Vastuullinen sponsorointi tarkoittaa YIT:llä hyviä tekoja

Report this content

YIT OYJ Uutinen 15.12.2016 klo 13.00

Työmaakoppi kodittomille kissoille, kasvulaatikoita päiväkodille, lautoja koululle, seuraa vanhuksille – 100 hyvää tekoa -kampanja kannustaa yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen.

YIT täytti vuonna 2012 sata vuotta ja halusi sen kunniaksi tehdä jotakin erilaista ja hyvää. Alkoi 100 hyvää tekoa -kampanja. 

”Rahan antamisen sijaan halusimme tehdä konkreettisia arjen pieniä tekoja itse, hyödyntämällä omaa osaamistamme ja kalustoa. Vastaanottajana ovat olleet erilaiset yhteisöt, yhdistykset, järjestöt, koulut, päiväkodit ja palvelutalot eri puolilla Suomea ”, YIT:n brand manager Kristina Broman kertoo.

Kannustetaan hyvään

YIT:n hyvät teot kannustavat yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Broman näkee 100 Hyvää tekoa esimerkkinä yritysten uudenlaisesta, konkreettisesta vastuullisuudesta, joka vaatii yritykseltä erilaista sitoutumista kuin pelkkä rahan antaminen.

YIT:n hyvien tekojen periaatteisiin kuuluu tavaroiden kierrätys, kaluston hyödyntäminen, turvallisuuden lisääminen, osaamisen jakaminen sekä henkilöstön motivointi. Lähtökohta on mieluummin tehdä mahdollisimman paljon pieniä tekoja useammalle taholle, kuin muutama iso harvalle.

"Ammattitaitoisen osaajan voi pyytää korjaamaan rempallaan olevan portin tai opastamaan kukkalaatikoiden teossa työkalujen kanssa. Jos lähistöllä työskentelee aura-automme, niin äkkiäkös se lumesta liukumäen kasaa.”

Pikkutontut ilahduttivat ikäihmisiä

Lähes joka päivä joku pyytää YIT:ltä rahaa logon näkyvyyttä vastaan.

”Olemme lähteneet haastamaan tukirahanhakijoita ihan uudella tavalla. Rahan vastineeksi pyydämme hakijoita tekemään hyvän teon jollekin kolmannelle taholle. Ympärillämme on niin paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja tekemättömiä pieniä asioita”, Broman jatkaa.

Tällä viikolla hyvää mieltä ympäristöönsä jakoivat Niittykummun 5B-luokan oppilaat, kun he kävivät esiintymässä tiistai-iltapäivällä 13. joulukuuta kahdessa Espoon kaupungin ylläpitämässä muistipalvelukeskuksessa: Viherlaaksossa ja Taavissa.

Luokka suunnitteli ja harjoitteli ohjelmanumeroita luokanopettaja Tiina Jukkalan johdolla. Vierailujen kantava teema oli jouluinen: pikkutontut tulivat ilahduttamaan ja viihdyttämään muistipalvelukeskusten asiakkaita ja asukkaita. Tilaisuudet alkoivat luokan laululla ”Kilpisjärven mahtava Saana”. Esityksissä otettiin myös varaslähtö Suomen 100-vuotisjuhlaan Finlandian trumpettiesityksellä. Ohjelmassa oli kitaransoittoa, viulu- ja pianoesityksiä sekä tanssia.

Yleisö otti esitykset vastaan erityisen hyvällä mielellä. Oppilaat saivat kiitoksia, paitsi koskettavista ja iloisista esityksistä, myös musiikin korkeasta tasosta.

”Oli koskettavaa saada tuntea tuovansa aitoa iloa yleisölle. Luokan taholta myös näkyi arvostus iäkkäämpää väkeä kohtaan. Moni oppilas oli illalla kotonaan kertonut vaikuttuneensa näistä kohtaamisista ja vanhusten tapaamisista. Selvästi kohtaamiset tekivät lapsiin suuren vaikutuksen”, oppilaan vanhempi Siru Kääriäinen kertoo vierailusta.

Hyvät teot jatkuvat

Ensi vuonna Suomi täyttää 100 vuotta ja hyvät teot jatkuvat. Niistä on pikkuhiljaa muotoutunut tilapäisen kampanjan sijaan yrityksen pysyvä tuki- ja hyväntekeväisyysohjelma. Jatkossa hyviä tekoja tehdään entistä enemmän, sillä ohjelma laajentuu myös Venäjälle.

"Tämä on tätä päivää ja tämä on tulevaisuutta. Tavoitteena on saada seuraavat 100 hyvää tekoa tehtyä. Haastan muutkin yritykset miettimään, miten rakentaa parempaa elinympäristöä ihmisille,” Broman sanoo.

100 hyvää tekoa -hakemuksista voi käydä tykkäämässä, ja jo toteutettuihin hyviin tekoihin tutustumassa kampanjasivullamme www.yit.fi/100hyvaatekoa

Katso video Niittykummun 5B-luokan esiintymisestä: https://www.youtube.com/watch?v=sqyb6KToiGU

Lisätietoja:

Kristina Broman, Brand Manager, YIT Oyj, puh. 040 840 3166, kristina.broman@yit.fi

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi 


Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia