turvallinen elinympäristö. YIT Ehitus on alueen suurin kehittäjä

Viro lyhyesti

Viroa ovat hallinneet vuoroin niin venäläiset kuin ruotsalaisetkin. Tarton yliopisto perustettiin jo Ruotsin vallan aikana vuonna 1632. Ruotsin valta päättyi Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721, jolloin Viro siirtyi Venäjän alaisuuteen. Kansallinen herääminen alkoi Virossa 1800-luvun puolivälissä. Samaan aikaan talonpoikien asema parani, kun maaorjuus lakkautettiin vuonna 1861. Viro itsenäistyi vuonna 1918, mutta se liitettiin Neuvostoliiton osaksi vuonna 1940. Kun Neuvostoliitto hajosi, maa itsenäistyi uudelleen vuonna 1991. Naton jäseneksi Viro liittyi vuonna 2004. Samana vuonna se liittyi Euroopan Unioniin. Euro otettiin käyttöön Virossa vuonna 2011, kun inflaatio oli saatu kuriin.

Viro 2015:

  1. Väkiluku: 1,3 miljoonaa asukasta
  2. Keskimääräinen kuukausipalkka: 1082 euroa
  3. Työttömyysprosentti: 6,5 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit