Suomalaistentien Liikekeskus harjakorkeuteen Espoon Suomenojalla

Report this content

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omistaman Suomalaistentien Liikekeskuksen harjannostajaisia vietettiin 4.9.2014. Hankkeen rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti ja uusi liikekeskus avataan vuoden 2015 keväällä Suomalaistentie 5:ssä. Hanketta on kehitetty tiiviissä yhteistyössä YIT:n ja Tallberg-Kiinteistöjen kesken.  Rakentamisen lisäksi YIT on vastannut kiinteistön konseptisuunnittelusta ja vuokrauksesta. Tällä hetkellä liikekeskuksen tiloista on vuokrattu jo noin 98 %.

Suomalaistentien Liikekeskus on kaksikerroksinen ja pinta-alaltaan noin 8 000 m2. Liikekeskuksen yhteyteen toteutetaan yli 200 pysäköintipaikkaa, jonne asiakasliikenne ohjataan sekä Suomalaistentieltä että Finnoontieltä.

Liikekeskuksen pääkäyttäjäksi tulee XXL Sports & Outdoor Oy, jonka tilat ovat laajuudeltaan noin 4 000 m2. XXL on kansainvälinen urheilu- ja vapaa-ajan kaupan ketju, joka toimii Norjan ja Ruotsin lisäksi myös Suomessa. XXL:n lisäksi Liikekeskuksen Finnoontien puoleiseen osaan sijoittuvat Evon kuntosali ja Ravintola Jufu.

Liikekeskuksen Suomalaistentien puoleiseen osaan rakennetaan tilat MotorCenterille. Tiloihin sijoittuvat mm. Fixus-varaosamyymälä ja -huoltokorjaamo, K1-Katsastajat, Teknorengas, autopesula sekä HTH-keittiöiden myymälä.  MotorCenter on YIT:n kehittämä palvelukonsepti, joka keskittyy autoilijoiden, teknisen erikoiskaupan ja aktiivisen vapaa-ajan tuotteisiin ja palveluihin. Suomalaistentielle sijoittuva hanke on seitsemäs MotorCenter-konseptin mukainen hanke pääkaupunkiseudulla. Tämän lisäksi uusia MotorCentereitä rakennetaan jatkossa Tapiolaan ja Lauttasaareen.

”Suomalaistentien Liikekeskus on vahva näyttö YIT:n monipuolisesta osaamisesta ja pitkäjänteisestä sijoittajayhteistyöstä. Hanke on jo toinen yhteishanke samalla konseptilla Tallberg-Kiinteistöjen kanssa. Suomalaistentien työmaa on sujunut hyvin, eikä sillä ole sattunut yhtään tapaturmaa koko aikana, mikä on rakentajalle aina ylpeyden aihe”, kertoo yksikön johtaja Heikki K. Hannukkala YIT:ltä.

”Hankkeen pitkäaikaisten vuokrasopimusten myötä Tallberg-Kiinteistöjen vuokrasopimuskanta kasvaa merkittävästi. Samalla yhtiön kiinteistöportfolion rakenne monipuolistuu liikerakennusosuuden kasvun johdosta. Kyseessä on myös Tallberg-Kiinteistöjen kautta aikain suurin yksittäinen rakennushanke investoinnin arvolla mitattuna”, toteaa toimitusjohtaja Hannu Vuorela Tallberg-Kiinteistöistä.

Lisätietoja:

Heikki K.
Hannukkala, yksikön johtaja, liikerakentamispalvelut, YIT Rakennus Oy, puh. 040 551 5940, heikki.hannukkala@yit.fi

Hannu Vuorela, toimitusjohtaja, Julius Tallberg–Kiinteistöt Oyj, puh. 0500 218 216, hannu.vuorela@tallberg.fi

Kuvia kohteesta ladattavissa osoitteesta:

http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=5365772&random=480427&lang=en

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj on vuonna 1987 perustettu kiinteistösijoitusyhtiö, joka harjoittaa kiinteistösijoitus ja –jalostustoimintaa pääkaupunkiseudulla ja sen vaikutuspiirissä. Yhtiö on Oy Julius Tallberg Ab: n tytäryhtiö.
Lisätietoja: kiinteistot.tallberg.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia